Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Kansainvälinen toiminta


Museoviraston kansainväliseen toimintaan sisältyy viranomaistoimintaa, tutkimustoiminnan eri sektoreihin liittyvää yhteistyötä ja hankkeita. Kansainvälinen yhteistyö läpäisee lähes kaikkea toimintaa Museovirastossa.

Tärkeimmät kansainväliset yhteistyöjärjestöt, joiden toimintaan Museovirasto osallistuu, ovat Euroopan neuvosto ja YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO. Itämeren piirin kulttuuriperintöyhteistyö on keskeisellä sijalla. Pohjoismainen yhteistyö painottuu työhön Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisissa elimissä.

 

Euroopan unionin piirissä Museovirasto toimii Kulttuuri 2000 -ohjelman ja kulttuuriperinnön digitoinnin asiantuntijana. Museoviraston hankkeissa hyödynnetään laajasti Euroopan unionin rahoitusmahdollisuuksia.

Unescoa koskevassa Museoviraston toiminnassa painottuu maailmanperintökomitean osalta osallistuminen Global Strategyn toteuttamiseen yhteistyössä ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston sekä Nordic World Heritage Foundationin kanssa sekä uusien Suomen maailmanperintökohteiden valmisteleminen. Painopisteisiin kuuluvat myös Haagin vuoden 1954 sopimuksen edellyttämien toimenpiteiden loppuunsaattaminen sekä vedenalaisen kulttuuriperinnön suojeluun tähtäävään kansainvälisen sopimuksen valmistelutyö.

Lisätietoa:


Näkövammainen tutustuu Louhisaaren pienoismalliin (2006)

Kulttuuri 2000 -ohjelman rahoittamassa ACCU-hankkeessa kehitettiin kulttuuriperinnön saavutettavuutta. Kuva: Museovirasto

 

 


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 13.12.2011
© Museovirasto