Kansainvälisiä sopimuksia

 

Kulttuuriperintöalalla on kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Ne toimivat myös Museoviraston toiminnan ohjenuorana. Museovirasto osallistuu niiden edellyttämien toimenpiteiden valmisteluun ja toteuttamiseen.

Maailmanperintösopimus Haagin sopimus Kulttuuriesineiden maastavientiä koskevat kansainväliset säädökset Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu Rakennustaiteellisen perinnön suojelu Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelu Maisemaa koskeva eurooppalainen yleissopimus

Maailmanperintösopimus

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi on Unescon vuonna 1972 hyväksymä kansainvälinen sopimus. Maailmanperintösopimuksen tavoitteena on kansojen välisen yhteistyön avulla osoittaa ja turvata maailman keskeisten kulttuuriperintökohteiden arvot ja säilyminen.

Maailmanperintöluetteloon pääseminen edellyttää kulttuuriperintökohteelta, että se on inhimillisen luovuuden mestariteos tai poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista. Kohde voi olla merkittävää historiallista aikakautta edustava rakennustyyppi tai kuvastaa tietyn kulttuurin perinteistä asutusta. Se voi myös liittyä tapahtumiin, eläviin perinteisiin, aatteisiin, uskontoihin ja uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin.

Luonnonperintökohde voi kertoa maapallon historian tärkeästä kehitysvaiheesta tai olla esimerkki käynnissä olevasta ekologisesta tai biologisesta muutoksesta. Se voi edustaa poikkeuksellisen kaunista maisemaa tai olla uhanalaisen eläinlajin tyyssija.

Maailmanperintöluettelossa oli vuoden 2004 heinäkuussa 788 kohdetta, jotka sijaitsevat 134 valtiossa. Niistä 611 on kulttuuriperintökohdetta, 154 luonnonperintökohdetta ja 23 yhdistettyä kohdetta. Luettelossa ovat mm. Egyptin pyramidit, Taj Mahal, Kiinan muuri ja Grand Canyon. Suomessa maailmanperintökohteita on tällä hetkellä viisi.

Uusista maailmanperintökohteista päättää Maailmanperintökomitea, jonka jäsenmaat valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Suomi on kuulunut komiteaan vuodesta 1997. Museovirasto vastaa Suomen uusien kulttuuriperintökohteiden esittelystä ja ympäristöministeriö luonnonperintökohteista. Yhdistetyt kohteet, joilla on sekä kulttuuri- että luonnonperintöarvoja ovat molempien viranomaisten vastuulla. Museovirasto osallistuu myös Maailmanperintökomitean Global Strategyn toteuttamiseen yhteistyössä ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston sekä Nordic World Heritage Foundationin kanssa.

Linkkejä:

• Maailmanperintö [OPM]
• Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta  [OPM]
• Unescon Maailmanperintökeskus  [Unesco]
• Maailmanperintökohteet [Unesco]
• Maailmanperintökohteet Suomessa

 

Haagin sopimus

Haagin vuoden 1954 yleissopimus on Unescon alainen humanitaarinen yleissopimus, jonka tavoitteena on kulttuuriomaisuuden suojelu aseellisen selkkauksen sattuessa. Sopimus syntyi toisen maailmansodan jälkeen tilanteessa, jossa merkittävä osa eurooppalaista kulttuuriperintöä oli tuhoutunut suorien ja epäsuorien hyökkäysten sekä ryöstelyn seurauksena. Sopimuksen lähtökohtana on ajatus, että yksittäisten kansakuntien kulttuuriomaisuuden tuhoutuminen ei ole pelkästään kansallinen menetys, vaan koskee koko ihmiskunnan kulttuuria. Vaikka sopimus on osittain vanhentunut, se on edelleen ajankohtainen asiakirja, joka on muodostunut osaksi kansainvälistä oikeutta. Suomi ratifioi yleissopimuksen ja siihen liittyvän pöytäkirjan vuonna 1994.

Haagin yleissopimus pyrkii siihen, että aseellisen konfliktin aikana sotivat osapuolet pidättäytyvät hyökkäyksistä kulttuuriomaisuutta kohtaan sekä samalla rauhoittavat kulttuuriomaisuudeksi katsotut kohteet sellaiselta omalta sotilaalliselta toiminnalta joka vaurioittaisi kohteita tai oikeuttaisi vastapuolen vihamieliset teot. Siksi sopimus edellyttää, että sopimusosapuolet varautuvat jo rauhan aikana kulttuuriomaisuuden suojeluun sekä tekevät sopimuksen sisältöä tunnetuksi kansalaistensa ja asevoimiensa parissa.

Suomessa on valmisteltu Museoviraston johdolla sopimuksen toteuttamisen edellyttämää viranomaisverkostoa sekä kartoitettu alustavasti maassamme olevaa merkittävää kulttuuriomaisuutta. Lisäksi on tehty esitys kuudesta erityissuojeltavasta kulttuuriomaisuuskohteesta. Jatkossa tavoitteena on vahvistaa yleiseen suojeluun tuleva kulttuuriomaisuus, laatia ohjeita sen hoitamiseksi ja suojelemiseksi sekä kehittää suojelu- ja valistustoimintaa.

Linkkejä:

• Yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi aseellisen selkkauksen sattuessa [OPM]
• Laki kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevan pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja pöytäkirjan soveltamisesta (1135/1994) [Finlex]

Kulttuuriesineiden maastavientiä koskevat kansainväliset säädökset

Suomi on ratifioinut Unescon yleissopimuksen kulttuuriesineiden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi. Sopimuksessa todetaan, että kulttuuriomaisuuden vaihto lisää ihmiskunnan sivistyksen tuntemusta ja rikastuttaa kaikkien kansojen kulttuurielämää ja herättää keskinäistä kunnioitusta ja arvonantoa kansakuntien välillä. Kulttuuriomaisuus on yksi sivistyksen ja kansallisen kulttuurin perustekijä, jonka todellinen arvo on ymmärrettävissä vain sellaisessa yhteydessä, jossa sen alkuperästä, historiasta ja perinteellisestä ympäristöstä tiedetään mahdollisimman paljon. Tämän vuoksi sopimuksen allekirjoittaneilla valtioilla on velvollisuus suojella alueellaan olevaa kulttuuriomaisuutta varkauksilta ja luvattomalta vienniltä.

Lisätietoa:

• Yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi [OPM]
• Laki varastetuista tai laittomasti maastaviedyistä kulttuuriesineistä tehdyn Unidroit'n yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta (877/1999) [Finlex]

Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu

Suomi allekirjoitti vuonna 1994 Euroopan arkeologisen kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen. Sopimus astui voimaan toukokuussa 1995. Yleissopimuksen tarkoituksena on suojella arkeologista kulttuuriperintöä Euroopan maiden yhteisen muistin lähteenä sekä historiallisen ja tieteellisen tutkimuksen aineistona. Arkeologisen kulttuuriperinnön osiksi katsotaan kaikki kiinteät muinaisjäännökset ja irtaimet muinaisesineet sekä muut muinaisilta ajoilta periytyvät ihmisen toiminnan jäljet.

Suojellakseen arkeologista kulttuuriperintöä ja taatakseen tutkimustyön tieteellisen tason sopimuspuolet mm. sitoutuvat luomaan järjestelmän kaivauksia ja muuta arkeologista toimintaa koskevaa luvanantoa ja valvontaa varten sekä varmistamaan, että kaivauksia ja muita menetelmiä, jotka saattavat vahingoittaa kohdetta, saavat suorittaa ja käyttää vain pätevät, niihin erityisesti valtuutetut henkilöt. Sopimuspuolet myös pyrkivät sovittamaan yhteen ja yhdistämään arkeologiset ja maankäytön suunnittelun tarpeet. Sopimuksessa on myös artikla arkeologisen tutkimustyön ja muinaisjäännösten suojelun rahoittamisesta.

Suomen muinaismuistolaki noudattaa sopimuksessa esitettyjä pääperiaatteita.

Lisätietoa:

• Asetus arkeologisen perinnön suojelua koskevan tarkistetun eurooppalaisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta (486/1995) [Finlex]
• Eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta (26/1995) [Finlex]

Rakennustaiteellisen perinnön suojelu

Yleissopimuksen tarkoittamaa rakennustaiteellista perintöä ovat

• Kulttuurimuistomerkit; kaikki historiallisesti, arkeologisesti, taiteellisesti, tieteellisesti, yhteiskunnallisesti tai teknisesti huomattavan mielenkiintoiset rakennukset ja rakenteet, mukaan lukien niiden kalusteet ja varusteet
• Rakennuskokonaisuudet; historiallisesti, arkeologisesti, taiteellisesti, tieteellisesti, yhteiskunnallisesti tai teknisesti huomattavan mielenkiintoiset kaupunki- tai maaseuturakennusten ryhmät, jotka ovat riittävän eheät muodostaakseen topografisesti erotettavan kokonaisuuden sekä
• Rakennetut ympäristöt; osittain rakennetut kohteet, jotka riittävän erillisenä ja eheänä luonnon ja ihmistyön yhdistelmänä muodostavat historiallisesti, arkeologisesti, taiteellisesti, yhteiskunnallisesti tai teknisesti huomattavan mielenkiintoisen, topografisesti erotettavan kokonaisuuden.

Suojeltavien kohteiden tunnistamiseksi ja turvaamiseksi sopijapuolet sitoutuvat niiden luettelointiin sekä tarvittaviin lakisääteisiin toimiin kohteiden turvaamiseksi. Yleissopimus kiinnittää huomiota myös rakennusperinnön uusiin käyttöihin ja yleisön pääsyyn suojeltuihin kohteisiin, kunhan kohteet eivät uhanalaistu.

Lisätietoa:

Yleissopimus allekirjoitettiin 3.10.1985, ratifioitiin 17.10.1991 ja saatettiin voimaan 1.2.1992 (SopS 10/1992, säädösviite  37/1992).

• Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva yleissopimus (10/1992) [Finlex]

Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelu

Museoviraston Suomen merimuseo on osallistunut vedenalaisen kulttuuriperinnön suojeluun tähtäävän kansainvälisen sopimuksen valmistelutyöhön. Unescon 31. yleiskokous hyväksyi sopimustekstin marraskuussa 2001. 

Unescon suojelusopimus sisältää samoja perusperiaatteita arkeologisen ja vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta kuin Suomen muinaismuistolaki. Viranomaiset säätelevät kulttuuriperintöön kohdistuvaa toimintaa, löydöistä on ilmoitettava viranomaisille ja sata vuotta vedessä olleet hylyt määritellään kulttuuriperinnöksi lasteineen ja muine sisältöineen.

Sopimusartikloiden pääaiheita ovat vedenalaisen kulttuuriperinnön määritelmä sekä ne juridiset keinot ja kansainvälisen yhteistyön mekanismit, joilla suojelu toteutetaan. Liiteosassa määritellään meriarkeologisen tutkimuksen ja dokumentoinnin säännöt. Sopimuksen keskeisen suojeluperiaatteen mukaan kulttuurihistorialliset löydöt tulee ensisijaisesti säilyttää löytöpaikoillaan (in situ).

Mikäli kohteista kuitenkin nostetaan esineitä tai osia tutkimuksen tarpeisiin, on asiallisen konservoinnin ja hallinnoinnin avulla varmistettava kulttuuriperinnön pitkäaikainen säilyminen. Kulttuuriperintöä ei saa nostaa vedestä kaupallisen edun tavoittelemiseksi eikä kulttuuriperintökohteesta peräisin olevaa tutkimusaineistoa pidä peruuttamattomasti hajottaa. Vedenalaiseen kulttuuriperintöön kohdistuvan toiminnan tulee olla viranomaisen valtuuttamaa.

Lisätietoa:

• Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusopimus, taustatietoja sopimuksen valmisteluvaiheista ja "Protect the Underwater Cultural Heritage" -tietopaketti [Unesco]

Maisemaa koskeva eurooppalainen yleissopimus

Sopimus on tehty Firenzessä 20.10.2000, jolloin Suomi allekirjoitti sopimuksen ensimmäisten 18 valtion joukossa. Sopimukseen saatiin vuoden 2003 lopussa kymmenes ratifiointi. Suomi on ratifioinut sopimuksen ja se on tullut Suomessa voimaan vuonna 2006.

Yleissopimuksen lähtökohtia ovat kestävän kehityksen tavoitteet sekä maiseman merkitykset kulttuurin, ekologian, ympäristön, talouden ja yhteiskunnan kannalta. Erityisenä näkökulmana on maiseman merkitys eurooppalaisen identiteetin, paikallisen kulttuurin ja yksikön elämänlaadun turvaamisessa.

Laaja maisemasopimus kattaa luonnon- ja kulttuurimaisemat, suojelualueet ja tavallisen ympäristön. Sen päämääränä on maisemansuojelun ja -hoidon ja maisemasuunnittelun sekä siihen liittyvän eurooppalaisen yhteistyön edistäminen. Sopimus kattaa luonnon-, maaseutu- ja kaupunkialueet ja kaupunkien reuna-alueet, samoin maa-, sisävesi- ja merialueet.

Sopimusosapuolet sitoutuvat huomioimaan lainsäädännössään maiseman olennaisena osana elinympäristöä, laatimaan maisemansuojeluun- ja hoitoon tähtääviä politiikkoja sekä sisällyttämään maisemanäkökohdat alue- ja kaupunkisuunnittelu- ja muihin politiikkoihin, joilla on maisemaan vaikutusta.

Yleissopimuksen yhteydessä perustettu Euroopan neuvoston maisemapalkinto on tunnustus, joka voidaan myöntää paikallis- ja alueviranomaisille tai ryhmittymille, jotka ovat ottaneet käyttöön politiikan tai toimenpiteitä, jotka ovat osoittautuneet pysyvästi tehokkaiksi ja ovat esimerkkinä muille alueviranomaisille Euroopassa. Tunnustus voidaan myös myöntää kansalaisjärjestöille, jotka ovat erityisen merkittävästi osallistuneet maisemansuojeluun, -hoitoon tai -suunnitteluun.

Lisätietoa:

• Eurooppalainen maisemayleissopimus (14/2006) [Finlex]