Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

3. Tulevaisuuden asiakkaat



Sisänäkymä Helsingin Tennispalatsiin, jossa on mm. elokuvateattereita sekä museoita
 Kuva: Mikko Karhula, MV Saavutettavuussuunnitelmassa esitetyt tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset ovat lähteneet pitkälti nykytilanteessa havaituista puutteista. Ehdotetuilla toimenpiteillä vaikutetaan kuitenkin pitkälle tulevaisuuteen. Toimenpiteitä toteutettaessa onkin tunnistettava jo käynnissä olevat väestölliset ja yhteiskunnalliset muutokset sekä otettava huomioon niiden vaikutukset Museoviraston asiakaskuntaan.

Tulevaisuudessa ikääntyneiden henkilöiden osuus Suomen väestöstä kasvaa. Tämä korostaa erityisesti helpon liikkumisen ja häiriöttömien kuuntelu- ja katseluolosuhteiden tärkeyttä sekä mahdollisuutta elinikäiseen oppimiseen.

Yhteiskuntamme muuttuu myös kaiken aikaa monikulttuurisemmaksi. Tämä ei tarkoita pelkästään palveluiden tarjoamista maahanmuuttajille vaan myös sitä, että museot ja muut kulttuuriperintökohteet tarjoavat hedelmällisen ympäristön kulttuurien väliselle dialogille.

Internetin käyttö yleistyy koko ajan. Ihmiset työskentelevät ja viettävät entistä enemmän aikaa tietoverkoissa. Sosiaaliset verkostot siirtyvät osittain virtuaalisiin maailmoihin. Kansalaiset käyttävät kulttuuriperintöön ja -ympäristöön liittyviä asiointi- ja viihdepalveluita. Samaan aikaan on vaarana, että tietoyhteiskuntakehityksestä syrjäytyneet henkilöt jäävät vaille olennaista tietoa.

Museo- ja näyttelykäyntien rinnalle muodostuu vaihtoehtoisia tapoja saada tietoa historiasta ja kulttuurista. Aiemmin vain tietoa vastaanottaviksi kävijöiksi tunnistetut ihmiset tuovat omat tulkintansa historiasta virallisten tahojen edustamien käsitysten rinnalle. Kulttuuriympäristö ymmärretään paremmin kokonaisuutena, joka erilaisin tavoin kertoo historiasta sekä ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä.


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty -
© Museovirasto