Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Korjaustyöt Urajärven kartanomuseossa jatkuvat kesällä 2011


Korjaustyöt Urajärven kartanomuseossa Asikkalassa jatkuvat kolmatta kesää. Kesällä 2011 töitä tehdään sekä kartanon päärakennuksessa että sivurakennuksessa. Näillä näkymin museo päästään aukaisemaan yleisölle kesällä 2013.

Urajärven kartano on yksi Suomen vanhimmista kartanomuseoista. Von Heideman -suvun viimeiset jäsenet, sisarukset Lilly ja Hugo von Heideman lahjoittivat kartanon irtaimistoineen ja tiluksineen vuonna 1917 Suomen Muinaismuistoyhdistykselle. Kartano avattiin yleisölle vuonna 1928. Museoviraston omistukseen Urajärven kartanomuseo tuli vuonna 1986.

Urajärven rakennusten ajoitusta tutkittiin vuonna 2010 selvittämällä rakentamiseen käytettyjen puiden ikää. Joensuun yliopiston dendrokronologian laboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan sivurakennuksen eteisen ja salin väliseinän hirren mitatut ja ajoitetut lustot alkavat vuodesta 1441, siis pitkästi keskiajan puolelta. Puuaines on säilynyt reilusti yli 500 vuotta täysin ehjänä ja lahoamattomana. Seinien näytteissä oli jäljellä puun nilakerros, joten puut on kaadettu talvikaudella 1777–1778. Kartanon päärakennuksen alin hirsikerros on vuodelta 1804.

Kesällä 2011 kartanon kunnostustyöt jatkuvat sekä päärakennuksessa että sivurakennuksessa. Päärakennuksessa työn alla ovat sali ja eteinen. Salin haalistuneen boordin päälle laitetaan kopio alkuperäisestä, jolloin tilan värimaailma terävöityy huomattavasti. Sivurakennuksen salin tapetit on konservoitu. Takasta otetaan esiin alkuperäinen, marmoria jäljittelevä pinta. Sivurakennuksen eteisen seiniin laitetaan pinkopahvit ja tapetit ja näin tila saadaan siihen asuun, johon viimeiset omistajat sen 1910-luvulla jättivät. Myös aittarakennuksen pärekatto uusitaan tänä kesänä.

Urajärven kartanolla työskentelevät eri alojen asiantuntijat ovat avanneet kunnostushankkeelle blogin, jonka kautta voi seurata konservointitöiden etenemistä sekä kurkistaa kartanon historiaan ja ehkä myös tulevaisuuteen. Blogi keskittyy konservointitöihin, mutta luvassa on tarinaa myös musiikista, puutarhatontuista, puistosta ja esineistä. Kesän kuluessa toivottavasti selviää, miten nämä kaikki liittyvät kartanoon ja sen entisiin omistajiin. Blogin osoite on www.urajarvenkulttuuripuisto.fi

Urajärven kartanolla järjestetään tiistaina 16.8.2011 klo 12-18 avoimien ovien päivä kyläläisille ja muille kiinnostuneille. Päivän aikana on mahdollisuus päästä seuraamaan konservaattorien työskentelyä kartanossa.

Lisätietoja antavat museonhoitaja Kerttuli Hoppa, puh. 040 128 6364, kerttuli.hoppa@nba.fi, arkkitehti Marja Ivars, puh. 040 128 6162, marja.ivars@nba.fi ja intendentti Marja Pelanne, puh. 040 128 6343, marja.pelanne@nba.fi.

Urajärven kartanomuseon kunnostustöistä ja kartanon historiasta kertova artikkelisarja Rakennusperintö.fi-palvelussa: http://www.rakennusperinto.fi/news/fi_FI/news_urajarvi/

 

MUSEOVIRASTO / VIESTINTÄ
Viestintäpäällikkö Lea Murto-Orava, lea.murto-orava@nba.fi, puh. 040 128 6041
Viestintäassistentti Liisa Tuomikoski, liisa.tuomikoski@nba.fi, puh. 040 128 6042
PL 913, 00101 HELSINKI 
Konservaattoriharjoittelija Juha Toivio ja konservaattori Tanja Lindfors poistavat sivurakennuksen takan päällimmäistä maalikerrosta.
 Kuva: Kerttuli Hoppa (2011)
Konservaattoriharjoittelija Juha Toivio ja konservaattori Tanja Lindfors poistavat sivurakennuksen takan päällimmäistä maalikerrosta.
Kuva: Kerttuli Hoppa

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto