Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Museovirasto jakoi avustukset perinnelaivojen kunnostukseen


Museovirasto on myöntänyt vuoden 2011 avustuksina yhteensä 300 000 euroa käytettäväksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen perinnelaivojen kunnostus- ja entistämisavustuksiin. Hakemuksia saapui 26 kappaletta ja avustusta päätettiin myöntää 22 laivalle. Aluksista 11 on höyrylaivoja, viisi moottorilaivaa ja kuusi purjelaivaa. Suurimmat avustussummat myönnettiin tällä kertaa höyryjäänsärkijä Turson, matkustajahöyrylaiva Suur-Saimaan ja matkustajalaiva Boren kunnostus- ja entistämistöihin.

Helsingissä kotisatamaansa pitävän jäänsärkijä Turson vuonna 2004 alkaneet kunnostus- ja entistämistyöt ovat loppusuoralla. Savonlinnalaisen matkustajahöyry Suur-Saimaan täydellistä entisöintiä ollaan vasta aloittamassa. Suur-Saimaan kunnostus aloitetaan rungon pohjalevyjen uusimisella sen jälkeen, kun alus on saatu siirrettyä nykyiseltä laituripaikaltaan Savonlinnan Pitkäsillan ja kävelysillan välistä Laitaatsillan telakalle. Turkulaiselle m/s Borelle tukea myönnettiin aluksen säilymisen ja käytön kannalta tärkeiksi arvioitujen lvi-järjestelmän toteuttamiseen ja pääkoneiden hallittuun alasajoon.

Suurin osa muista avustuskohteista myönnettiin edellisvuosien tapaan kunnostustöihin, jotka varmistavat alusten kulkukunnon säilymisen. Tällaisia tyypillisiä töitä ovat mm. rungon, kansirakenteiden, höyrytekniikan ja takilan kunnostustyöt.

Lisätietoja avustuksista antaa perinnelaiva-asiain asiantuntijalautakunnan sihteeri, erikoistutkija Hannu Matikka, puh. 040 128 6273, hannu.matikka@nba.fi

Lisätietoja Perinnelaivarekisteristä www.perinnelaivarekisteri.fi

 

AVUSTUSTEN SAAJAT


Vuonna 1907 Savonlinnassa rakennettu kuivarahtialus S/s Wenno
 Vuonna 1907 Varkaudessa rakennettu hinaaja S/s Wipunen
S/s Wenno
Omistaja Puumalan kunta, aluksen kotipaikka Puumala

Vuonna 1907 Savonlinnassa rakennettu kuivarahtialus. Myönnetty avustusta aluksen pohjaventtiilien, koneen ja rungon kunnostukseen 3 000 €.

S/s Wipunen
Omistaja Lignell ja Piispanen Oy, aluksen kotipaikka Kuopio

Vuonna 1907 Varkaudessa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen kattilan kunnostukseen 5 000 €.

Vuonna 1943 Yhdysvalloissa rakennettu hinaaja M/s Alpo.
 Vuonna 1896 Helsingissä rakennettu hinaaja M/s Turso.
M/s Alpo
Omistaja Toppilan Pukseeri Oy, aluksen kotipaikka Oulu

Vuonna 1943 Yhdysvalloissa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen ikkunoiden kunnostukseen 1 000 €.

M/s Turso
Omistaja Jukka Pohjamo, aluksen kotipaikka Joutseno

Vuonna 1896 Helsingissä rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen kansihuoneen kunnostukseen ja kytkimen uusimiseen 3 000 €.

Vuonna 1900 Savonlinnassa rakennettu hinaaja S/s Repola 5.
 S/s Tarjanne.
S/s Repola 5
Omistaja Hannu Poutiainen, aluksen kotipaikka Heinola

Vuonna 1900 Savonlinnassa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen höyrykattilan kunnostukseen 5 000 €.

S/s Tarjanne
Omistaja Runoilijan Tie Oy, aluksen kotipaikka Tampere

Vuonna 1908 Varkaudessa rakennettu matkustajalaiva. Myönnetty avustusta aluksen koneen kunnostukseen 3 000 €.

Vuonna 1892 Helsingissä rakennettu hinaaja S/s Ahti.
 Vuonna 1944 Helsingissä rakennettu satamajäänmurtaja S/s Turso.
S/s Ahti
Omistaja Höyrylaiva s/s Ahti perinneyhdistys, aluksen kotipaikka Lappeenranta

Vuonna 1892 Helsingissä rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen ohjauslaitteiden kunnostukseen ja höyrykattilan muuttamiseksi halkokäyttöiseksi 5 000 €.

S/s Turso
Omistaja S/s Turso yhdistys ry, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1944 Helsingissä rakennettu satamajäänmurtaja. Myönnetty avustusta aluksen koneen, kattilan ja höyrylämmitysjärjestelmän kunnostukseen sekä hyttien entisöintiin 40 000 €.

Vuonna 1914 Tanskassa vesille laskettu 3-mastoinen kuunari M/aux Jan Mayen.
 Vuonna 1963 Reposaaressa rakennettu tarkastusalus M/s Oulu.
M/aux Jan Mayen
Omistaja Suomen historiallinen purjelaivayhdistys r.y, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1914 Tanskassa vesille laskettu 3-mastoinen kuunari.  Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostukseen 10 000 €.

M/s Oulu
Omistaja Merellinen Oulu r.y, aluksen kotipaikka Oulu

Vuonna 1963 Reposaaressa rakennettu tarkastusalus. Myönnetty avustusta aluksen rungon, hyttien ja koneen kunnostukseen 15 000 €.

Vuonna 1915 Helsingissä rakennettu Venäjän Itämeren-laivaston yhteysalus M/s Wilhelm Carpelan.
 Vuonna 1891 Varkaudessa rakennettu hinaaja M/s Vetäjä V.
M/s Wilhelm Carpelan
Omistaja Antti Peränne, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1915 Helsingissä rakennettu Venäjän Itämeren-laivaston yhteysalus. Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostukseen 7 000 €.

M/s Vetäjä V
Omistaja Forum Marinum säätiö, aluksen kotipaikka Turku

Vuonna 1891 Varkaudessa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen höyrykoneen, sähköistyksen ja rungon kunnostukseen 25 000 €.

Vuonna 1877 Varkaudessa rakennettu hinaaja S/s Yhtiö.
 Vuonna 1960 Ruotsissa rakennettu matkustajalaiva M/s Bore.
S/s Yhtiö
Omistaja Kalle Knuuttila, aluksen kotipaikka Lahti

Vuonna 1877 Varkaudessa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen höyrykattilan ja rungon kunnostukseen 9 000 €.

M/s Bore
Omistaja Oy s/s Borea Ab, aluksen kotipaikka Turku

Vuonna 1960 Ruotsissa rakennettu matkustajalaiva. Myönnetty avustusta aluksen pääkoneiden hallittuun alasajoon ja sisätilojen LVI-järjestelmän uusimiseen 30 000 €.

Vuonna 1907 Porvoossa rakennettu hinaaja S/s Juno.
 Vuonna 1948 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi M/aux Helena.
S/s Juno
Omistaja Sohvi Puro, aluksen kotipaikka Soimassaari

Vuonna 1907 Porvoossa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen kannen ja kansirakenteiden sekä koneen ja ohjausjärjestelmän kunnostukseen 5 000 €.

M/aux Helena
Omistaja Markku Ilus, aluksen kotipaikka Turku

Vuonna 1948 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi. Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostukseen 5 000 €.

Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi M/aux Astrid.
 Vuonna 1931 Varkaudessa rakennettu hinaaja S/s Lauri.
M/aux Astrid
Omistaja Astrid Charter Oy, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi. Myönnetty avustusta aluksen takilan kunnostukseen 23 000 €.

S/s Lauri
Omistaja Lauri Pakkanen, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1931 Varkaudessa rakennettu hinaaja. Myönnetty avustusta aluksen kansirakenteiden kunnostukseen 10 000 €.

Vuonna 1907 Varkaudessa rakennettu matkustajalaiva S/s Suur-Saimaa.
 Vuonna 1933 Norjassa rakennettu kalastusalus S/y Freja.
S/s Suur-Saimaa
Omistaja Suur-Saimaan höyrylaivaosakeyhtiö, aluksen kotipaikka Savonlinna

Vuonna 1907 Varkaudessa rakennettu matkustajalaiva. Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostukseen 50 000 €.

S/y Freja
Omistaja Mikko Rytsölä, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1933 Norjassa rakennettu kalastusalus. Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostukseen 10 000 €.

Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi M/aux Svanhild.
 Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi M/aux Valborg.
M/aux Svanhild
Omistaja Random Lines Oy, aluksen kotipaikka Helsinki
 
Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi. Myönnetty avustusta aluksen takilan kunnostukseen 15 000 €.
M/aux Valborg
Omistaja Valborg Oy, aluksen kotipaikka Helsinki

Vuonna 1947 Porvoon maalaiskunnassa rakennettu 2-mastoinen apukoneella varustettu kaljaasi. Myönnetty avustusta aluksen rungon kunnostuksessa käytettävän puutavaran hankintaan 21 000 €.

 

MUSEOVIRASTO / TIEDOTUS
Viestintäpäällikkö Lea Murto-Orava, lea.murto-orava@nba.fi, puh. 040 128 6041
Viestintäassistentti Liisa Tuomikoski, liisa.tuomikoski@nba.fi, puh. 040 128 6042
PL 913, 00101 HELSINKI

 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 20.3.2014
© Museovirasto