Hämeen linnassa esitellään liikkuvia koteja, kalliomaalauksia ja taidetta
Hämeen linnassa on avattu kolme vaihtuvaa näyttelyä. Ne esittelevät liikkuvia koteja eri kulttuureista, esihistoriallisia kalliomaalauksia Suomesta sekä saksalaisen ja suomalaisen taiteilijaseuran töitä.
LIIKUVA KOTI 24.5.2012-17.3.2013 Liikkuva koti -näyttely esittelee eri kulttuureihin ja ilmiöihin liittyviä liikkuvia koteja: jurtan Mongoliasta, saudiarabialaisen beduiiniteltan, kotimaisen huvilateltan sekä kodan rekonstruktion. Oman kokonaisuutensa muodostaa valokuvaaja Kukka Rannan näyttely Helsingin romanikerjäläisten elämästä ja kodeista.
KÄDENJÄLKI KALLIOSSA 9.5.-12.8.2012 Valokuvaaja Ismo Luukkosen valokuvista kootussa näyttelyssä esittäytyvät usein vaikeasti saavutettavat esihistorialliset kalliomaalaukset. Näyttelyssä on kuvia 50 kalliomaalauspaikalta. Valokuvissa on korostettu maalausten punaista väriä, jotta ajan haalistamat kuviot erottuisivat paremmin.
KERROSTUMIA – BBK CELLE JA HÄMEENLINNAN TAITEILIJASEURA 5.6.-30.8.2012 Hämeenlinnan taiteilijaseuran ja Hämeenlinnan kaupungin saksalaisen ystävyyskaupungin Cellen taiteilijaseuran kesänäyttely.
Lisätietoja antaa intendentti Jouni Marjamäki, puh. 040 128 6344, jouni.marjamaki@nba.fi
LASTEN KESÄKUUSSA KIERROKSIA JA TEKEMISTÄ Hämeen linnassa on meneillään myös lasten kesäkuu. Joka arkipäivä 11.-29.6.2012 linnassa järjestetään lapsille kierroksia ja työpajoja. Tarkemmat ohjelmatiedot http://www.nba.fi/fi/museot/hameenlinna/ajankohtaista
HÄMEEN LINNA Kustaa III:n katu 6, 13100 Hämeenlinna Puh. (03) 675 6820 / opasvaraukset, (03) 616 6377 / tilavaraukset hlinna@nba.fi