Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu etsii uusia käyttötarkoituksia rakennuksille

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu etsii uusia käyttötarkoituksia rakennuksille


Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun logoBändikämppä autokaupassa, mediapaja meijerissä vai skeittirata vanhassa tehtaassa? Mikä rakennus ansaitsee uuden elämän? Euroopan rakennusperintöpäivät on käynnistänyt lapsille ja nuorille Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun, joka kannustaa keksimään uusia käyttötarkoituksia unohdetuille rakennuksille.

Kilpailuun voi osallistua ideoimalla uusi käyttötarkoitus esimerkiksi tyhjillään, vajaakäytössä tai purku-uhan alla olevalle rakennukselle tai rakennelmalle.

Osallistua voivat vähintään kahden hengen ryhmät, joiden jäsenet ovat syntyneet vuonna 1995 tai sen jälkeen. Ryhmä voi muodostua esimerkiksi harrastus- tai kaveriporukasta, koululuokasta tai opiskelijaryhmästä. Kilpailun voittajana palkitaan yksi ryhmä 500 eurolla. Kaikki osallistujat saavat kunniakirjan. Kilpailuun voi osallistua 15. marraskuuta asti.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu on osa Euroopan rakennusperintöpäivien ohjelmaa. Vuoden 2013 teemana on ELÄKÖÖN RAKENNUS! Suomessa on paljon erilaisia rakennuksia, joiden käyttötarkoitus on muuttunut. Teeman kautta halutaan tuoda esiin vanhojen rakennusten, rakennuskokonaisuuksien ja rakennelmien uusiokäyttöä.

Tapahtumaviikonloppu syyskuussa


Yhdistykset, museot, koulut ja muut kiinnostuneet tahot ovat tervetulleita järjestämään rakennusperintöpäivien tapahtumia. Vuositeeman mukaisesti avointen ovien päiviä tai tutustumiskäyntejä toivotaan erityisesti kohteisiin, joiden käyttötarkoitus on muuttunut. Tapahtumien pääviikonloppu on 6.-8. syyskuuta, mutta ohjelmaa voi järjestää myös muuna ajankohtana.

Euroopan rakennusperintöpäiviä koordinoivat Suomessa ympäristöministeriö, Museovirasto, Opetushallitus, Suomen Kotiseutuliitto ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.

pdf Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun kutsu (184 KB)

Lisätietoja ja osallistumisohjeet

FAKTA: Euroopan rakennusperintöpäivät


  • Tavoitteena on lisätä paikallisen rakennetun kulttuuriympäristön tuntemusta ja arvostusta osana eurooppalaista kulttuuriperintöä sekä kannustaa kansalaisia osallistumaan rakennusperintömme vaalimiseen ja suojeluun.
  • Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Joka syksy 50 maassa noin 20 miljoonaa ihmistä osallistuu rakennusperintöpäivien tapahtumiin.
  • Suomessa rakennusperintöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.
  • Rakennusperintöpäivien vuoden 2013 teema on ELÄKÖÖN RAKENNUS! Tapahtumien pääviikonloppu on 6.-8.9.2013.

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Hanna Lämsä, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry, p. 040 128 0818, etunimi.sukunimi@kulttuuriperintokasvatus.fi (Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu)

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto