Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Unelma työssä Urajärvellä -julkaisu kertoo kartanomuseon restaurointiprojektista


Vanhan kartanon restaurointi on salapoliisityötä ja pyrkimystä menneen ymmärtämiseen, mutta myös uuden tulevaisuuden rakentamista. Unelma työssä Urajärvellä -julkaisu valottaa Urajärven kartanomuseon restauroinnin eri vaiheita sekä niitä haasteita ja inspiraation hetkiä, joita restauroijat työssään kohtasivat. Samalla kirja on kurkistus kartanon historiaan ja sen asukkaiden elämään.

Urajärven kartanomuseon vuonna 2008 alkaneen konservointi- ja kunnostushankkeen tavoitteena oli palauttaa kartanoon 1910-luvun henki. Tuolloin kartanon viimeiset yksityiset omistajat, Hugo ja Lilly von Heideman kunnostivat kotinsa uusimpien eurooppalaisten muotivirtausten mukaiseksi. Kartanon sivurakennukseen he rakensivat oman museon, Muistojen hiljaisen kodin, johon sijoitettiin suvun vanhoja esineitä. Myös sivurakennus on restauroinnin aikana palautettu von Heidemanien ajan asuun.

Hankkeen aikana konservaattorit tekivät useita herkullisia löytöjä, kuten kartanon päärakennuksen salin tapettien mallit 1900-luvun alusta. Niiden perusteella toteutetut kopiot ovat nyt nähtävissä kartanomuseossa. Toisaalta sadan vuoden takaisen sisustuksen yksityiskohtien, tapettien, kankaiden ja huonekalujen, kunnostaminen mahdollisimman hyvin alkuperäistä muistuttaviksi vaati työryhmältä niin tarkkaa tutkimustyötä, luovuutta kuin halua kompromisseihin. Unelma työssä Urajärvellä kertoo myös restaurointiin liittyvistä pohdinnoista: missä määrin rakentaa uutta, miten säilyttää olemassa olevaa.

Urajärven kartanomuseo on avoinna yleisölle 31.8. saakka keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–17. Museossa järjestetään myös teemaopastuksia, jotka keskittyvät restauroinnin ja Urajärven kartanon historian eri vaiheiden yksityiskohtaisempaan esittelyyn. Opastusten aiheet ja aikataulut löytyvät Urajärven kartanomuseon verkkosivuilta.


UNELMA TYÖSSÄ URAJÄRVELLÄ
Toimittaja Marja Ivars
Museovirasto 2013, 108 s., nid., ISBN 978-951-616-240-2, 13,00 € (sis. alv)

Arvostelukappaleiden tilaukset:
markkinointisuunnittelija Sari Häkkinen, puh. 040 128 6043, sari.hakkinen@nba.fi

 
Unelma työssä Urajärvellä

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto