Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
Savonlinna siirtyy keskiaikaan elokuun viimeisenä viikonloppuna

Savonlinna siirtyy keskiaikaan elokuun viimeisenä viikonloppuna


Savonlinna viettää ensi vuonna 375-vuotisjuhliaan. Tämän kunniaksi kaupungin kulttuuritoimen Syystulet ja Olavinlinnan Linnapäivä yhdistyvät uudeksi keskiaikatapahtumaksi, jota vietetään 29.–31.8.2014. Tapahtuman järjestämisestä vastaa keväällä 2013 perustettu savonlinnalainen Mustan Virran Keskiaikaseura.

Syystulet ja Linnapäivä on molemmat perinteisesti järjestetty loppukesästä, ja niiden yhdistämisellä pyritään saamaan synergiaetuja. Samalla Savonlinnaan syntyy yksi suurempi tapahtuma, jollaista mm. Linnapäivän yleisöpalautteessa on toivottu. Keskiaikatapahtumasta halutaan tehdä jokavuotinen, sekä savonlinnalaisia että turisteja houkutteleva tapahtuma kesämatkailusesongin loppuun. Lisäksi tapahtumalle toivotaan myös kansainvälistä näkyvyyttä. 

Tapahtuman avaavat turnajaisnäytös perjantai-iltana. Viikonlopun ohjelmaan kuuluvat myös keskiaikaiset markkinat työnäytöksineen ja tulishow. Perjantain ohjelma on osin maksullista, osin ilmaista, lauantaina ja sunnuntaina tapahtuma-alueelle tulijoilta peritään pääsymaksu. Tapahtumapaikkana on pääasiassa Wanha Savonlinna eli Olavinlinna ympäristöineen.

Mustan Virran Keskiaikaseuran lisäksi tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Museovirasto/Olavinlinna, Savonlinnan maakuntamuseo ja Savonlinnan kaupunki. Suuren tapahtuman järjestäminen vaatii myös runsaasti työvoimaa. Järjestäjätahot toivovatkin, että vapaaehtoiset innokkaat toimijat ilmoittautuisivat mukaan järjestelyihin.

Lisätietoja:  
puheenjohtaja Anne Särkinen, Mustan Virran Keskiaikaseura ry, puh. 050 558 5813, mustanvirrankeskiaika@gmail.com
kulttuuritoimenjohtaja Outi Rantasuo, Savonlinnan kaupunki, puh. 044 417 4400, outi.rantasuo@savonlinna.fi
tapahtumatuottaja Anne Paulasuo, Olavinlinna, puh. 040 128 6345, anne.paulasuo@nba.fi
asiakkuusvastaava Anne Väänänen, Savonlinnan maakuntamuseo, puh. 044 417 4464, anne.vaananen@savonlinna.fi
Olavinlinnan jousiampujat
Jousiammuntaa Olavinlinnan Linnapäivässä 2013. Kuva: Joachim Rönn.

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto