Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
Museovirasto jakoi museoille avustuksia lähes 600 000 euroa

Museovirasto jakoi museoille avustuksia lähes 600 000 euroa


Museovirasto on jakanut museoiden harkinnanvaraiset valtionavustukset vuodelle 2015. Avustusta myönnettiin 132 museolle yhteensä 599 350 euroa. Keskimääräinen avustussumma oli 4 541 euroa. Valtaosa avustuksista käytetään museoiden kokoelmien luettelointiin ja hoitoon, museorakennusten kunnostus- ja korjaustoimiin sekä näyttelytoimintaan.

Harkinnanvaraisia valtionavustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin. Harkinnanvaraisten avustusten tavoitteena on museoiden kokoelmien ja rakennusten säilyminen, kokoelmien hyvä hallinta sekä tiedon välittäminen museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustusta myönnetään myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen.

Avustuksen hakijoita oli 190 ja haettu summa oli yhteensä 1 644 473 euroa.

Lisätietoja avustusten käytöstä saa ko. museosta.

Luettelo avustuksen saajista paikkakunnittain aakkosjärjestyksessä

Lisätietoja avustusten jakamisesta antavat erikoisasiantuntijat Marianne Koski, puh. 040 128 6006, marianne.koski@nba.fi ja Eeva Teräsvirta, puh. 040 128 6012, eeva.terasvirta@nba.fi
Pärepoikia
Kesällä 2014 Rovaniemen kotiseutumuseolla korjattiin pärekattoja. Tänä vuonna rakennuskorjaukset jatkuvat. Kuva: Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry.

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto