Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
Pohjoismainen verkkosivusto esittelee elävän perinnön vaalimisen hyviä käytäntöjä

Pohjoismainen verkkosivusto esittelee elävän perinnön vaalimisen hyviä käytäntöjä


Tänään 1.11. avautuu pohjoismainen verkkosivusto, jolla esitellään hyviä elävän aineettoman kulttuuriperinnön vaalimisen käytäntöjä. Sivusto toteuttaa osaltaan Unescon yleissopimusta aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Ensivaiheessa mukana on esimerkkejä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista. Sivusto on hyvä esimerkki siitä, millaista yhteistyötä ja näkyvyyttä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimus voi synnyttää.

Nordic safeguarding practices -verkkosivuston tavoitteena on lisätä tietoisuutta, jakaa hyviä käytäntöjä ja innostaa sidosryhmiä aineettoman kulttuuriperinnön kentällä. Alustalla on julkaisuvaiheessa mukana 19 käytäntöä neljästä eri maasta englannin kielellä. Hankeen tavoitteena on, että sivusto laajenee ja täydentyy jatkuvasti Pohjoismaiden hyvillä esimerkeillä eri elävän perinteen aihealueilta. Jatkossa yhteistyötä kaavaillaan myös Baltian maiden kanssa. 

Sivuston taustalla on Norjan käsityöinstituutin hanke, jota rahoitti Pohjoismainen kulttuuripiste. Projektiryhmässä Suomesta ovat mukana olleet Taitoliiton sekä Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen edustajat.

Suomessa hyviä käytäntöjä kerätään Elävän perinnön wikiluetteloon. Alkuvuodesta 2016 avattu luettelo on kerännyt jo yli 120 artikkelia, joista 19 käsittelee hyviä elävän perinnön vaalimisen käytäntöjä.  Neljä näistä esitellään avautuvalla pohjoismaisella alustalla: Käsityön taiteen perusopetus Taito-käsityökouluissa, Näppäripedagogiikka, Ylä-Kainuun Tarinakartasto ja Ympäristöluotsit. Suomalaisia toimijoita innostetaan mukaan kartuttamaan niin kotimaista kuin Pohjoismaiden yhteistäkin verkkoalustaa.

Verkkosivusto Nordic safeguarding practices

NordicSafeguardingPractices
Lisätietoja
Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio@museovirasto.fi, puh. +358 29533  6017
Dag Feldborg, Norwegian Crafts Institute, dag.feldborg@handverksinstituttet.no, puh. + 47 936 37 965 

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.8.2017
© Museovirasto