Etusivu Arkeologia Arkisto ja kokoelmat Esihistorialliset esinekokoelmat

Esihistorialliset esinekokoelmat

Arkeologiset kokoelmat eroavat muista museokokoelmista esimerkiksi siinä, että suuri osa aineistosta on sirpalemateriaalia, jonka tulee ensisijaisesti olla tutkijoiden saatavilla mutta jota pannaan myös näytteille. Kokoelmissa on esineistöä koko nykyisen Suomen alueelta sekä ns. luovutetulta alueelta. Ulkomaista aineistoa, ns. vertailevia kokoelmia, ei enää kartuteta, sen estää jo useimpien maiden lainsäädäntö. Kokoelman pääosa on Venäjältä, mutta esineistöä on myös mm. muista Euroopan maista sekä Egyptistä ja Palestiinasta.

Arkeologisten kokoelmien valtaosa ajoittuu kivi-, pronssi- ja rautakaudelle. Joukossa on kuitenkin myös nuorempaa aineistoa. Yhteistä on se, että kaikki ovat niin sanottuja maalöytöjä. Muinaismuistolain mukaan maalöydöistä on ilmoitettava Museovirastolle, jolla on oikeus lunastaa ne valtion kokoelmiin tai siirtää lunastusoikeus jollekin toiselle museolle. Moni löytäjä lahjoittaa löytönsä kokoelmiin. Vuosittain kokoelmiin saadaan pari sataa yksityisten ihmisten toimittamaa löytöä.

Kokoelmien synty ja karttuminen
Kokoelmien hoito
Kokoelmien käyttö

Kokoelmien synty ja karttuminen

Maamme vanhimmat säilyneet muinaisesinekokoelmat periytyvät Turun palon jälkeiseltä ajalta 1820-luvulta. Kansallismuseon edeltäjä, Valtion historiallinen museo, muodostettiin vuonna 1893 yhdistämällä Keisarillisen Aleksanterin yliopiston, ylioppilasosakuntien ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen historiallis-kansatieteelliset kokoelmat. Museoviraston arkeologian osasto vastaa nykyisin Kansallismuseon arkeologisista kokoelmista.

Yliopiston kokoelmat karttuivat lähinnä yksittäisin lahjoituksin, mutta kasvu vauhdittui Muinaismuistoyhdistyksen ryhdyttyä aktiiviseen keräystoimintaan 1870-luvulla. Vuoden 1883 asetus muinaisaikaisten muistomerkkien rauhoittamisesta ja suojelemisesta sekä valtionarkeologin viran perustaminen olivat alkuna jatkuvalle kaivaustoiminnalle. Suurten rakennushankkeiden vuoksi tehdyt kaivaukset ja tutkimustoiminnan lisääntyminen ovat kaksinkertaistaneet kokoelmat viimeisten 30 vuoden aikana. Tutkimuslupien ehtona on, että löydöt luetteloidaan asianmukaisesti ja liitetään julkisiin kokoelmiin. Museovirasto myöntää luvat ja löydöt luetteloidaan yleensä Kansallismuseon kokoelmiin.

Kokoelmien hoito

Kokoelmat on varastoitu numerojärjestyksessä aikakausittain. Kunkin aikakauden kohdalla on esineryhmiä, jotka kokonsa tai materiaalinsa vuoksi tarvitsevat poikkeavan säilytystilan ja on sijoitettu omiksi ryhmikseen. Näistä huomattavin ryhmä ovat rautakautiset tekstiilit.

Kokoelmien säilyttämiseen liittyy monia asioita. Maasta esiin kaivetut löydöt täytyy puhdistaa ja ainakin metalliesineet konservoida. Eri materiaalit tarvitsevat erilaisen säilytystilan eikä lämpötila ja kosteus saa vaihdella liikaa. Palasina olevia saviastioita on yleisön vaikea hahmottaa, mutta kokoaminen on usein työlästä tai jopa mahdotonta. Astiat rikkoutuvat liimauskohdista herkästi uudelleen. Orgaaniset materiaalit, tekstiilit, nahka, puu ja luu, säilyvät huonosti happamassa maaperässämme ja niiden konservointi on vaativaa ja pitkäaikaista työtä. Vain pieni osa kaivauksen löydöistä on "näyttelykelpoista", vaikka koko aineisto onkin tutkimukselle tarpeellista.

Kokoelmien käyttö

Kokoelmia käytetään pääasiassa tutkimukseen ja näyttelytoimintaan. Esineistöä tutkivat koti- ja ulkomaiset asiantuntijat sekä opinnäytetöitään tekevät opiskelijat. Jos tutkiminen tapahtuu muualla kuin viraston tiloissa tai jos esineestä otetaan tutkimusta varten näyte, tarvitaan siihen Museoviraston lupa. Tarpeetonta kuljettamista pyritään välttämään ja useimmiten aineistoja tutkitaan Museoviraston tiloissa. Kuvausluvan antaa kokoelma- ja arkistoyksikön yli-intendentti. Kokoelmia käytetään myös jatkuvasti apuna arvioitaessa kiinteiden muinaisjäännösten suojeluun liittyviä kysymyksiä.

Arkeologisia kokoelmia käytetään omissa näyttelyissä mutta esineitä lainataan jatkuvasti myös eri puolille maata sekä perusnäyttelyihin että lyhytaikaisiin teemanäyttelyihin. Lainapyynnöt voidaan useimmiten hyväksyä, hylkäämisen tavallisin syy on aineiston vaurioitumisvaara. Arkeologiset kokoelmat kuuluvat kansallisomaisuuteemme ja siksi niitä esitellään mahdollisuuksien mukaan myös muuten kuin varsinaisissa näyttelyissä.