|
Etusivu |
Museoviraston arkeologeilla poikkeuksellisen vähän kenttätöitäMuseoviraston arkeologien kenttätyökaudesta 2010 näyttää tämän hetken tietojen perusteella tulevan niukka. Varsinkin esihistoriallisen ajan tutkimuskohteita on tiedossa huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Tilanteen toivotaan kuitenkin vielä kohentuvan, sillä kenttätyöohjelma yleensä täydentyy jonkin verran kesän mittaan. Muinaismuistolain mukaan maankäyttöhankkeen toteuttaja on velvollinen rahoittamaan hankkeen aiheuttamien arkeologisten tutkimusten kustannukset. Luettelo esihistoriallisen ajan kenttätöistä Luettelo historiallisen ajan kenttätöistä Pälkäneen rauniokirkolla tehdään kesäkuussa asehuoneen perustusten tukemiseen liittyviä kaivauksia. Kuva: Pekka Sarvas |
![]() |
Museoviraston meriarkeologien kenttätyökohteet 2010 ovat vanhoja tuttujaMuseoviraston meriarkeologian yksikkö jatkaa kenttätyökaudella 2010 omia kenttätöitä ennestään tutuilla kohteilla, tekee tarkastussukelluksia sekä pienimuotoisempia töitä uusilla kohteilla. Kenttätöihin on käytettävissä 33 000 euroa (ei sisällä palkkakuluja). Vedenalaisia tutkimuksia tehdään myös Museoviraston ulkopuolisella rahoituksella, jota on saatu noin 30 000 euroa. Suurimmat hankkeet ovat Porin sataman hylyn tutkimukset ja Sastamalassa Rautaveden alueen vedenalaisinventointi. Meriarkeologiset kenttätyöt 2010 Nauvon Egelskärin hylystä vuonna 2009 nostettua keskiaikaista keramiikkaa. Kuva: Riikka Tevali |
![]() |
Museovirasto hoitaa taas kesällä muinaisjäännöksiä ja kulttuuriympäristökohteitaMuseovirasto hoitaa jälleen kesällä muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita. Kesäkaudella 2010 töitä tehdään lähes 180 eri-ikäisellä kohteella eteläisessä Suomessa. Osa hoitotöistä on jo käynnistynyt. Hoitotöillä elvytetään kulttuuriympäristökohteiden vanhaa maisemaa ja turvataan muinaisjäännösten säilymistä. Muinaisjäännösten ja kulttuuriperintökohteiden alustava hoito-ohjelma 2010 Lampaita hoitotöissä Euran Harolassa. Kuva: Leena Koivisto 2007 |
![]() |
Vrouw Marian hylkyä tutkitaan kesällä myös pinnan allaMuseoviraston meriarkeologian yksikkö on aloittanut ”Vrouw Maria veden alla” -hankkeen ensimmäisen tutkimusvaiheen, johon sisältyy myös kenttätöitä. Kaksi viikkoa kestävät kenttätyöt toteutetaan hylyllä elo-syyskuun vaihteessa. Hylkyä tutkitaan pääasiassa ei-kajoavin menetelmin. Tutkimusvaiheen, joka alkoi huhtikuussa 2010 ja päättyy maaliskuun 2011 lopussa, rahoittaa Suomen merimuseon tuki ry opetusministeriöltä saamallaan 270 000 euron määrärahalla. Rahoitusta kahteen seuraavaan, kenttätöitä sisältävään tutkimusvaiheeseen ei vielä ole. Vrouw Marian hylyn keulaa. Piirros: Tiina Miettinen, Museovirasto |
|