|
Etusivu |
Kuka voi hakea
Avustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin (museolaki 729/1992, 1166/1996). Museoilta edellytetään myös, että ne ovat ainakin kesäaikaan säännöllisesti avoinna yleisölle. Lisäksi yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämiltä museoilta edellytetään, että museotoiminta kuuluu sääntömääräisiin tehtäviin ja että museokokoelmien säilyminen on sääntöjen perusteella turvattu myös siinä tapauksessa, että yhdistys/säätiö purkautuu tai muutoin lopettaa toimintansa.
Mihin tukea myönnetään
Museoiden harkinnanvaraisia avustuksia myönnetään muun muassa museokokoelmien luettelointiin, kokoelmien konservointiin ja hoitoon, perusnäyttelyiden uusimiseen, tutkimus- ja julkaisutoimintaan, museorakennusten palo- ja murtosuojauksen parantamiseen sekä museorakennusten kunnostustöihin, joilla tähdätään museokokoelmien säilytysolosuhteiden parantamiseen tai museotoiminnan edistämiseen. Museorakennusten siirtokustannuksiin ei myönnetä avustuksia. Avustuksia ei myöskään myönnetä tavanomaisten toimintamenojen kattamiseen.
Tuen suuruus
Avustusten suuruus harkitaan tapauskohtaisesti.
Tuen myöntämistä koskevia ehtoja
Avustus on käytettävä myöntämisvuoden aikana. Mikäli se käyttäjästä riippumattomista syistä on mahdotonta, voidaan avustukselle kirjallisen hakemuksen perusteella myöntää käyttöoikeuden pidennys seuraavalle vuodelle. Avustusten käyttöön liittyy useimmiten myös ehto töiden tai hankintojen suorittamisesta maakuntamuseon tai jonkin valtakunnallisen erikoismuseon valvonnassa.
Hakuaika ja lisätiedot
Hakuaika on vuosittain lokakuussa.
Vuoden 2011 harkinnanvaraisten avustusten hakuilmoitus julkistetaan näillä sivuilla syyskuussa 2010.
Opas harkinnanvaraisten avustusten hakuun museoille
Avustusta haetaan Museovirastolta avustusvuotta edeltävän vuoden lokakuun loppuun mennessä.
Hakemukset toimitetaan osoitteella Museovirasto, Museotoimen kehittäminen, PL 913, 00101 Helsinki. Päätös avustusten jakamisesta tehdään vuosittain maaliskuussa. Päätöksestä ilmoitetaan kirjallisesti.
Lisätietoja saa Museovirastosta puh. (09) 4050 9369, (09) 4050 9366 ja sähköpostitse marianne.koski@nba.fi ja terhi.vihanto@nba.fi. Lisätietoja saa myös maakuntamuseoista.
Museoiden harkinnanvaraisten valtionavustusten lomakkeet
Hakemus tehdään Museoviraston lomakkeelle "Hakemus valtionavustuksen saamiseksi". Hakemuksessa täytyy olla viralliset allekirjoitukset.
Lomakkeita saa myös Museovirastosta puh. (09) 40 501, puh. (09) 4050 9366 tai sähköposti terhi.vihanto@nba.fi