|
Etusivu |
|
Tiedote Suomettunut Suomi saapuu Hämeen linnaan► Suomettunut Suomi -näyttely Hämeen Linnassa 29.4.-17.10.2010 Hämeen linnassa avataan 29. huhtikuuta 2010 Suomettunut Suomi -näyttely. Näyttely vie yleisön matkalle aikaan, jolloin presidenttinä oli Kekkonen, rahana markka ja itänaapurina Neuvostoliitto – eikä Suomi pärjännyt jääkiekossa. Suomettunut Suomi -näyttelyssä suomettumista tarkastellaan niin politiikan, talouden kuin kulttuurinkin näkökulmista, monimutkaisiin idänsuhteisiin liittyvää huumoria unohtamatta. Oman paikkansa näyttelyssä saavat tietysti rähmällään olleet poliitikot ja idänkaupan airuet, mutta ilmiötä tarkastellaan myös osana tavallisen kansalaisen arkea ja juhlaa. Suomettuminen on lähihistoriaamme, käsite, jonka juuret juontavat vuoteen 1948. Silloin Suomen eduskunta hyväksyi Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen. Sopimuksen seurauksena syntyi kylmän sodan aikaa vahvasti leimannut suomettunut kulttuuri. Näyttelyssä suomettuneisuuden aikaa valotetaan elokuvan, valokuvan ja aikakauden esineistön avulla, kuten millaisten lasien takaa Kekkonen katseli maailmaa 1970-luvulla ja miten hyviä idänsuhteita juhlittiin. Näyttelyssä tarjoutuu myös mahdollisuus testata, kuinka suomettunut itse kukin on. Suomettunut Suomi -näyttely on avoinna Hämeen linnassa puoli vuotta, 29.4. - 17.10.2010. Lisätietoja: Anne Parikka Tel- +358 50 596 3556 Monika Halén Tel +358 9 241 1410 |
|
|
Tiedote Toukokuu 2009 Ajaton aarre – Tidlös skattSuomen suurin hopeanäyttely Hämeen linnassa 15.5.2009-10.10.2010 Hämeen linna ja Turun linna tuottavat yhteistyössä Kultakeskuksen, ruotsalaisten Skoklosterin linnan ja Hallwylska museon sekä tanskalaisen Koldinghusin linnan kanssa Ajaton aarre – Tidlös skatt -hopeanäyttelyn, joka on esillä Hämeen linnassa 15.5.2009-10.10.2010. Näyttely esittelee Suomen, Ruotsin ja Tanskan pitkiä hopeanvalmistusperinteitä ja tekee läpileikkauksen pohjoismaiseen hopeamuotoiluun ja hopeasepäntaitoihin 1600-luvulta aina tähän päivään saakka. Elokuun ajan linnassa on lisäksi esillä pöytähopeita Iso-Britannian pääministerin virka-asunnosta. Ajaton aarre – Tidlös skatt -näyttelyn avajaisia vietettiin Hämeen linnassa Kuninkaansalissa 14.5.2009. Näyttelyn avasi viestintäministeri Suvi Lindén. Ajaton aarre -näyttelyssä esitellään 1600- ja 1700-lukujen pöytäkattaushopeaa ruotsalaisista Hallwylska museosta ja Skoklosterin linnasta, 1700- ja 1800-luvuilta peräisin olevaa hopeaesineistöä Turun maakuntamuseon kokoelmista sekä uutta tankalaista hopeatuotantoa Koldinghusin linnasta. Nykyhopeaa edustavat myös Kultakeskus Oy:n näyttelylle lainaamat, Suomen eturivin taiteilijoiden suunnittelemat esineet. Suomen laajin hopeaesineiden näyttely on avoinna yleisölle Hämeen linnassa 15.5.2009-10.10.2010. Tämän jälkeen näyttely siirretään Turun linnaan, jossa se on esillä marraskuusta 2010 aina vuoden 2011 huhtikuuhun saakka. Turku on Euroopan Kulttuuripääkaupunki vuonna 2011, ja näyttely tulee olemaan osa pääkaupunkivuoden näyttelytoimintaa. Hämeen linnalle Ajaton aarre -näyttely on merkittävä tapaus, sillä Hämeenlinnan kaupungissa on koko itsenäisyyden ajan valmistettu hopeaesineitä Kultakeskus Oy:n toimesta. Näyttelyyn tulee kaikkiaan yli 200 hopeaesinettä. Turkulainen hopea on vahvasti esillä, sillä Turun maakuntamuseon kokoelmista näyttelyyn on poimittu noin 50-80 esinettä. Ruotsalaisista ja tanskalaisista museoista odotetaan jokaisesta noin 30-50 esinettä. Kultakeskukselta näyttelyyn saadaan noin 40 esinettä. Mukana on esimerkiksi akateemikko Tapio Wirkkalan tuotantoa, nuoren Jukka Korpiheteen suunnittelemia esineitä sekä laaja valikoima muuta kattaushopeaesineistöä. Lisäksi linnan yhteen näyttelyhuoneeseen tulee Kultakeskuksen oma esittelypiste sekä yrityksen hopeaseppä havainnollistamaan käsityötaitojaan yleisölle. Näyttelyn kattaushopeaesineet on valikoitu niin, että näyttely muodostaa ehjän, näyttävän ja kiinnostavan kokonaisuuden. Esineistö taustatietoineen ja -tarinoineen esitellään näyttelyä varten laadittavassa katalogissa, ja näyttelytekstit toteutetaan kokonaisuudessaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Yhteistyössä Kultakeskus Oy:n kanssa Ajaton aarre -näyttelyn yhteydessä esitellään elokuun 2009 ajan Iso-Britannian pääministerin virka-asunnon – 10 Downing Street – pöytähopeita. Paikalla tulee olemaan myös asiantuntijoita Englannista kertomassa esineistä. Lisäksi elokuussa noin 40 englantilaista hopeaseppää, joukko Lahden Muotoiluinstituutin jalometallialan opiskelijoita sekä noin 20 suomalaista hopeaseppää esittelee Side by Side – Edge to Edge -myyntinäyttelyssä omia nykyhopeatuotteitaan. Seppien käyttämän hopean lahjoittaa Kultakeskus. Näyttelyn suunnittelusta vastasivat yhteistyössä Hämeen linna ja Turun linna. Päävastuu näyttelysuunnitelman kirjoittamisesta oli hankekoordinaattori Anne Parikalla ja tutkija Arja Hyvösellä, joka on muun muassa tuottanut Turun linnassa olleen turkulaisen hopean näyttelyn vuonna 2006. Hyvösellä on laaja tuntemus aiheesta ja hän on tuottanut useita Hämeen linnan ja Turun linnan yhteistyönäyttelyitä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Näyttelyarkkitehtuurista vastasi Juha Lukala, joka on ollut mukana useiden yhteistyönäyttelyjen suunnittelussa. Sekä Hämeen että Turun linnoilla on pitkä kokemus arvokkaiden kokoelmien koordinoinnista ja museoissa hallitaan suuren ja arvokkaan esineistön esittelyyn tarvittavat turvallisuusvaatimukset. Ohjelma: - 15.5.2009 – 10.10.2010 Ajaton aarre – tidlös skatt -näyttely Hämeen Linnassa. - Elokuu 2009 Pääministerin asunnon, Downing Street 10, virka-asunnon pöytähopeat. - Elokuu 2009 hopean myyntinäyttely: 40 englantilaista hopeaseppää, Lahden Muotoiluinstituutin jalometallialan oppilaat sekä 20 suomalaista hopeaseppää esittelee Side by Side – Edge to Edge -myyntinäyttelyssä omia nykyhopeatuotteitaan. - Marraskuu 2010 Ajaton Aarre – tidlös skatt -näyttely avataan Turun linnassa.
Lisätietoja: Anne Parikka Linnat-yksikkö, Hämeen linna Tel. +358 50 596 3556
|
![]() |