|
Etusivu |
![]() |
Näyttely Hvitträskissä 11.3.2010–22.12.201020.8.2010 tulee kuluneeksi 100 vuotta Eero Saarisen syntymästä. Hvitträsk juhlistaa juhlavuotta avaamalla 10.3.2010 näyttelyn ”Koti on siellä missä työ on” -Eliel ja Eero Saarinen Yhdysvalloissa. Näyttely kertoo Eliel ja Eero Saarisen yhteisistä vuosista Yhdysvalloissa. Noina vuosina Eliel nousi yhdeksi art deco-tyylisuunnan merkittävimmistä kehittäjistä ja Eero alkoi saada mainetta kansainvälisen modernismin nousevana tähtenä. Isän ja pojan yhteistyön tuloksena syntyi joukko rakennuksia, jotka ovat jääneet Yhdysvaltojen arkkitehtuurin historiaan. Samalla Saaristen yhteistyö kertoo kahden sukupolven ajatusmaailmojen eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista. Hvitträskissä on esillä myös Eero Saarisen alkuperäispiirustuksia Helsingin Ruotsalaisen teatterin laajennukseksi 1930-luvun lopulla, joka oli vastavalmistuneen nuoren arkkitehdin ensimmäinen suuri työ. Eliel Saarinen tuli kansainvälisesti tunnetuksi yhtenä Pariisin 1900 maailmannäyttelyn Suomen paviljongin suunnittelijoista. Helsingin 1919 valmistuneen rautatieaseman myötä hänestä tuli lopullisesti kuuluisa uuden arkkitehtuurin tiennäyttäjä. Elielin poika Eero syntyi samalla päivämäärällä kuin isänsä 20.8.1910. Lapsuudesta suuri osa aikaa kului Hvitträskin ateljeen piirustuspöytien alla, ja työnteon ja perhe-elämän erottamaton yhteys siirtyi isältä pojalle. Voitettuaan 1922 toisen palkinnon suuressa Chicago Tribune sanomalehden pääkonttorin suunnittelussa, Eliel Saarinen muutti perheineen Yhdysvaltoihin seuraavana vuonna. Detroitilainen lehtimiljonääri George Booth pyysi vanhempaa Saarista suunnittelemaan kokonaisen uuden taidekoulutuskeskuksen Cranbrookiin Detroitin liepeille. Useamman vuosikymmenen kestänyt suunnittelu työllisti lopulta koko Saaristen perheen lapsia myöten. Viisitoistavuotiaasta lähtien Eero Saarinen auttoi isäänsä tämän suunnittelutehtävissä. Eeron valmistuttua arkkitehdiksi 1934 hän työskenteli yhdessä Elielin kanssa aina tämän kuolemaan 1950 asti. Lisätietoja näyttelyn sisällöstä antavat: Näyttelytyöryhmä: Tomi Nikander (näyttelyarkkitehti), Timo Tuomi (käsikirjoittaja) Riitta Ailonen, Pepita Ehrnrooth-Jokinen, Taina Laakkonen, Marianna Metsä, Marja Aaltonen, Matti Aaltonen, Reijo Pasanen, Jukka Kallio, Mika Räsänen Käännökset: Eivor Holm ja Pepita Ehrnrooth-Jokinen (ruotsi), Jüri Kokkonen (englanti) Äänisuunnitelu, äänitys ja miksaus:Studio Äänitaivas / Ilkka Olander, lukija Mia Renwall |
Lisätietoa Eliel ja Eero Saarisesta |
|
Voit selailla kuvia Eliel ja Eero Saarisesta sekä heidän rakennuksistaan, suunnitelmistaan ja piirrustuksistaan mm. seuraavilla sivustoilla. Yale University,The Manuscripts and Archives Digital Images Database (MADID) |
Kuuntele Saaristen kirjoittamia kirjeitä sekä Lillian Swannin muistelmia Saarisista |
|
Kirje 1. 15-vuotiaan Eeron kirje Amerikasta ystävälleen ja Hvitträskin talonmiehelle Sandholmille (ruotsi) Kirje 2. Lillian Swannin muistelmia Eliel ja Eero Saarisesta (englanti) Kirje 3. Akseli Gallen-Kallelan kirje Eliel Saariselle (suomi) Kirje 4. Lillian Swannin muistelmia Eliel ja Eero Saarisesta (englanti) Kirje 5. Lillian Swannin muistelmia Eliel ja Eero Saarisesta (englanti) Kirje 6. Lillian Swannin muistelmia Eliel ja Eero Saarisesta (englanti) Kirje 7. Loja Saarisen kirje Florence Knoll:lle (englanti) Kirje 8. Eliel Saarisen kirje Johannes Öhqvistille (ruotsi) |