|


Venäläinen hopearupla vuodelta 1805. 37 mm. Kuva: Outi Järvinen. (Klikkaa kuvat suuremmaksi)
|

Oheisena kuvattu hopearaha, venäläinen rupla vuodelta 1805, on peräisin aarrekätköstä, joka saatiin Kansallismuseoon vuonna 1931 Laitilan Malvon (Malko) kylästä. Rahoja on yhteensä 119, joista 93 on ruotsalaisia riikintaalereita ja pienempiä rahoja ja 26 Venäjän rahoja. Kaikki rahat ovat hopeisia. Nuorin niistä on vuonna 1808 lyöty uutuudenkiiltävä rupla, ja löytö on siksi aina yhdistetty Suomen sotaan. On tunnettua, että sota-ajoilta on yleensä säilynyt enemmän rahakätköjä kuin rauhan ajalta. Rahojen kätkeminen esim. lattian alle tai talojen rakenteisiin oli tosin entisinä aikoina täysin tavallinen käytäntö, mutta sota-aikoina kätkeminen lisääntyi ja toisaalta tavallista useampi kätkö jäi vaille noutajaa.
Aarre asetettiin esille Suomen sodan muistonäyttelyyn. Näyttelyä rakennettaessa löytyi 1950-luvulla muistiin merkitty tieto, että rahoja oli löydettäessä todennäköisesti ollut huomattavasti enemmän kuin 119. Kävi myös ilmi, että ne oli kätketty säämiskäpusseissa vuosiluvulla 1810 merkityn aitan alimpiin hirsiin kairattuihin onkaloihin. Uskottavaa silti on, että löydön kiiltävät hopearuplat ovat tulleet Suomeen Venäjän sotaväen mukana 1808–1809.Todennäköiseltä myös vaikuttaa, että kätkijä on ollut aitan omistaja.
Yksittäisten rahakätköjen tarinat jäävät yleensä tuntemattomiksi, mutta mahdotonta ei ole, että joku paikallishistorioitsija tai sukututkija vielä voisi tämänkin kätkön alkuperäisen omistajan selvittää.
TT
|
|