Rakennuksen historiaa

Arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen perehtyivät Suomen kansallismuseota suunnitellessaan huolellisesti alan viimeisiin virtauksiin ja ottivat jonkin verran huomioon myös kokoelmien kasvun aiheuttaman lisätilojen tarpeen. Mutta esineistön kunnostukseen ja huoltoon liittyvät tilat puuttuivat kokonaan. Heti Kansallismuseon valmistumisen jälkeen alettiin pihan länsilaitaan rakentaa erillistä desinfioimishuonetta Ruotsista otetun mallin mukaan. "Häkäläksi" kutsuttu rakennus oli ensimmäinen esineistön huoltotila. Sitä käytettiin 1960-luvun loppupuolelle asti tuhoeläinten hävittämiseen tekstiileistä ja puuesineistä. Vuonna 1917 Kansallismuseon tontin pohjoispäähän valmistui Armas Lindgrenin suunnittelema "Ulkohalli". Sitä käytettiin isokokoisten museoesineiden kuten ajoneuvojen ja huonekalujen varastona. Ulkohallia alettiin 1970-luvulla kaavailla Museoviraston konservointilaitokseksi. Konservointilaitos pääsi muuttamaan entiseen ulkohalliin vuonna 1987. Työtilat ovat ahtaat, mutta niihin on sovitettu työtilat arkeologisille löydöille, metalleille, tekstiileille, nahalle, keramiikalle, lasille, huonekaluille, muille puuesineille, maalauksille, veistoksille, paperimateriaalille ja muille museoesineille. Lisäksi rakennuksessa on käsikirjasto, valokuvaus- ja röntgenkuvaustilat sekä desinfiointipakastustila.