Kansallismuseon näyttelyt
Suomen kansallismuseo esittelee suomalaisten vaiheita esihistoriasta nykyaikaan.
Sisääntulohallista päästään suoraan esihistorian osastoon, josta voidaan aloittaa tutustuminen museoon kronologisessa järjestyksessä. Hallista päästään myös pohjakerroksen Aarrekammioihin ja historian osastoon Valtakunta, joka jatkuu museon toisessa kerroksessa. Kierros jatkuu kansatieteen osastoon Maa ja Kansa. Uusi 1900-lukua käsittelevä perusnäyttely Suomi Finland 1900 avataan keväällä 2012. Kolmannessa kerroksessa on työpaja Vintti. Lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.
Kerrosten pohjakartat
Pohjakerros

Kansallismuseon pohjakerroksen kartta. Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander
|
001-005 Rahakammio - Rahat, mitalit, kunniamerkit
006-008 Hopeat ja korut
009 Asehuone
Kahvila-ravintola tarjoaa mm. oman keittiön pikkulämpimiä ja leivonnaisia. Saatavilla on myös lounasta tiistaista perjantaihin klo 11.00-14.00. Kahvila-ravintolassa on lasten syöttötuoleja sekä mikro lastenruuan lämmittämistä varten.
Auditorio
Museon 200-paikkaista auditoriota vuokrataan ulkopuolisille yrityksille ja yhteisöille erilaisten tilaisuuksien, kuten kokousten, seminaarien ja julkistamistilaisuuksien järjestämiseen.
|
|
1. kerros

Kansallismuseon ensimmäisen kerroksen pohjakartta. Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander
|
Huoneet 101 - 103 Kivikausi, pronssikausi ja rautakausi
Huoneet 105 - 111 1200 - 1600 -luvut
105 Keskiaika 1200-1500-luku
106 Katolinen kirkkosali
107-108 Uskonpuhdistus ja Luterilainen kirkkosali 1500-1600 -luku
109 Hautajaisesineistöä 1600-luvulta
110 Maallinen valta - Vaasa-kuninkaat ja renessanssi 1500-luku
111 Alueellinen kehitys - Rajat, kaupungit, liikenneyhteydet
IV Huoneet 127-132
Näyttelyhuoneet suljettu
Tulossa: Suomi Finland 1900 Perusnäyttely 1900-luvun Suomesta
Museokauppa
|
|
2. kerros

Kansallismuseon toisen kerroksen pohjakartta. Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander
|
Huoneet 201 - 215 1600-luvulta 1900 -luvun alkuun
Porrastasanne 201 Hallitsijat ja neljä säätyä
202 Aateli - Suurvalta-aika 1600-luku
203 Talonpojat
204 Papisto
205 Kuninkaat
206-207 Porvaristo - Kauppaporvarit ja ruukinpatruunat, käsityöläiset
208 Kauppa ja teollisuus
209 Jakkarilan kartanon sali
210 Jakkarilan herrainhuone - "Paratiisi"
211 Valistuksen aika 1700-luku
212 Suomi Venäjän yhteydessä - Romantiikan ajan koti 1800-luku
213 Valtaistuinsali - Keisarit ja virkamiehet
215 Unelmien koti - Nukkekodit Suomen kansallismuseossa 2.9.2012 asti
Huoneet 220-226 Näkökulmia kansankulttuuriin
220 Savupirttien kansa
221 Maan ja veden viljaa - Perinteisiä elinkeinoja
222 Elämää Saamenmaassa
223-224 Suomalaisia - Kansanpukuja
225 Käsi kaunihin tekeepi, sitä silmä katseleepi - Puunveistotaidetta
226 Arkkutuoli ja fatikarmi - Kansanhuonekaluja
|
|
3. kerros
Kansallismuseon kolmannen kerroksen pohjakartta, työpaja Vintti. Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander
|
Työpaja VINTTI museon kolmannessa kerroksessa on toiminnallinen näyttely koko perheelle. VINTISSÄ tutustutaan Suomen historian ja kulttuurin keskeisiin ilmiöihin käyttämällä käsiä ja päätä.
Avoinna ti-su klo 12-16
Lue lisää Vintistä
|