Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
Kansallismuseon etusivulle   |  Vintin tehtäväpisteiden esittelysivulle

Työpaja VINTTI - Historiaa helposti, ti-su 12-16


Kuva Kansallismuseon Vintti-näyttelytiloista. Kuva: Museovirasto/Tomi Nikander (2006)
 
Vintti on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee kolmannessa kerroksessa "Kansallismuseon vintillä". Vintti merkitsee myös kaivon vipulaitetta tai nuotan kelainta, menneen ajan hyviä keksintöjä.
 




Opettajan sivu

 




Vintin pohjakartta


 



Prinsessa-asuinen tyttö Vintin valtaistuimella.
 

Syntymäpäivät  Vintissä

 



Naamari 1700-luvun lopulta.

Opastukset

 

Vintin logoKuva: Museovirasto / Tomi Nikander VINTTI on Kansallismuseon toiminnallinen näyttely. VINTISSÄ tutustutaan Suomen historian ja kulttuurin keskeisiin ilmiöihin käyttämällä käsiä ja päätä.

Toiminta perustuu kokeiluihin ja kokemiseen ja tehtävät johdattavat myös tutkimusmatkalle museon perusnäyttelyihin.

VINTTI on kaikille
VINTTI sopii kaikille yli 7-vuotiaille. Nuoremmat voivat tutustua VINTIN tehtäviin aikuisen kanssa. Yläikärajaa ei ole.

Vintti avoinna ti-su klo 12-16

Suomen hallitsijoita eri aikakausilta.Kuva: Museovirasto VINTTI on avoinna museon pääsylipulla tiistaista sunnuntaihin klo 12-16.

Lapsiryhmien (päiväkodit, koulut) ja toisen asteen oppilaitosten ryhmien toivotaan tulevan VINTTIIN vain opastettuina ti-pe aamuisin joko klo 9.00-10.00, 10.00-11.00 tai 11.00-12.00.
Ryhmät pääsevät VINTTIIN ennakkotilauksesta ja ryhmäkäynnit ovat maksullisia. Museosta voi myös tilata opastetun kierroksen, johon liittyy vierailu VINTISSÄ.

Opastukset

Syntymäpäivät lapsille museon Vintissä

Vintissä voi ...

Hevosen voi satuloida ratsastamista varten tai valjastaa vetämään rattaita.Kuva: Museovirasto / Hanna Forssell Vintissä voi rakentaa hirsitaloa tai tiiliseinää, äänestää vuoden 1907 tapaan, kokeilla liukuhihnatyötä tai kutoa Kansallismuseolle pitkää mattoa.
Hevosen voi satuloida ratsastamista varten tai valjastaa vetämään rattaita.
Erilaiset tehtävät opettavat kävijälle Suomen hallitsijat kuninkaista presidentteihin, Suomessa käytetyt mitat, puulajit ja vaatteisiin käytetyt kankaat.
Voi myös kokeilla millaista oli työ toimistossa 1950-luvulla tai istua valtaistuimelle ja miettiä mitä tekisi, jos olisi itsevaltias keisari.

VINTIN tehtäväpisteiden esittely

Opastukset ja ryhmäkäynnit Vinttiin

Vintissä voi rakentaa hirsitaloa tai tiiliseinää.Kuva: Museovirasto Lapsiryhmien (päiväkodit, koulut) ja toisen asteen oppilaitosten ryhmien toivotaan tulevan VINTTIIN vain opastettuina ti-pe aamuisin joko klo 9.00-10.00, 10.00-11.00 tai 11.00-12.00.
Museossa voi olla ennen klo 11.00 vain museon oppaan johdolla opastettuna. Vintti on avoinna ryhmille tilauksesta rajoitetusti myös klo 16 jälkeen iltaisin.

Vintti-työpajan opastus maksaa 45 e, lisäksi ei tule sisäänpääsymaksuja. Ryhmäkoko enintään 30 henkeä, aikuiset ja opettajat mukaanluettuina. Opastuksen kesto 1 tunti.

Varaukset ti-pe klo 9-12, puh. (09) 4050 9552. Suljettu maanantaisin. Opastusten varaukset viimeistään viikkoa ennen, yli 30 h ryhmien varaukset vähintään 2 viikkoa aikaisemmin.

Ryhmäkäyntien ja opastusten hinnat 2013 (sis. alv 24 %)

  • Lapsiryhmät ja toisen asteen oppilaitokset 45 e / 1 tunti. Ilmainen sisäänpääsy oppilailta, opettajilta ja ohjaavilta aikuisilta.

  • Aikuisryhmät 90 e / 1 tunti ja lisäksi museon sisäänpääsymaksu 8 / 6 e / henki. 
    Jos opastus on aukioloajan ulkopuolella klo 9-11 välillä, veloitetaan lisäksi museon avaamismaksu 110 e. Vinttiin voi tilata opastuksen myös klo 16 jälkeen, jolloin erillistä avaamismaksua ei ole.

Työpaja Vintin tehtävät

Vintin pohjakartta. Kuva: Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander. (2007)

Kuvaa klikkaamalla saat kartan aukeamaan suurempana uuteen ikkunaan.

1. Suomi 
2. Kuninkaat, keisarit ja presidentit 
3. Valtaistuin
4. Vaalit
5. Mittaamalla saadaan maailma haltuun
6. Hevonen
7. Maito ja lehmä

8. Kaikkea piti pyörittää
9. Mikä vempain?
10. Keittiö
11. Olkaa hyvä, käykää pöytään!
12. Miten tehtiin lankaa?
13. Miten kudottiin kangasta?
14. Kankaat

15. Metsä ja puut
16. Hirsitalo
17. Tiilitalo
18. Rakentaminen Suomessa
19. Tehdas
20. Toimisto
21. Koulu
22. Raha

Lue lisää VINTIN tehtäväpisteistä
Vintti-näyttelyn logo. Graafinen suunnittelu: Tomi Nikander (2006)
Kansallismuseon avoinnaoloajat

Pääsymaksut


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 8.5.2013
© Museovirasto