| Vaihtuvat näyttelyt |
| Unelmien koti |
1809 ~ Ero ja uusi alku. 200 vuotta Suomen sodasta |
|||
 Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna Keisarillisen-Aleksanterin-yliopiston (Helsingin yliopiston) ylioppilaskunnan lipusta vuodelta 1848. (Kansallismuseo) Kustaa IV Adolf oli Ruotsin viimeinen Holstein-Gottorp-sukuinen kuningas ja viimeinen Suomea hallinnut kuningas. Jonas Forsslundin öljymaalaus vuodelta 1794. (Livrustkammaren) |
Suomen sodasta ja Ruotsin ja Suomen valtioyhteyden päättymisestä on vuonna 2009 kulunut 200 vuotta. Sodan seurauksena Ruotsin suomalaiset osat liitettiin Venäjään autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana. Ruotsi solmi unionin Norjan kanssa viisi vuotta myöhemmin. Museovirasto/Suomen kansallismuseo ja Livrustkammaren tuottavat merkkivuoden kunniaksi kulttuurihistoriallisen näyttelyn 1809 ~ Ero ja uusi alku. 200 vuotta Suomen sodasta. Näyttely ei keskity pelkästään sotatapahtumiin. Keskeisessä osassa ovat sodan taustat ja seuraukset: Suomi Ruotsin valtakunnan osana, Napoleonin valtapyrkimykset, jotka johtivat viimeiseen Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn sotaan sekä muutokset, joihin valtioero johti niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Näyttely nostaa esiin myös sodan muiston ja sotaan osallistuneiden veteraanien kohtalon. Näyttelyn toteuttamiseen osallistuvat Suomen Muinaismuistoyhdistys, Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska litteratursällskapet i Finland. Näyttely on esillä Suomen kansallismuseossa 9.10.2008-19.4.2009 ja Livrustkammarenissa Tukholmassa kesäkuusta 2009 vuoden 2009 loppuun. Näyttelyn suojelijoina toimivat Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Hänen majesteettinsa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa. |
||
Ruotsin valtakunta ja Eurooppa 1800-luvun alussa |
|||
|
|
Kustaa III:n kuolemaan päättyi loistokas aikakausi, jonka loppuvuosia leimasi Venäjää vastaan käyty sota, mutta myös suuri kiinnostus kulttuuria, taiteita ja talouselämän kehittämistä kohtaan. Kruununperillisen alaikäisyyden aikana maata johti holhoojahallitus. Uusi kuningas Kustaa IV Adolf nousi valtaistuimelle vuonna 1796. Muualla Euroopassa poliittinen tilanne kiristyi. Napoleon Bonaparte, korsikalaista sukua oleva ranskalainen upseeri, niitti mainetta sotakentillä ja huudatti itsensä 1802 suuren kansansuosion turvin elinikäiseksi konsuliksi nousten Ranskan todelliseksi hallitsijaksi. Vuonna 1804 Napoleon kruunattiin ranskalaisten keisariksi. Ranskan kasvavat valtapyrkimykset saivat Englannin jälleen julistamaan sille sodan vuonna 1803. Pari vuotta myöhemmin Venäjä, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Englantiin. Voimainmittely päättyi tuolla erää Tilsitissä 1807 solmittuun rauhaan, jossa Venäjän keisari Aleksanteri I solmi liiton Napoleonin kanssa. Tilsitissä käytyjen neuvotteluiden seurauksena Venäjä katsoi Suomen kuuluvan etupiiriinsä. Tarkoituksena oli painostaa Ruotsi mukaan Englantia vastaan suunnattuun mannermaasulkuun. Kustavilaisen ajan esineellistä kulttuuria valaistaan näyttelyssä mm. Ruotsinsalmen meritaistelussa 1790 ansioituneelle vara-amiraali C. O. Cronstedtille kuuluneilla esineillä. |
||
Sota 1808-1809 |
|||
Kuningas Fredrik I:n ajalta 1700-luvulta peräisin oleva sotilasrumpu joutui venäläisten sotasaaliiksi Suomen sodassa ja oli sen jälkeen Pietarin tykistömuseossa, josta se myytiin neuvostovallan aikana vuonna 1933 Tukholmassa järjestetyssä huutokaupassa. (Kansallismuseo, Antellin kokoelmat) Yksityiskohta akvarellista, joka esittää vahdinvaihtoa Susisaaren linnanpihalla Viaporissa: nainen ja pikkulapsi seuraavat kahden upseerin seurassa sivusta, kun linnoitus luovutetaan venäläisille. (Kansallismuseo) |
Ruotsin valtakunta oli jo 1700-luvulla käydyissä sodissa menettänyt suomalaisia alueitaan Venäjälle ja 1800-luvun alussa Ruotsin kaakkoisraja oli Kymijoella. Helmikuun 21. päivä 1808 venäläiset joukot hyökkäsivät ilman sodanjulistusta rajan yli ja Suomen valloittaminen alkoi. Helsinki saavutettiin 2. maaliskuuta ja 22. maaliskuuta joukot marssivat Turkuun. Ruotsin armeijan taktiikkana oli hallittu vetäytyminen ja myöhemmin toteutettava vastahyökkäys. Näitä oli tarkoitus tukea Etelä-Suomeen tehtävillä maihinnousuilla, joiden edellytyksenä oli Viaporin pysyminen ruotsalaisten hallussa. Vahvasti varustetun Viaporin antauduttua toukokuun alussa koko Etelä-Suomi oli venäläisten hallussa. Voitokkaista Itä-Suomessa ja Pohjanmaalla käydyistä taisteluista huolimatta suunnitelma ei onnistunut, vaan armeija joutui vetäytymään Ouluun ja sieltä vähitellen Tornionjoen yli nykyisen Ruotsin alueelle. Viimeiset taistelut ruotsalaisten ja venäläisten välillä käytiin elokuussa 1809 Uumajan eteläpuolella. Suomalaiset joukot olivat mukana taisteluissa viimeiseen asti. Sodan alkaessa valtakunnan itäisten osien puolustus oli suomalaisten joukkojen varassa. Armeija oli heikosti varustettu, talviset taisteluolosuhteet vaikeat ja miestappiot suuret. Kylmä, nälkä ja taudit tappoivat miehistöä siinä missä taistelussa saadut haavatkin. Venäläisten edetessä kansa nousi monin paikoin aseisiin, mutta vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa paikallinen väestö onnistui lyömään venäläiset joukot. Rauha Ruotsin ja Venäjän välillä solmittiin Haminassa syyskuussa 1809. Ruotsin puolelta sopijaosapuolena ei enää ollut Kustaa IV Adolf, jonka ruotsalaiset upseerit syöksivät vallasta maaliskuussa 1809. Valtaistuimelle oli astunut hänen setänsä Kaarle XIII. Näyttelyssä on mukana univormuja, aseita ja muotokuvia sotaan osallistuneista henkilöistä. Esillä on myös C. O. Cronstedtille kuulunut kirjoituspöytä – perimätiedon mukaan Viaporin antautumisasiakirja allekirjoitettiin kyseisellä pöydällä. Sotapäälliköiden henkilökuvia valotetaan mm. esineiden ja muotokuvien avulla. Kuorma-arkut ja kenttähuonekalut kertovat sodan arjesta. |
||
Valtio ja laki |
|||
|
|
Suomalainen säätyläistö oli jo sodan aikana alkanut neuvotella Venäjän kanssa maan olojen järjestämisestä. Sodan lopputulos näytti varmalta, ja kotimaan tulevaisuuden nähtiin nyt olevan Venäjän yhteydessä. Aleksanteri I:n määräyksestä olot vallatulla alueella oli pidettävä mahdollisimman rauhallisina ja vanha virkamiehistö paikoillaan. Suomalaisilta vaadittiin uskollisuudenvala keisarille 28. maaliskuuta 1809, sodan vielä jatkuessa, kokoontuivat Aleksanteri I:n koolle kutsumat maapäivät Porvoossa. Niissä keisari otti säädyiltä uskollisuudenvalan ja salli maan pitää uskontonsa ja Ruotsin vallan aikaiset ”peruslakinsa”. Suomesta tuli Venäjän valtakunnan autonominen suuriruhtinaskunta. Ruotsissa kokousta kutsuttiin myöhemmin ”petturien kokoukseksi”, sillä Ruotsin näkökulmasta katsottuna Suomen säädyt tekivät siinä yhdistymissopimuksen vihollisen kanssa. Kansainvälisoikeudellisesti Ruotsiin kuuluneet alueet eli syntyvä ”Suomi” erotettiin valtakunnasta vasta Haminan rauhansopimuksessa 17. syyskuuta 1809. Tapa, jolla sotaa Venäjää vastaan johdettiin, aiheutti Ruotsissa kasvavaa tyytymättömyyttä kuningasta ja yksinvaltaa kohtaan. Kustaa IV Adolfia pidettiin haluttomana rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa ja syypäänä Ruotsin sotilasmahdin epäonnistumisiin. Maaliskuun 13. päivänä 1809 joukko upseereita tunkeutui kuninkaan huoneistoon Tukholman kuninkaanlinnassa, vangitsi hänet, ja lähetti hänet perheineen vahvasti vartioituna ensin Drottningholmin ja sitten Gripsholmin linnaan. Vaikka vallankaappauksen taustalla ei ollut laajaa kansan liikehdintää, oli läntinen armeija everstiluutnantti Georg Adlersparren johdolla lähtenyt hieman aikaisemmin Norjan rintamalta kohti pääkaupunkia ”pelastaakseen isänmaan”. Sisällissodan puhkeaminen vaikutti jonkin aikaa hyvin todennäköiseltä. Toukokuun 10. päivänä 1809 säädyt kuitenkin päättivät yhteisesti sanoutua irti uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Kustaa IV Adolfia kohtaan. Kesäkuun 6. päivänä säädyt hyväksyivät uuden hallitusmuodon, jonka mukaan kuninkaan yksinvalta korvattiin perustuslaillisella hallintotavalla. Uusi hallitusmuoto pohjautui vanhaan ruotsalaiseen oikeuskäytäntöön sekä Montesquieulta lainattuun vallanjako-oppiin. Kun herttua Kaarle (XIII), Kustaa IV Adolfin setä, oli allekirjoittanut perustuslaillisen hallitusmuodon, hänet valittiin Ruotsin uudeksi kuninkaaksi. Joulukuussa 1809 vallasta syösty kuningas perheineen lähti Ruotsista, palaamatta koskaan. Näyttelyssä on mukana Porvoon maapäivillä 1809 käytössä ollut keisarin valtaistuimen Suomen vaakunalla varustettu katos. Katos on esillä ensi kertaa lähes sataan vuoteen. Lisäksi näyttelyssä on kuningas Kustaa IV Adolfin yllä pidättämishetkellä ollut puku. |
||
Aleksanterin Suomi - Kaarle Juhanan Ruotsi |
|||
|
|
Vuonna 1809 alkoi uuden autonomisen Suomen rakentaminen luomalla uusi hallintokoneisto suuriruhtinaskuntaa varten. Suomea koskeva arkistoaineisto siirrettiin Tukholmasta Turkuun. Ns. Vanha Suomi, Ruotsin aikaisemmin Venäjälle menettämät suomalaiset alueet, liitettiin syntyneeseen Uuteen Suomeen 1811. Suomalaisilla säätyläisillä oli usein omistuksia sekä Ruotsissa että Suomessa. Rauhansopimuksessa säädetyn kolmen vuoden siirtymäaikana heidän oli päätettävä, missä jatkaa elämäänsä ja järjestettävä omistusolonsa sen mukaisesti. Osa suomalaisista sotilaista jäi Ruotsin armeijan palvelukseen, osa palasi takaisin kotimaahan. Upseerit saivat pitää virkatalonsa, mutta tavallinen sotilas joutui ulos ruotutorpastaan, eikä valtion maksama pieni korvaus riittänyt elämiseen. Arkinen elämä jatkui Suomessa monin tavoin muuttumattomana. Yhteydet Ruotsiin säilyivät pitkään, eikä venäjä kyennyt syrjäyttämään ruotsia virkakielenä. Venäjällä avautuivat kuitenkin uudet mahdollisuudet uran luomiseen joko virkamiehenä tai armeijassa. Aleksanteri I teki laajan matkansa Suomeen 1819 vahvistaen keisarin ja alamaisten välistä yhteenkuuluvuutta. Helsinki korotettiin Suomen pääkaupungiksi 1812 ja sinne muuttivat keskushallinto ja Turun palon jälkeen 1827 myös yliopisto. Uuden pääkaupungin keisarillista luonnetta korostettiin monumentaalirakennusten avulla. Orastava suomalaisuus, oman kulttuurin ja kielen korostaminen, johti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamiseen 1831. Ruotsin kuningas Kaarle XIII ja kuningatar Hedvig Elisabeth Charlotta olivat lapsettomia, ja heinäkuussa 1809 Ruotsin kruununperilliseksi valittiin tanskalainen Augustenborgin prinssi Kristian August. Prinssi, joka Ruotsissa otti nimen Karl August, kuoli kuitenkin jo toukokuun 28. päivänä 1810. Kruununperillisen kuolemaa seuranneet viikot olivat poliittisen kuohunnan täyttämiä. Alemmat yhteiskuntaluokat pelkäsivät aristokratian kutsuvan maanpaossa olevan kuninkaan ja/tai hänen poikansa takaisin, mutta Ruotsin hallitus päätti ehdottaa Karl Augustin vanhempaa veljeä uudeksi kruununperilliseksi. Luutnantti Carl Otto Mörner oli kuitenkin omasta aloitteestaan Pariisissa tiedustellut marsalkka Jean Baptiste Bernadotten halua Ruotsin kruununperijäksi. Mörnerin omavaltaisuuden herättämästä närkästyksestä huolimatta Bernadottea alettiin pitää soveliaana ehdokkaana. Napoleonin vapautettua tämän velvollisuuksista Ranskan keisarikuntaa kohtaan, valitsivat Ruotsin valtiopäivät 21. elokuuta 1810 Bernadotten yksimielisesti kruununperijäksi. Kaarle XIII suhtautui päätökseen kielteisesti, mutta vähitellen kuninkaan ja hänen Kaarle Juhanan nimellä adoptoimansa Bernadotten välille kehittyi luottamuksellinen suhde. Nopeasti Kaarle Juhanasta tuli myös Ruotsin tosiasiallinen hallitsija. Virallisesti hän oli sitä vuodesta 1818. Entisen kenraalin ja marsalkan toivottiin valloittavan Suomen takaisin, mutta näissä toiveissa jouduttiin pettymään. Kaarle Juhana loi päinvastoin hyvät suhteet Venäjän yksinvaltaiseen tsaariin ”vuoden 1812 politiikan” mukaisesti. Sen sijaan vuonna 1814 Norja liitettiin Ruotsiin. Kaarle Juhanan politiikka oli konservatiivista; elinkeinoelämää ja rahapolitiikkaa uudistettiin varovaisesti. 1830-luvulla kuninkaan ja opposition välit kiristyivät. Kuolemaansa saakka vuonna 1844 Kaarle XIV Juhana oli kuitenkin valmis keskusteluun niiden yhteiskuntaryhmien kanssa, jotka pyrkivät laajempien yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseen. Autonomisen Suomen alkuajasta kertovat esineet ja kuva-aiheisto tuovat erityisesti esille suomalaisen esinekulttuurin 1800-luvun alkupuolella saamia uusia piirteitä. |
||
Sodan muisto |
|||
|
|
”Yhtä minä pyydän Teiltä; kun Te lähestytte niitä paikkoja, joissa me voitimme vihollisemme, ja kun Te näette siellä ne kurjat hiekkakummut, jotka peittävät kaatuneet toverimme – siunatkaa huoaten heidän tomunsa ... Suomalaiset! Veljet! Jos nämä sanat voisi sinetöidä silmieni verikyynelillä, ne virtaisivat valtoimenaan – ja jokainen pisara vakuuttaisi Teille minun kunnioitustani, minun ystävyyttäni!” Näillä sanoilla kenraali G. C. von Döbeln lähetti 8. lokakuuta 1809, kolme viikkoa sodan päättymisen jälkeen, jäljellä olleet suomalaiset joukot takaisin kotiin. von Döbelnin eteen ryhmittyneet ruotsalaiset olivat saaneet uudet univormut. Suomalaiset seisoivat vanhoissa kuluneissa vaatteissaan, sillä Ruotsin keskushallinto ei katsonut enää olevansa vastuussa heidän varustamisestaan. Miehet palasivat ja yrittivät sopeutua rauhanaikaisiin oloihin miten parhaiten taisivat. J. L. Runeberg julkaisi 1848 ensimmäisen osan Vänrikki Stoolin tarinoista, joissa hän esitti uuden, ihanteellisen kuvan sodasta ja siihen osallistuneista sotilaista, kääntäen tappion henkiseksi voitoksi. Vuonna 1858 oli kulunut 50 vuotta sodan alkamisesta, ja oli aika viettää ensimmäisen kerran sodan muistovuotta. Mitä veteraaneille oli tapahtunut? Kuinka moni heistä oli vielä elossa? Uusi kiinnostus veteraaneja kohtaan käy ilmi Åbo Underrättelser -sanomalehden kesäkuussa 1858 julkaisemasta artikkelista Ett ord för 1808 års män, jossa kiinnitettiin huomiota sotavanhusten kurjiin oloihin ja kehotettiin yleisöä – varsinkin opettajia lähettämään tietoja vielä elossa olevista henkilöistä. Tarkoituksena oli julkaista nimilistat ja tutkia, oliko veteraanien hyväksi tarpeen järjestää yleinen rahankeräys. Lehtien saamat tiedot olivat surullista luettavaa, ja lukuisia illanviettoja järjestettiin avustustoiminnan rahoittamiseksi. Sodan muistoa vaalittiin myös idealistisemmalla tasolla. Suomen ruotsinkielisen kirjallisuuden ja kansanperinteen vaalimiseksi sekä J. L. Runebergin muistoksi 1885 perustettu Svenska litteratursällskapet i Finland on kerännyt laajan Runeberg-kokoelman, johon kuuluu kansallisrunoilijan pääteokseen Vänrikki Stoolin tarinoihin ja Suomen sodan muistoon liittyvää aineistoa. Ruotsissa ei ollut samanlaista tarvetta muistella sotaa. Ruotsin sotilaallinen panos Suomen sodassa 1808-1809 käsitti sekä taitavasti toteutettuja operaatioita että sankarillisia tekoja, mutta koska sodan lopputulos oli katastrofi, haluttiin sota Ruotsissa sulkea pois mielestä. Muisto kuusisatavuotisesta yhteiselosta Suomen alueen kanssa sen sijaan säilyi. Poliittisissa yhteyksissä Suomi oli Ruotsissa merkittävällä tavalla esillä koko 1800-luvun ajan. Krimin sodan aikana Oscar I elätteli toiveita Suomen takaisin valloittamisesta. Ne suomalaiset, jotka poliittisen tilanteen käydessä kotimaassa liian tukalaksi joutuivat lähtemään maasta, siirtyivät nimenomaan Ruotsiin. J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat kuului pitkälle 1900-luvulle niihin kaunokirjallisiin teoksiin, joiden kanssa jokainen ruotsalainen koululainen joutui tekemisiin. Näyttelyssä on esillä Suomen sodan innoittamaa kuva-aineistoa, taideteoksia, postikortteja ja muuta esineistöä, jota julkaistiin sodan muistoksi. |
||
|
|
|||
|
Juhlavuoden viralliset verkkosivut 1809 Kansakuntaa rakentamaan [Valtioneuvoston kanslia] Näyttelyluettelo, ”1809 ~ Ero ja uusi alku. 200 vuotta Suomen sodasta”. 435 s. Hinta 25,00 euroa. Tilaa tästä Saatavilla myös museokaupasta. Suomen kansallismuseo, Mannerheimintie 34, Helsinki. Sisäänpääsymaksu 7,00/4,00 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Avoinna ti-ke klo 11-20, to-su klo 11-18 (maanantaisin suljettu). Opasvaraukset ti-pe klo 9-12, puh. (09) 4050 9552. Lippukassa puh. (09) 4050 9544, museon aukioloaikoina. www.kansallismuseo.fi |
Tietoa sivustosta
Sivukartta
Sivu päivitetty -
© Museovirasto