|
Opastus on vaivattomin tapa tutustua museoon. Museon yleiskierroksella museo-opas johdattaa ryhmän Suomen historian läpi kivikaudelta 1800-luvulle. Kierroksella tutustutaan pääasiassa esihistorian, historian ja kansatieteen näyttelyihin. Yleiskierroksella saa kattavan kuvan Kansallismuseosta sekä Suomen historiasta ja kulttuurista.
Mikäli museovierailun tavoitteena on syventää tietyn ajanjakson tai aiheen tuntemusta, kannattaa opastus keskittää rajatumpaan näyttelyalueeseen tai aiheeseen. Teemaopastukset kertovat Suomen historiasta ja kulttuurista valitun aiheen kautta ja siihen voi sisältyä esineitä eri vuosisadoilta ja useasta eri perusnäyttelyn osasta. Valmiita teemaopastuksia ovat mm. Puku- ja tekstiiliopastus, Sisustustyylit renessanssista biedermeieriin -opastus ja Tapakulttuuri -opastus.
Opastus voidaan aina suunnitella tilaajan toiveiden mukaan, mikäli museon näyttelyissä on esillä riittävä määrä toivottuun aiheeseen liittyviä esineitä. Opastuksia voi tilata sekä perusnäyttelyyn että vaihtuviin näyttelyihin. Koska museo on hyvin laaja, suosittelemme että opastuksen lisäksi ryhmälle jätetään omaa aikaa tutustumista varten vähintään 1 tunti.
Opastuksen voi tilata suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, saksaksi ja ranskaksi.
Ryhmäkoko korkeintaan 30 henkilöä, oppilaitoksilla ja kouluilla korkeintaan 25 oppilasta ja päiväkodeilla 20 lasta. Yli 30 hengen ryhmille tulee varata kaksi opastusta.
Opastusvaraukset puh. 040 128 6464, (09) 4050 9552 tiistaista perjantaihin, aamupäivisin klo 9-12. Opastusvarauksiin voi lähettää myös sähköpostia: kansallismuseo@nba.fi
Opastusvaraukset ja tilausehdot I Opastusten hinnat ja maksutavat
MUSEOKAMAA -syntymäpäiväopastus
Syntymäpäiväsankarille ja juhlavieraille räätälöimme museoon kierroksen, jonka sisältö voi liittyä omiin mielenkiinnon kohteisiin, esimerkiksi sankarin harrastuksiin tai muuten vain Suomen historiaan.
Lue lisää: Museokamaa! Aikuisten syntymäpäivät Kansallismuseossa
|