Lähes koko kivikauden elanto saatiin kalastuksella, metsästyksellä ja muiden luonnon antimien keräilyllä. Vasta kauden lopulla alkoivat maanviljely ja karjanhoito tulla tunnetuiksi, mutta niiden merkitys pysyi vielä kauan vähäisenä.
Kalastus- ja metsästysvälineitä kivikaudelta.
Vasemmalta: ongenkoukun varsia, joihin kiinnitettiin
luinen tai puinen väkänen, launi ja ongenkoukku.
Orgaanisista aineista tehdyt kalastusvälineet ovat yleensä hävinneet Suomen happamassa maaperässä. Verkko tunnettiin jo Suomen asuttamisvaiheessa.
Liuskeesta, luusta tai puusta valmistetut launit ovat luultavasti ongenkoukkuja vanhempia kalastusvälineitä. Launit olivat suoria molemmista päistään teroitettuja puikkoja, joiden keskelle kiinnitettiin siima. Puikko työnnettiin syöttikalan sisälle ja kalan napatessa kiristyvä siima käänsi launin poikittain kalan suuhun.
Ongenkoukut olivat enimmäkseen puuta tai luuta, siksi tarvittiin kivisiä siimanpainoja. Kampakeraamisella ajalla oli käytössä yhdistelmäkoukkuja, joiden liuskevarteen kiinnitettiin luinen tai puinen väkä. Liuskevarret saatettiin muotoilla kalan mallisiksi.
Kalaa pyydettiin myös sälekatiskoilla ja merroilla. Hauki ja ahven näyttävät olleen yleisintä saalista. Näiden lisäksi pyydettiin mm. kuhaa, madetta, muikkua, lahnaa, lohta ja siikaa. Rasvaisten lohikalojen ruodot eivät ole säilyneet kovin hyvin maassa, minkä vuoksi niiden ruotoja löytyy esimerkiksi hauen ruotoja vähemmän.
Vasemmalta: nuolenkärkiä, siimanpainoja ja painokiviä.
Suomusjärven kulttuurin yleisin metsästysase oli liuskekärkinen keihäs, mutta kampakeraamisella ajalla sen syrjäyttivät jousi ja nuoli. Nuolenkärkiä tehtiin piistä, kvartsista ja kvartsiitista sekä liuskeesta. Luukärjet ovat säilyneet vain poikkeustapauksissa.
Jouset olivat puuta ja niiden jänteet tehtiin eläimen, esimerkiksi hirven, jänteistä. Lisäksi käytettiin monenlaisia ansoja, loukkuja ja kuoppia.
Saaliista kertovat asuinpaikkojen tulisijoissa palaneet luunsirut. Sisämaassa olivat riistaa hirvet, metsäpeurat, majavat ja karhut, mutta myös metsäkana- ja vesilinnut, jänikset ja muu pienriista. Turkisten takia metsästettiin muun muassa susia, kettuja ja näätiä.
Jo Suomen ensimmäisillä asukkailla oli koira metsästyskumppanina. Rannikolla saalistettiin hylkeitä, etenkin norppia. Itämeressä tuolloin yleinen grönlanninhylje pyydystettiin lähes sukupuuttoon jo kivikaudella. Tärkein pyyntiase oli luinen harppuuna. Nähtävästi käytettiin myös hyljeverkkoja. Ahvenanmaalta on lisäksi satunnaisia viitteitä myös pyöriäisten pyynnistä.
Vesipähkinän kuoria Orimattilan Pennalasta.
Vesipähkinä, Trapa natans, oli hyvin tärkkelyspitoista ravintoa.
Kasvikunnasta kerättiin monipuolista ravintoa, kuten erilaisia juuria, marjoja, sieniä, kasvien siemeniä ja nokkosta. Kivikauden aikana pähkinäpensas viihtyi Keski-Suomessa asti ja järvissä kasvoi tärkkelyspitoista vesipähkinää. Kasvien lisäksi kerättiin linnunmunia. Purupihkaa pureksittiin ajankuluksi ja pihkaa käytettiin mahdollisesti myös lääkkeenä ja liima-aineena.
Varmoja merkkejä maanviljelystä alkaa olla kivikauden ja pronssikauden vaihteesta, noin 2000-1500 eKr. Viljan siitepölyjen lisäksi on eräältä Kiukaisten kulttuurin asuinpaikalta löytynyt ohranjyviä. Tältä ajalta on myös piisirppejä sekä jauhinkiviä. Kiukaisten kulttuurin piirissä on löydetty kiviesineitä, joita on ehkä käytetty kuokkina. Naudan ja lampaan tai vuohen luut ovat viitteitä karjanhoidosta.
