Retusoimalla valmistettuja piiveitsiä.
Esineen valmistustapaan vaikutti se mitä haluttiin valmistaa ja lisäksi myös käytettävissä oleva materiaali. Kivilajeista pyrittiin löytämään aina tarkoitukseen sopivin raaka-aine ja parhaita raaka-aineita on tuotu pitkienkin matkojen takaa.
Kirveet ja taltat muotoiltiin iskemällä raaka-ainekappaleen reunoja iskukivellä yhdeltä tai kahdelta puolen. Esineaihiosta saatiin reunaiskennän avulla soikion muotoinen kappale, jonka toinen pää hiottiin teräksi. Alkeellisissa kirveissä ja taltoissa esineen muu osa jätettiin usein hiomatta. Ns. sädekiviliuskeeseen reunaiskentä soveltui huonosti. Sitä työstettiin yleensä iskemällä pitkittäin, jolloin syntyi pitkiä tasaisia lohkopintoja. Liusketta voitiin myös muotoilla "sahaamalla" sitä esimerkiksi ohuella kvartsiittilevyllä.
Pii-, kvartsi- ja kvartsiittiesineitä ei hiottu. Ne muotoiltiin nyrhimällä eli retusoimalla esineaihion reunoista esimerkiksi sarvipuikolla pieniä lastuja, kunnes esine oli halutun muotoinen.
Piistä valmistettu kirves Pyhtään Myllykylästä.
Hionta viimeistelynä
Kivikirveen valmistusta.
Kuva Aarno Karimon teoksesta Kumpujen yö.
Esineet viimeisteltiin yleensä hiomalla. Hioimet olivat hiekkakiveä tai vastaavaa ja isoimmat esineet hiottiin usein hankaamalla niitä kivilaakaan. Apuna käytettiin hiekkaa ja vettä. Lohjennut terä voitiin korjata hiomalla ja teroittamalla uudelleen.
Joskus, kuten pallonuijissa ja vasarakirveissä, pinta käsiteltiin ennen hiomista "tikkaamalla" eli pistehakkaamalla, jolloin esine tasoitettiin esim. kivi- tai sarvipuikolla.
Ohueen kiveen reikä voitiin tikata tai hakata, mutta paksumpiin se porattiin kivellä tai luu- tai puutapilla. Tässä tarvittiin myös apuna vettä ja hiekkaa. Pallonuijan reiät tehtiin kairaamalla vastakkaisia puolia esim. kovalla kvartsilla kunnes reikä ulottui esineen läpi. Vasarakirveissä käytettiin putkikairausta, jolloin porana oli ontto luu. Jousiporakin on ehkä tunnettu jo kivikaudella.
 |
 |
Pallonuijiin voitiin tehdä reiät kairaamalla vastakkaisia puolia, kunnes reikä ulottui esineen läpi. Tämän vuoksi reiät ovat usein tiimalasin muotoisia (vas.). Suppilonmuotoinen reikä (oik.) syntyi, kun reikä porattiin vain toiselta puolen.
|
Suomusjärven kulttuuriin kuuluvat pallonuijat tasoitettiin "tikkaamalla" eli pistehakkaamalla esimerkiksi sarvesta tai kivestä tehdyllä puikolla.
|
Vasarakirveen eri tekovaiheita.
Oikealla puoliksi porattu reikä vartta varten
sekä reiän porauksessa syntyneitä poraustappeja.