Omavaraisuus oli kivikaudella elinehto, mutta jo varhain syntyi alueiden välistä tavaroidenvaihtoa, joka saattoi olla myös hyvien suhteiden ylläpitämiseksi tarkoitettua lahjojen antoa.
Meripihkariipuksia ja piinuolenkärki (vas. ylh.)
Meripihkaa tuotiin sekä idästä että lännestä.
Piitä tuotiin eniten nykyisen Venäjän alueelta,
mutta sitä saatiin myös Skandinavian eteläosista.
Tavallista parempi raaka-aine oli epäilemättä kauppatavaraa, jota on kuljetettu pitkienkin matkojen takaa. Pohjoissuomalaista sädekiviliusketta ja itäsuomalaista vuolukiveä levisi koko Suomen alueelle. Piikiveä tuotiin etenkin Venäjältä, jossain määrin myös Skandinavian eteläosista. Valmiina esineinä tuli Äänisen viherliuskeesta tehtyjä talttoja, punaliuskeesta valmistettuja pohjoisskandinaavisia kärkiä ja -veitsiä. Asbestikeramiikan myötä tuli Savon asbestistakin kauppatavaraa.
Meripihkaa tuotiin idästä ja lännestä ja siitä valmistettuja koruja kulkeutui jopa Lappiin saakka. Kaukaisimpia tuotteita Suomen kivikauden löydöistä ovat sembramäntyiset kauhat ja reenjalakset, jotka ovat todennäköisesti peräisin Uralin suunnalta. Kivikauden lopulla alkoi Suomeen ilmestyä myös kuparista ja pronssista valmistettuja esineitä. Rannikolle metalliesineet tulivat Itämeren alueelta ja pohjoiseen niitä saatiin idästä.
Pielisjärveltä löytynyt sorsanpääaiheinen kauha on valmistettu sembramännystä.
Kauha on todennäköisesti valmistettu Uralin suunnalla.
Nuorakeraaminen kulttuuri näyttäisi käyneen kauppaa myös oman kulttuurinsa sisäpuolella: nuorakeramiikkaa on mahdollisesti valmistettu suoraan kauppatavaraksi. Esimerkiksi Hauhon Perkiöstä on löytynyt kymmeniä tuhansia keramiikan paloja, jotka ovat peräisin yli 120 astiasta. Kyseessä on tuskin yhden asuinpaikan astioiden valmistus. Lisäksi myös Satakunnan, Rauman ja Kokemäenjoen alueella esiintyvästä kivilajista, oliviinidiabaasista, valmistettuja vasarakirveitä on levinnyt koko kulttuurin alueelle.
