|
Keskiaikaa kutsutaan usein pimeäksi. Mutta miksi? Oliko keskiajalla jotenkin hämärämpää kuin muulloin? Päivä arkeologina -työpajassa tutkitaan, kuinka pimeää keskiajalla oikeasti oli ja valotetaan hieman sitä, miten ihmiset tuolloin elivät.
Opastuksen myötä 5.-6. lk oppilaat ymmärtävät muutoksen esihistoriasta keskiaikaan, Ruotsin vallan alkamisen, katolisen kirkon merkityksen sekä sen, miten tavallinen kansa eli savupirteissään. Työpajan aluksi tutustutaan keskiajan ihmisten elämään museon perusnäyttelyn ja opetusmateriaalin avulla.
Työpajan toisessa osiossa luokka perehtyy arkeologiseen tutkimukseen museon pihalle rakennetulla kaivauksella. Kaivauksella koululaiset saavat tietoa arkeologin työstä ja pääsevät itse kaivamaan. Työpajan kesto yhteensä 1,5 tuntia.
Päivä arkeologina -työpajoja järjestetään 15.5.2013 alkaen. Yhteen työpajaan mahtuu enintään 25 oppilasta ja 1-2 opettajaa. Työpajan hinta 65 e (sis. alv 24 %) / oppilasryhmä. Sen lisäksi ei tule muita maksuja. Työpaja järjestetään vain yhdelle ryhmälle kerrallaan. Paikkoja on rajoitetusti.
Tästä pääset työpajojen varauskalenteriin.
Varaus on sitova.
Varaukset vain yllä olevan linkin kautta. Ohjeet työpajasta lähetetään varauksen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.
Arkeologinen kaivaus toteutetaan Kansallismuseon linnanpihalla, joten koululaisten kannattaa varautua päivään säähän sopivilla ja pientä likaantumista kestävillä vaatteilla. Sadesäällä on syytä ottaa sadetakit mukaan.
Tulo-ohjeet: http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo/opetus/kartta
Opettajan sivu: http://www.nba.fi/fi/skm_opetus
Lisätiedot arkisin klo 9-15:
työpajakoordinaattori Hanna Korhonen, hanna.korhonen(at)nba.fi, p. 040 128 6464
|