Hae sanaa:
Ajankohtaista | Museovirasto | Arkeologia | Rakennusperintö | Museot ja linnat | Kokoelmat ja arkistot | Tietopalvelut
Etusivu Arkeologia Tutkimus Kenttätyöt Kenttätyöt 2009

Museoviraston arkeologian osaston kenttätyöt 2009

 

Kaivaukset
Inventoinnit

Kaivaukset

HAMINA Tursanmetsä ja Tupakangas, röykkiökohteiden kaivaus 20.-31.7.2009
Kaivauksilla selvitettiin röykkiökohteen luonne ja ajoitus sekä mahdollinen jatkotutkimustarve. Tutkimuksissa kaivettiin yksi röykkiöistä kokonaan ja kaksi muuta röykkiötä tutkittiin puoliksi. Kokonaan tutkitusta röykkiöstä löydettiin palanutta luuta, muttei ajoittavaa aineistoa. Lisäksi tutkimuksissa löytyi alueelta uusia röykkiöitä. Röykkiöt ovat ihmisen tekemiä ja mahdollisesti esihistoriallisia. Mikäli paikalle rakennetaan suunniteltu tielinja, jatkotutkimukset ovat tarpeellisia.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FM Kreetta Lesell  (09) 4050 9223

HARTOLA Uusi-Ruskeala c, 1700-luvun  asuinpaikan kaivaus 8.-19.6.2009
VT 4 parantamisen hankealueella kaivettiin paikalle tehtävän kiertotien ja kevyenliikenteen väylän alueella. Aluksi tutkimusalue kuorittiin kaivinkoneella. Pintakuoritulla alueella oli yli 40 pohjamaahan kaivettua rakennetta, jotka tutkittiin pääosin puoliksi ja joista dokumentoitiin peltomullan alainen pintataso sekä profiilileikkaus. Rakenteet olivat tulisijoja, jätekuoppia, mahdollisia riihen kiukaita ja mahdollinen kellari ja niistä otettiin talteen löytöjä ja näytteitä. Löydöt olivat keramiikkaa, luuta, liitupiippuja, rautaesineitä ja rahoja ja löytömateriaalin perusteella asuinpaikka ajoittuu 1700-luvulle. Lisäksi löydettiin sulanut lasimassahelmi ja mahdollisesti pala rautakautista keramiikkaa.
Tutkimuskustannukset: Keski-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FL Petro Pesonen (09) 4050 9207

JOENSUU Eno Kesälampi, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 22.6.-2.7.2009
Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä tutki koekaivauksin kivikautiselle asuinpaikalle suunnitellun saunamökin rakennuspaikan. Kaivauksissa löytyi saviastian paloja ja tulisijan jäännöksiä. Osa asuinpaikasta oli tuhoutunut jo esihistoriallisena aikana veden ja jään vaikutuksesta. Rakennuspaikka saatiin tutkituksi ja muu osa asuinpaikasta jäi rauhoitukseen.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

KUUSAMO Likalahti/Mustalampi, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 6.-24.7.2009
Likolahden kivikautiselle asuinpaikalle on suunnitteilla loma-asunnon rakentaminen. Aikaisemmin asuinpaikalta on kvartsilöytöjä ja lähellä on myös pyyntikuoppia. Koekaivauksella selvitettiin kivikautisen asuinpaikan suhde rakennushankkeeseen. Pieneltä harjulta, Likalahden ja suon välistä, löytyi koekaivauksissa kolmesta kohtaa rannan puolelta kvartsin ja palaneen luun muodostamia löytökeskittymiä. Alueen itäpuolelta löytyi myös pienialainen tyypillisen kampakeramiikan löytökeskittymä hajonneen tulisijan ympäriltä.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FK Päivi Kankkunen (09) 4050 9278

LAITILA Kansakoulunmäki,  rautakautisen kalmiston koekaivaus 10.-14.8.2009
Laitilan Rukoushuoneenmäen-Kansakoulunmäen laaja polttokenttä- ja röykkiökalmiston tutkimukset liittyivät tuhopoltossa osittain palaneen Rukoushuoneen kunnostustyöhön. Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää mitä kautta vesi- ja viemäriputkien linjat voidaan tuoda rakennukselle. Mahdollisia linjausvaihtoehtoja selvitettiin mäen pohjoisosassa pääosin jo vuosina 1886 ja 1887 tutkituilla alueilla. Vaikka merkkejä säilyneestä kalmistokerroksesta ei juuri koekuopissa havaitturakennuksen kuistin edustaa lukuunottamatta, saatiin vanhoilta kaivausalueilta talteen yllättävän paljon palanutta luuta, saviastian kappaleita sekä lasihelmiä. Löytöinä saatiin talteen myös joitakin pronssikorujen kappaleita. Löydöt ajoittuvat pääosin 700-1000 -luvuille jKr.  
Tutkimuskustannukset: Laitilan Kulttuuriseura Walo ry
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola  (09) 4050 9296

LAITILA Vainionmäki,  myöhäisrautakautisen kalmiston yleisökaivaus 27.7.-7.8.2009
Kuudetta kertaa järjestetyn yleisökaivauksen tarkoituksena oli selvittää kalmiston sisäistä rakennetta ja tarkentaa sen ajoitusta. Samalla selvitettiin kalmiston laajuutta ja rakennetta sen pohjoisosassa sekä eteläreunalla. Tutkimuksissa  Vainionmäeltä löydettiin runsaasti pääasiassa viikinkiaikaan ajoittuvia löytöjä, joiden joukossa oli ensimmäinen kalmistosta löydetty keihäänkärki. Pronssikorujen ja lasihelmien lisäksi talteen saatiin myös pahoin tulessa turmeltunut hopearahan puolikas. Kalmiston pohjoisosasta löydettiin lähinnä asuinpaikkaan viittaavaa löytöaineistoa kuten savitiivistettä ja palanutta savea. Lisävalaistusta kalmiston käyttöajankohtaan ei saatu, mutta sen rakenteesta ja laajuudesta saatiin uutta arvokasta tietoa.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola (09) 4050 9296

LAPPEENRANTA Etu- ja Taka-Muntero, kivikautisen asuinpaikan kaivaus 20.7.-9.8.2009
Tutkimukset ovat jatkoa vuosien 2007-2008 kivikautisen asuinpaikan koekaivauksille. Tuolloin alueelta löydettiin mm. kampakeramiikkaa. Kesän kaivauksissa tutkittiin tontin 117 alueella kaksi tasokaivausaluetta aiempien kaivausalueiden 1 ja 2 ympärillä. Alueelta 1 löydettiin pelkästään tyypillistä kampakeramiikkaa. Sitä oli kaivettuun pinta-alaan nähden suhteellisen vähän, eikä alueella havaittu muuta kuin saviastian palat, ei esimerkiksi likamaita. Alueelta 2 löytyi keramiikan lisäksi piitä, kvartsia, luuta ja saviesineen katkelma. Tämän alueen keramiikassa on ehkä edustettuna muitakin tyylejä kuin tyypillinen kampakeramiikka. Lisäksi kaivettiin muutama pieni koeoja, jotka olivat vähälöytöisiä. Koekuopitusta jatkettiin ja tihennettiin sekä tutkittavalla tontilla että tästä etelään ja Munterontien lounaispuolelle. Vain kahdesta koekuopasta tuli löytöjä, näistä toinen tutkittavan tontin eteläpuolella, jossa näyttää olevan tiheämpi asuinkeskittymä. 
Tutkimuskustannukset: Lappeenrannan kaupunki
Kaivauksenjohtaja: FL Petro Pesonen  (09) 4050 9207

LEMPÄÄLÄ Torisevankulma, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus  18.–29.5.2009
Kivikautisen asuinpaikan koekaivaukset tehtiin paikalle suunnitteilla olevan omakotitalon tontilla. Paikalle kaivettiin kaivinkoneella kolme koeojaa sekä koekuoppia ja vain yhdestä kuopasta havaittiin värjäytynyttä maata. Tutkimuksissa löydetyt saviastian palaset kuuluvat nuorakeraamiseen ryhmään. Pientä, tontin lounaiskulmaan rajautuvaa asuinpaikan osaa lukuunottamatta tontilla ei ole muinaisjäännöstä.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FK Päivi Kankkunen (09) 4050 9278

LEMPÄÄLÄ Vaihmalanharju, rautakautisen muinaisjäännöksen kaivaus 4.–15.5.2009
Rautakautiselle muinaisjäännösalueelle on suunnitteilla autotalli. Rakennettavaksi suunniteltu alue koekaivettiin muinaisjäännöksen laajuuden selvittämiseksi. Koekaivauksissa löydettiin osittain säilynyt, keramiikan perusteella rautakauteen ajoittuva rakenne, joka muodostuu mahdollisesta seinämästä sekä kiukaan pohjasta. Saviastian palasten lisäksi kaivauksissa löydettiin palanutta savea sekä pronssinen niitti.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FK Päivi Kankkunen (09) 4050 9278

LUUMÄKI Ontela, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 14.-25.9.2009
Luumäen Ontelan kivikautisella asuinpaikan koekaivaukset liittyivät VT 6 parantamiseen välillä Taavetti-Lappeenranta. Koekaivaus toteutettiin kaivamalla peltoalueelle 1 x 1 metrin kokoisia koekuoppia, joiden maa-aines seulottiin 6 mm seulalla. Kaivaminen pysäytettiin yleensä peltomullan alapintaan paitsi jos kuopassa näkyi jotain muuta kuin koskematonta maata. Koekuopista tuli löytöjä kahdelta rantatasolta, joista alempi on 68-69 m mpy tasolla ja ylempi 71-72 m mpy tasolla. Ylemmälle tasolle tehdyn koekuopan laajennuksesta löytyi useita kvartsi-iskoksia peltomullan alaisesta hiekasta, joten alueella on säilynyt kivikautista kulttuurikerrosta. Mikäli asuinpaikka on rantasidonnainen ajoittunee se Yoldia-meren rantavaiheeseen.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri.
Kaivauksenjohtaja: FL Petro Pesonen (09) 4050 9207

MIEHIKKÄLÄ Kolmikannankangas, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 17.-28.8.2009
Soranottoaluetta suunnitellaan laajennettavaksi kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä. Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä selvitti koekaivauksin kivikautisen asuinpaikan laajuuden.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

MIKKELI Konnunsuo, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 21.-25.9.2009
Konnunsuon kivikautisen asuinpaikan tutkimukset liittyivät Tuukkala - Kyyhkylä kaukolämpöhankkeeseen ja ne toteutettiin Tuukkalan kalmiston kaivausten yhteydessä. lämpöputkilinjalta löydettiin kvartsiydin ja joitakin yksittäisiä iskoksia, mutta merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä ei tavattu. 
Tutkimuskustannukset: Etelä-Savon Energia Oy
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola (09) 4050 9296

MIKKELI Kyyhkylä koekaivaus 6.-10.7.2009
Kyyhkylän alueelle suunnitellaan kaukolämpöputken rakentamisra. Suunniteltu lämpöputken linjaus kulkee aivan Kyyhkylän rautakautisen muinaisjäännösalueen vieressä. Tutkimuksissa muinaisjäännösalueen ei haivaittu ulottuvan suunnitellun kaukolämpöputken hankealueelle.
Tutkimuskustannukset: Mikkelin kaupunki
Kaivauksenjohtaja: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

MIKKELI Lampila koekaivaus 3.-7.8.2009
Fingrid Oyj suunnittelee Joroinen-Lappeenranta -välisen voimajohtolinjan uusimista. Voimajohtolinjan välittömässä läheisyydessä sijaitsee Lampilan moniperiodinen muinaisjäännösalue, jossa selvitettiin koekaivauksin ulottuuko muinaisjäännös voimajohtolinjan hankealueelle. Tutkimuksissa selvisi, että osa rakennettavasta voimajohtopylväästä sijaitsee alueella, jossa on kaksi päällekkäistä muinaispeltoa. Näiden ikä ei ole kuitenkaan toistaiseksi tiedossa, mutta alimmasta peltokerroksesta on löytynyt todennäköisen raivausröykkiön alta hiiltynyt ohran jyvä, joka voidaan mahdollisesti ajoittaa.
Tutkimuskustannukset: Fingrid Oyj
Kaivauksenjohtaja: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

MIKKELI Tuukkala, rautakautisen kalmiston kaivaus 18.8.-8.10.2009
Tuukkalan kaivaustutkimukset aiheutuivat Etelä-Savon Energia Oy:n kaukolämpöhankkeesta. Tuukkalan poikkeuksellisen rikkaan ja pääosin jo 1886 ja 1933-34 tutkitun ja osin tuhotun kalmiston kohdalla putkilinja oli suunniteltu kulkemaan paikallisteitä pitkin. Koska näillä alueilla oletettavasti on yhä säilyneenä täysin koskematonta kalmistoaluetta, päätettiin putkilinja viedä Tuukkalan vanhan kasarmikentän länsilaidan yli jo tutkituksi tiedetyltä alueelta. Yllättäen putkilinjalta ja sen välittömästä läheisyydestä löytyi seitsemän ruumishautaa, joista yksi sisälsi sekä ruumishautauksen että polttohautauksen. Yhtä lukuunottamatta kaikki ruumishaudat olivat esineellisiä. Esineistön perusteella yksi haudoista kuului naisvainajalle, kahdessa haudassa oli lapsivainaja ja loput olivat miesten hautoja. Miehet oli haudattu aseissa, joihin kuului pronssiheloitettu vyö sekä tuluskukkaro tulusrautoineen ja piikivineen. Useasta haudasta tavattiin myös rautainen veitsi. Naisenhaudasta saatiin talteen asun olkasolkina käytetyt soikeat kupurasoljet, pronssinen kehäsolki, ketjunkannattimet sekä pronssiketjun niveliä. Rikkain haudoista kuului kuitenkin toiselle lapsivainajista. Siinä hautaan oli laitettu mukaan mm. kaksi veistä, kaksi tulusrautaa, kaksi pientä pronssiriipusta, pronssiniitein koristettu vyö sekä hioinkiven kappale. Vainajan vasemman korvan vierestä löytyi lisäksi kolme pientä hopeakorua. Arvoituksellisin löytö oli kuitenkin lapsivainajan vasemman silmän päälle laitettu pieni hopealevyn kappale. 
Tutkimuskustannukset: Etelä-Savon Energia Oy
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola (09) 4050 9296

MIKKELI Visulahti Harjula, koekaivaus 22.-28.6.2009
Harjulan pellolta  on löytynyt palanutta savea, rautakuonaa ja kvartsi-iskoksia. Paikalla siirretään yksityistien linjausta mahdollisen muinaisjäännösalueen poikki. Suunniteltu tielinjaus kuorittiin kaivinkoneella koko laajuudeltaan ja paljastunut peltomullan pohja tarkastettiin lapioin. Ainoa paikalta löytynyt rakenne oli Harjulan tilan läheisyydessä tutkittu noin 1 x 2 metrin kokoinen hiiliä sisältänyt kuoppa. Peltoalueelta löydettiin historiallisen ajan jäämistöä mm. punasavikeramiikkaa, posliinia, fajanssia ja rautaa. Mikään paikalla ei viittaa 1900-lukua vanhempaan. 
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FL Petro Pesonen (09) 4050 9207

ORIVESI Hietalahti, historiallisen ajan kylätontin tutkimus, 4.-8.5.2009
Vanha kylätie halutaan kunnostaa historiallisen ajan kylätontin lähellä. Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä valvoi koneellista kaivutyötä sekä kartoitti kohteen historiallisen ajan rakenteet. Tutkimuksissa todettiin, kylätontin paikaksi merkityltä alueelta todettiin kylän yhteinen lähde ja sen vieressä vanha riihen tai pajan raunio. Historiallisen ajan toimintaan viittaavia kivirakennelmia kartoitettiin tien ja peltoalueiden raunioilta. Yksi uusi kivikautinen löytöpaikka todettiin peltoalueen reunasta.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

PIHTIPUDAS Pohjoisniemi, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus, 25.-29.5.2009
Kesämökkitontille suunnitellaan vesijohtolinjaa. Hankkeen läheisyydestä on löydetty kivikautisia asuinpaikkalöytöjä. Koekaivauksilla selvitettiin  ulottuuko muinaisjäännös hankealueelle. Tutkimuksissa ei löydetty merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

PYHTÄÄ Långkärrskogen ja Nygård, kivikautisten asuinpaikkojen koekaivaus 6.-17.7.2009
Koekaivauksilla selvitettiin kivikautisten asuinpaikkojen laajuus suhteessa rakennettavaan alueeseen VT 7 hankealueella sekä määritettiin mahdollinen jatkotutkimustarve. Långkärrskogen 1 myöhäiskivikautisella asuinpaikalla on tarpeellista tehdä lisätutkimuksia.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

RAHE Laivakangas, muinaisjäännösalueen merkitseminen 28.9-2.10.2009
Raahen Laivankankaalle suunnitellaan kaivostoimintaa. Paikalla olevien muinaisjäännösten suojelun turvaamiseksi merkittiin varsinaisen kaivostoiminnan ulkopuolelle jäävät muinaisjäännökset riittävine suoja-alueineen maastoon. 
Tutkimuskustannukset: Nordic Mines AB
Tutkimustenjohtaja: FM Sami Viljanmaa

RAUTALAMPI Hämeenniemi, kivi- ja rautakautisen asuinpaikan koekaivaus 1.-12.6.2009
Rautalammen Hämeenniemeen on suunnitteilla loma-asunto ja tontille johtava tielinja. Paikalta tunnetaan laaja kivi- ja rautakautinen asuinpaikka. Koekaivauksilla selvitettiin ulottuuko muinaisjäännös hankealueelle. Tontille suunnitellun tien pohjoisosasta, muinaisen rantatörmän ja rantavallin väliseltä alueelta löytyi varhaiskampakeraamisten saviastioiden paloja ja kiviesineen katkelma. Löytöjen johdosta tielinjaa siirrettiin lännemmäksi.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

SALO, Halikon Kirkkomäki, rautakautisen kalmiston kaivaus 6.-17.7.2009 
Salon Halikon Kirkkomäen kaivaustutkimukset liittyvät uudelle hautausmaalle vievän huoltotien leikkauksen maisemointiin. Aiemmissa kaivaustutkimuksissa 2002 alue oli todettu sekoittuneeksi. Tien leikkauksessa havaittiin kesällä 2008, jolloin Kirkkomäen itärinnettä tutkittiin nk. kirkkotallien rakentamishankkeen vuoksi, mm. yksi palokuoppahauta sekä kaksi liettä sekä likamaa-alue merkkeinä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Kesän 2009 kaivaustutkimuksissa huoltotien pohjoisreunalta löytyi useita rivissä olevia ruumishautakuoppia, joista ehdittiin tutkia vain kaksi. Toinen niistä oli löydötön ja toisesta saatiin talteen viikinkiaikaan ajoittuva hopearaha sekä rautainen veitsi. Tutkimuksiin olisi tarvittu jatkoaikaa uuden ja yllättävän löydön vuoksi, mutta Salon seurakunta katsoi lisätutkimukset tarpeettomiksi eikä rahoitusta ollut mahdollista saada. Osittain esille kaivetut ruumishaudat jouduttiin peittämään uudelleen. Todennäköisesti Halikon Kirkkomäen eteläreunassa on useita rautakauden loppuun ja varhaiskeskiaikaan ajoittuvia ruumishautoja laajan polttokenttäkalmiston laidalla.
Tutkimuskustannukset: Salon seurakunta
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola (09) 4050 9296

SAVONLINNA Tynkkylänjoki,  kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 20.-24.7.2009
Tynkkylänjoen kartanon alueelle on suunnitteilla mittava matkailuhanke. Alueella sijaitsevien moniperiodisten asuinpaikkojen Kylmäniemi A ja B tarkkaa laajuutta ei tunnettu osittain puuttuvien aiempien tutkimusten raporttien vuoksi. Koekaivauksen tarkoituksena olikin selvittää tunnettujen kiinteiden muinaisjäännösten laajuus alueen kaavoitukseen liittyvänä perusselvityksenä. Asuinpaikat osoittautuivat loekuopituksessa huomattavasti laajemmiksi ja rikaslöytöisemmiksi kuin mitä aiempien osin puutteellisten tietojen perusteella on oletettu. 
Tutkimuskustannukset: Kiinteistöosakeyhtiö Tynkkylänjoki
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola  (09) 4050 9296

SEINÄJOKI Ylistaro Troihari Isosaari, kivikautisen asuinpaikan kaivaus 27.7.-14.8.2009
Maanomistajan pellonraivaushankkeen vuoksi Isosaaren kivikautisella asuinpaikalla jatketaan vuonna 2008 aloitettua kaivaustutkimusta. Pelloksi raivattavalta saarekkeelta saatiin vuoden 2008 kaivauksissa talteen runsaasti kivikautisia asuinpaikkalöytöjä. Tämän kesän löydöt olivat yhtä runsaat:keramiikkaa, neljä talttaa, kaksi käsihiointa, meripihkan palanen ja runsaasti mukavan kokoista palanutta luuta. Tasokaivausalueen vierestä löyti noin 60 cm:n syvyydestä hiiltynyt puurakenne, jonka tutkiminen jäi kesken.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FM Päivi Kankkunen (09) 4050 9278

SOTKAMO Kuikkalampi, pyyntikuoppakohteen kaivaus 29.6.-7.7.2009
Sotkamon Kuikkalammentien kaavasuunnitelma-alueella sijaitsee kahdeksan muinaismuistolain (295/63) rauhoittamaa pyyntikuoppaa, joista kuusi sijaitsee SM-aluemerkinnällä osoitetulla muinaismuistoalueella. Vajaan kahden viikon kaivauksissa tutkittiin puoliksi tai osittain kolme eteläisellä harjanteella ollutta pyyntikuoppaa ja avattiin tervahauta puoliksi turpeista dokumentointia varten. Pyyntikuopat olivat noin 1,5 metriä syviä ja rakenteettomia kuoppia. Pohjoisella harjualueella olleet kaksi kuoppaa jäivät tutkimatta maanomistajan vastustuksen vuoksi.
Tutkimuskustannukset: Kiinteistö Oy Vuokatin Liikekeskus
Kaivauksenjohtaja: FL Petro Pesonen (09) 4050 9207

TAMMELA Keskinen, kuoppakohteen kaivaus 11.-15.5.2009
Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä tutkii mahdollisen pyyntikuopan, jonka kohdalle on suunnitteilla loma-asunto. Tutkimusten perusteella kuopan käyttötarkoitus jäi epäselväksi, mutta pyyntikuopaksi sitä ei voi kuitenkaan määrittää.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

TEUVA Kankaanmäki, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus, 3.8.-13.8.2009
Kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä on soranottohanke. Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä selvitti ettei soranotolle ole estettä.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: HuK Simo Vanhatalo (09) 4050 9264

VARKAUS Konnansalo, varhaismetallikautisen asuinpaikan kaivaus  22.6.-3.7.2009
Konnansalon varhaismetallikautiselle asuinpaikalle on suunnitteilla omakotitalo. Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä tutki alueen ennen talon rakentamista. Kaivauksilla löytyi entistä rantakivikkoa, jota oli ihmisen toimesta muokattu sekä hajonnut tulisijan jäännös kivikon reunamilla.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Kaivauksenjohtaja: FK Päivi Kankkunen (09) 4050 9278

VIROLAHTI Karpankangas, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 7.-18.9.2009
Virolahdelta löytyi kesällä 2009 VT 7 uuden Haminan ja Vaalimaan välisen moottoritielinjauksen inventoinnissa aikaisemmin tuntematon Karpankankaan kivikautinen asuinpaikka, joka jää kokonaan suunnitellun tielinjan alle. Koekaivauksilla selvitettiin asuinpaikan laajuus. Koekaivauksissa löytyi runsaasti mm. kampakeramiikkaa, palanutta luuta sekä iskoksia. Lisäksi alueella havaittiin paksuja likamaakerroksia sekä mahdollisia asumuspainanteita. 
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

VIROLAHTI Kasettelevakangas, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 3.-14.8.2009
Koekaivauksilla selvitettiin ulottuiko kivikautinen asuinpaikka VT 7 parantamisen hankealueelle ja todettiin että Kasettelevakankaan asuinpaikka on suurimmaksi osaksi tuhoutunut alueella olevan hiekkakuopan takia. Jos hiekkakuoppa maisemoidaansuunnitelmien mukaan, niin paikalla olisi jatkotukimusten tarve.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

VIROLAHTI Rapamäki, kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 17.-28.8.2009
Koekaivauksilla selvitettiin ulottuuko kivikautinen asuinpaikka VT 7 parantamisen hankealueelle ja tutkimuksissa todettiin, että suunniteltu tielinjaus on asuinpaikan ulkopuolella, eikä alueella tarvitse tehdä lisätutkimuksia.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Kaivauksenjohtaja: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

 

Inventoinnit

EURAJOKI, kaava-alueen täydennysinventointi 8.-16.6.2009
Arkeologinen täydennysinventointi Eurajoen kuntaan laadittavana olevan keskustan–Lapinjoen osayleiskaava-alueella.
Tutkimuskustannukset: Eurajoen kunta
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

HAMINA-VAALIMAA, tielinjainventointi 15.-18.6.2009
Tiehallinto suunnittelee VT 7 parantamista moottoritielinjaksi Haminan ja Vaalimaan välillä, minkä vuoksi suunniteltu tielinja inventoitiin. Inventoinnissa löydettiin suunnitellun tielinjauksen kohdalta Virolahdelta uusi kampakeraaminen Karpankankaan asuinpaikka, jossa on mahdollisesti muutamia asumuspainanteita.
Tutkimuskustannukset: Kaakkois-Suomen tiepiiri
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

HÄMEENLINNA, Iittala-Keikkala kevyelliikenteenväylän arkeologinen inventointi 1.-2.10.2009
Hämeenlinnan Kalvolassa Iittala-Keikkala välisellä kevyenliikenteen suunnittelualueella suoritettiin arkeologinen inventointi, jossa tarkastetaan paikalla olevien mahdollisten muinaisjäännösten laajuus sekä dokumentoidaan kellari. Paikalta löytyneet rakenteet olivat suurimmaksi osaksi 1900-luvulta. 
Tutkimuskustannukset: FCG Planeco Oy
Inventoija: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

JOROINEN perusinventointi 1.-14.10.2009
Joroisten keskiosissa sijaitsevaa harjualuetta inventoitiin kahden viikon ajan lokakuussa 2009. Tutkimusalue valittiin maankäyttöpaineiden vuoksi, ja siitä rajattiin pois hiljakkoin kartoitettu Kartano-golfin suunnitelma-alue harjualueen eteläosassa. Tutkittavalla alueella oli entuudestaan jonkin verran muinaisjäännöksiä, mm. runsaslöytöisyydestään tunnettu Kanavan kampakeraaminen asuin- ja kalmistopaikka. Inventoinnissa keskityttiin ehjiin harjualueen osiin ja menetelmänä oli pintapoiminnan lisäksi intuitiivinen koekuopitus. Inventoinnissa rekisteröitiin ennestään tunnettujen lisäksi 28 uutta kohdetta, joista seitsemän kivikautisia asuinpaikkoja, 12 historiallisen ajan tervahauta- ja hiilimiilukohdetta, yksi kaskiraunioalue ja kahdeksan ajaltaan ja tarkoitukseltaan tuntematonta kuoppakohdetta. Kivikautisista asuinpaikoista kolme oli koskematonta ja niillä on asumuspainanteita.
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto.
Inventoija: FL Petro Pesonen (09) 4050 9207

KERIMÄKI Raikuunkangas, kivikautisen asuinpaikan inventointi 13.-15.10.2009
Kerimäen Raikuunkankaalle suunnitellun teollisen vedenpullottamon hankealueelle tehdyssä arkeologisessa inventoinnissa selvitettiin ulottuuko Raikuunkankaan kivikautinen asuinpaikka hankealueelle. Asuinpaikka ei ulottunut tontille, mutta aivan tontin vierestä löytyi Salpalinjaan liittyviä rakenteita.
Tutkimuskustannukset: Fashion Oy
Inventoija: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

KIRKKONUMMI, kaava-alue inventointi 19.-31.5.2009
Arkeologinen inventointi Gesterbyn-Sepänkylän ja Kylmälän osayleiskaava-alueilla.
Tutkimuskustannukset: Kirkkonummen kunta
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

KOUVOLA Valkeala Verla, kaava-alueen inventointi 4.-5.11.2009
Verlan osayleiskaavan laajennusalueella tehtiin arkeologinen inventointi. Kaava-alueella havaittiin kahdessa kohtaa röykkiöitä. Vähä-Kamposen röykkiöt ovat todennäköisesti historiallisen ajan viljely/kaskiraunioita. On kuitenkin mahdollista, että röykkiöistä A ja B ovat esihistoriallisia hautaröykkiöitä. Huiperinojan röykkiöt ovat epämääräisempiä ja todennäköisesti ne ovat melko uusia peltoraunioita.
Tutkimuskustannukset: Ympäristönsuunnittelu Oy
Inventoija: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

LAIHIA Skogens kulturarv i Kvarkenregionen -projektin inventointi 8.6.–31.7.2009
Laihian kunnan muinaisjäännöksiä inventoitiin kesällä 2009. Inventointi liittyi EU:n Botnia Atlantica -ohjelman ja Pohjanmaan liiton rahoittamaan kehittämishankkeeseen, jonka osapuolia ovat Suomen puolella Museovirasto ja Metsäkeskus Etelä-Pohjanmaa. Hankkeessa ovat mukana myös muut keskeiset metsäalan organisaatiot kuten Mhy Etelä-Pohjanmaa, UPM Metsä, Metsäliitto Osuuskunta ja Stora Enso Metsä. 
Projektin pilottivuoden inventoinnissa tarkastettiin maanpinnalle erottuvia rakenteita kartoittamalla ja kuvaamalla. Laihian kivikautisesta (n. 8000-1500 eKr.) asutuksesta saatiin paljon uutta tietoa ja sieltä löytyi useita ennalta tuntemattomia kivikautisia asumuspainanteita. Runsaimpana muinaisjäännösryhmänä olevat kiviröykkiöt ajoittuvat pronssikaudelta historialliselle ajalle (n. 1500 eKr.-1800-l) . Myöhäisemmän ihmistoiminnan merkkejä ovat mm. tervahaudat ja viljelyhistorialliset kohteet. Inventoinnin tulosten ja historiallisten karttojen avulla on mahdollista selvittää Laihian maankäytön historiaa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Useimmat Laihian muinaisjäännökset sijaitsevat nykyisissä talousmetsissä. Projektissa kehitettiin yhteistyössä metsäalan ammattilaisten kanssa metsätalouden tarpeisiin soveltuvia menettelytapoja ja käytäntöjä, jotta muinaisjäännöskohteet voidaan ottaa mahdollisimman hyvin huomioon metsien käytössä ja hoidossa. 
Tutkimuskustannukset: Pohjanmaan liitto ja EU:n Botnia Atlantica -ohjelma
Inventoijat: FM Satu Koivisto (09) 4050 9226 ja FL Sirkka-Liisa Seppälä (09) 4050 9279

MIKKELI Vuolinko, kaava-alue inventointi, 1.-7.6.2009
Arkeologinen inventointi Mikkelin kaupungin Vuolingon pientaloalueen asemakaava-alueella
Tutkimuskustannukset: Mikkelin kaupunki
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

MUONIO Mielmukkavaara, tuulipuistoalueen inventointi 17.6.-28.6.2009
Arkeologinen inventointi Muonion Mielmukkavaaran suunnitellun tuulipuiston ja sen sähkönsiirtoreittien hankealueilla.
Tutkimuskustannukset: wpd Finland Oy
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

MÄNTSÄLÄ-SIUNTIO Vihti, maakaasuputkilinjan inventointi 6.-24.7.2009
Arkeologinen inventointi Mäntsälän ja Siuntion välisen maakaasuputken vaihtoehtoisilla linjauksilla.
Tutkimuskustannukset: Gasum Oy
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

NÄRPIÖ Pirttikylä, metsäalueen inventointi 17.8.-6.9.2009
Närpiön Pirttikylässä inventoidaan metsäalueella tarkastaen alueen ennestään tunnetut muinaisjäännökset sekä etsitään aikaisemmin tuntemattomia sekä esihistoriallisen että historiallisen ajan muinaisjäännöksiä.
Tutkimuskustannukset: Rannikon metsäkeskus ja Museoviraston arkeologian osasto
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

POHJANMAA , tuulivoimapuistojen alueiden inventointi 21.9.-8.10.2009
EPV Tuulivoima Oy suunnittelee Pohjanmaan alueelle seitsemään eri kuntaan tuulivoimapuistoja. Näistä kuudessa suunnittelualueiden arkeologiset inventoinnit olivat välttämättömiä, jotta tuulipuistojen vaikutuksia arkeologiseen kulttuuriperintöön voitiin arvioide. Osalta alueista tunnettiin entuudestaan muinaisjäännöksiä ja myös niiden läheisyydessä on useita entuudestaan tunnettuja kohteita. Suunnittelualueilla sijaitsevat kohteet tarkastettiin ja alueilta etsittiin entuudestaan tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Inventoinnissa löytyi entuudestaan tuntematon röykkiöitä ja rakkakuoppia käsittävä muinaisjäännösalue sekä kivistä ladottu kompassiruusu. Lisäksi havaittiin muutamia uusia röykkiöitä, jotka liittyivät ennestään tunnettiuhin kohteisiin.
Tutkimuskustannukset: Ramboll Finland Oy
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

RAASEPORI Karjaan Svarfvars, Kaava-alue inventointi 14.-16.10.2009
Svarvfarsin tilalle suunnitellaan ekotalojen rakentamista, minkä vuoksi paikalla tehtiin kolmen päivän pituinen inventointi. Alueen läheisyydestä tunnettiin esihistoriallisia muinaisjäännöksiä ja lisäksi paikalla tiedettiin olleen viimeistään 1700-luvulla kylänpaikka. Kylän todettiin sijainneen tilan vanhan pääeakennuksen kohdalla sekä sitä ympäröivällä niityllä. Paikalla havaittiin 1700-luvulle ajoittuvia esineidenpaloja sekä myös vanhoja kivijalkoja. Esihistoriallisia muinaisjäännöksiä ei kaava-alueella havaittu, mutta heti sen ulkopuolella sijaitsevalla kalliolla todettiin olevan kiviröykkiöitä.
Tutkimuskustannukset: yksityinen
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

RISTIINA- MUSTALAMPI, suunnitelma-alueen inventointi 15.-17.7.2009
Ristiina-Mustalampi välisen voimajohtolinjan suunnittelualue Mäntyharjulla, Suomenniemellä ja Ristiinassa tarkastettiin linjalla mahdollisesti sijaitsevien entuudestaan tuntemattomien muinaisjäännösten löytämiseksi. Näitä ei inventoitavalta alueelta kuitenkaan löydetty.
Tutkimuskustannukset: Eltel Networks Oy
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

RUOTSINPYHTÄÄ Gäddbergsö, kaava-alueinventointi 10.-14.8.2009
Fennovoima Oy suunnittelee ydinvoimalan rakentamista useammille vaihtoehtoisille sijoituspaikoille ja yksi kaavoitetuista alueista sijaitsee Ruotsinpyhtäällä, minkä vuoksi kyseisellä alueella tehtiin viikon pituinen inventointi. Tutkittavalla alueella tiedettiin olleen 1550-luvulla Bäckeböle-niminen yhden talon kylä, joka on myöhemmin autioitunut. Lisäksi kaava-alueelta on perimätietoa hautausmaasta. Paikalla oli tietoja myös valvonta- ja tulenjohtotornista. Lisäksi kaava-alueen lähistöltä tunnettiin mm. rautakautinen hautaröykkiö. Inventoinnissa ei pystytty varmuudella paikantamaan varsinaista talonpaikkaa, mutta alueelta löytyi kuitenkin todennäköisesti siihen liittyviä raivausröykkiöitä. Kaava-alueella sijaitsevan valvonta- ja tulenjohtotornin todettiin säilyneen edelleen paikallaan melko hyvässä kunnossa. Lisäksi rakennuksen lähistöltä löytyi muita sota-ajan varustuksia. Kaava-alueen sisäpuolelle jäävistä saarista löydettiin kiviröykkiöitä, jotka voivat ajoittua esihistorialliseen aikaan. Lisäksi saaristosta löydettiin vanha rajakiveys ja mantereen puolelta mahdollinen kalamajanpohja.
Tutkimuskustannukset: Fennovoima
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

SIEVI  perusinventointi 14.9.-25.9.2009
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

SIMO ja PYHÄJOKI, kaava-alueinventointi 22.-26.6.2009
Fennovoima Oy on esittänyt suunnitellun ydinvoimalan rakentamiselle vaihtoehtoisia sijoittamispaikkoja, joista yksi sijaitsee Simossa ja toinen Pyhäjoella. Hankevaihtoehdoille kaavoitetilla alueilla tehtiin yhteensä viikon pituinen inventointi, jonka tarkoituksena oli selvittää oilko alueilla entuudestaan tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Pyhäjoen kaava-alueelta tunnettiin entuudestaan historiallisen ajan rajakivi ja Simosta tunnettiin rautakaudelle ajoittuva röykkiö sekä siihen liittyvä mahdollinen asuinpaikka. Lisäksi alueella on muutamia rakkakuoppia ja -röykkiöitä. Pyhäjoelta löydettiin inventoinnissa historiallisen ajan asuinpaikka sekä moderni kivilouhos. Myös Simosta löydettiin historiallisen ajan asuinpaikka. Lisäksi entuudestaan tunnetulla kohteella havaittiin lisää rakkakuoppia. Sen sijaan aiemmin rautakautiseksi asuinpaikaksi määritetyltä alueelta ei tullut koekuopituksesta huolimatta esiin mitään merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Paikalla havaittiin luontaisesti rapautunutta kiveä, jota on aikaisemmin mahdollisesti tulkittu palaneeksi.
Tutkimuskustannukset: Fennovoima
Inventoija: FM Katja Vuoristo (09) 4050 9224

UUSIKAUPUNKI-RAUMA, voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 20.-30.10.2009
Uusikaupunki-Rauma välisen voimajohtolinjauksen alueelta selvitetään mahdollisesti ennestään tuntemattomat muinaisjäännöskohteet sekä tarkastetaan linjalta tunnetut muinaisjäännökset. 
Tutkimuskustannukset: Satavakka Oy
Inventoija: FM Kreetta Lesell (09) 4050 9223

VIEREMÄ perusinventointi 28.9.-9.10.2009
Tutkimuskustannukset: Museoviraston arkeologian osasto
Inventoija: FM Vesa Laulumaa (09) 4050 9206

© Museovirasto | Päivitetty viimeksi: 27.4.2010 | Käyttöohjeita | Lähetä palautetta