Kirkolliset kohteet

Kirkot eivät perinteisesti ole vain yksittäisiä rakennuksia, vaan niihin kuuluu kivi- tai puuaidan ympäröimä kirkkotarha, hautausmaa vanhoine puineen ja hautamuistomerkkeineen sekä kellotapuli. Rakennuskannaltaan yhdenmukaistuneessa ympäristössä kirkot toimivat hyvänä lähtökohtana alueellisuuden ja paikallisuuden korostamisessa sekä muistuttavat usein sijaintipaikkansa pitkäaikaisesta asutuksesta. Ne edustavat myös myönteisellä tavalla pysyvyyttä, keskiaikaiset kivikirkot jo yli 500 vuoden ajalta. Kirkoissa olevat seinä- ja holvimaalaukset, puuveistokset, alttaritaulut, saarnastuolit, hautausvaakunat, messinkikruunut, kyntteliköt, kirkkotekstiilit, urut ja kirkonkellot puolestaan ovat keskeinen osa Suomen taiteellista kulttuuriperintöä.

Turun tuomiokapitulin perustaminen ja Turun tuomiokirkon valmistuminen vakiinnuttivat Suomen osaksi länsimaista katolista kirkkoa. Etelä-Suomeen ja Pohjanlahden rannikolle 1300- ja 1400-luvuilla sekä aivan 1500-luvun alussa rakennetut kivikirkoissa maakunnalliset erikoispiirteet näkyvät päätykolmioiden tiilikoristelussa ja kirkkosalien holvauksissa. Vain vajaa puolet keskiaikaisista kirkoista on säilynyt alkuperäisessä muodossaan ilman suurempia uudistuksia tai laajennuksia.

Reformaation jälkeisen ajan kirkkorakentamisessa muodostavat puukirkot määrällisesti suurimman ryhmän. Niihin sisältyy myös maamme puurakennustaiteen merkkiteoksia, joissa on kansainvälisestikin katsoen nimenomaan Suomelle ominaisia hirsirakentamisen hienouksia.
Vanhimmat säilyneet puukirkot ovat 1600-luvulta. Tällöin myös Pohjanmaalla esiintyvä tukipilarikirkko saa seurakseen ristikirkon. Puinen ristikirkko pysyi yleisimpänä kirkkotyyppinä 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin arkkitehtuurissa alkanut tyylillinen monimuotoisuus alkoi näkyä myös kirkkojen rakentamisessa.

Muinaistieteellisen toimikunnan (Museovirasto) perustamisen jälkeen vuonna 1883 kuuluivat kirkot alusta alkaen sen keskeisiin työkohteisiin. Tämä kuvastuu mm. 1800-luvun lopulla alkaneissa keskiaikaisten kirkkojen kalkkimaalausten restauroinnissa. Antikvaarinen mielenkiinto puukirkkoja kohtaan heräsi vasta myöhemmin.

Itsenäisyyden ajan kirkkojen rakentaminen seuraa entistä tiiviimmin kansainvälisiä arkkitehtuurisuuntauksia. 1930-luvulta lähtien useat kirkot toteutettiin nykypäiviin jatkuneen käytännön mukaan arkkitehtikilpailujen perusteella. Monet Suomen nimekkäimmistä arkkitehdeista ovat toimineet myös kirkon suunnittelijana.

Kirkkojen joukossa muodostavat uuden kirkon rakentamisen myötä käytöstä pois jääneet autiokirkot mielenkiintoisen ryhmän. Niissä voi kokea aikamatkan 1800-luvulle, jolloin kirkoissa ei vielä ollut lämmitystä tai sähkövaloa ja penkitkin olivat epämukavat. Puusta rakennetuissa autiokirkoissa on nähtävissä vielä myös niiden alkuperäiset rakenteet ja pintakäsittelyt, jotka käyttökirkoissa ovat jääneet sisälaudoitusten alle.

Ortodoksisen kirkkokunnan rakennuksiin sisältyy myös arkkitehtuurihistoriallisesti arvokkaita kirkkoja, joista vanhimmat ovat 1700-luvun lopulta. Punatiiliset varuskuntakirkot ja Pohjois-Karjalan uusbysanttilaiset puukirkot ovat 1800-luvun jälkipuoliskolta. Viime sotien kirkolliseen jälleenrakentamiseen kuuluvat lukuisat ortodoksiväestön uusille asuinpaikkakunnille pystytetyt kirkot ja rukoushuoneet.

Linkit:

Kirkkojen suojelu

Tietokanta Suomen historiallisista uruista Sibelius-Akatemian verkkosivuilla

Kirjallisuutta:

Marja Terttu Knapas: Kirkko kiintopisteenä. Rakennusperintömme, kulttuuriympäristön lukukirja. Ympäristöministeriö ja Museovirasto 2001.

Itäisellä Uudellamaalla olevassa Pernajan keskiaikaisessa kirkossa muodostavat eri vuosisatojen kirkkosalin sisustukseen tuomat lisät tunnelmallisen kokonaisuuden.

Luodon puukirkko Keski-Pohjanmaalla on 1700-luvun kirkoista komeimpia.

Ilomantsin profeetta Eliaan muistolle pyhitetty ortodoksinen puukirkko on vuodelta 1892.