Muinaisjäännösten hoito

Maisemanhoitoa Harjavallan Kaunismäen pronssikautisella röykkiöalueella kesällä 2010. Kuva: Leena Koivisto.

Näkymää Valkeakosken Rapolanharjulta Vanajaveden selälle voi pitää lähes kansallismaisemana. Nykyisin näkymät säilyvät vain maiseman- ja metsäluonnonhoidon avulla, koska aluetta ei enää käytetä metsälaitumena ja kartanon talousmetsänä. Kuva: Mirja Miettinen.

Museovirasto vastaa muinaisjäännösten hoidosta Suomessa. Se tutkii ja kehittää hoidon menetelmiä sekä tuottaa hoitoa tukevia asiantuntija- ja tietopalveluita.

Hoito on kiinteiden muinaisjäännösten ja niiden ympäristön kunnossapitoa sekä alueiden käytön suunnittelua ja organisointia. Keskeisellä sijalla hoitotyössä on muinaisjäännöksen ja sen ympäristön vuorovaikutus, kokonaisuus, jonka muinaisjäännös ja ihmisen eri ikäiset toiminnan jäljet muodostavat. Hoidon avulla tuodaan esiin kulttuurihistoriallisia elementtejä ja turvataan niiden säilyminen tulevaisuuteen.

Muinaisjäännösten hoito aloitettiin Suomessa 1800-luvun lopulla kansallisromanttisessa hengessä. Taustalla oli halu kohottaa kansallista itsetuntoa ja siksi hoidettaviksi valittiin etenkin monumentaalisia kohteita kuten linnanraunioita. Maatalouden murros tapahtui 1950-luvulla. Luonnonlaitumista luovuttiin, hakamaat kasvoivat umpeen ja joutomaat metsittyivät. Samalla monet muinaisjäännökset peittyivät kasvillisuuteen. Yleisen ympäristötietoisuuden lisääntyessä kasvoivat vaatimukset myös muinaisjäännösten hoidon järjestämisestä. Museoviraston organisoima muinaisjäännösten hoito käynnistyi vuonna 1988.

Tuuloksen Laurinkallion rautakautisen linnavuoren rinteiltä raivattiin metsää. Kuva: Olli Soininen.