Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa:

Anjalankoski Anjalan kartanomuseo
Asikkala Urajärven kartanomuseo
Kotka Kyminlinnan linnoitus
Lappeenrannan linnoitus
Lappeenranta Myllylammen luola
Lappeenranta Rutolan luola
Luumäki Askola
Luumäki Taavetin linnoitus
Parikkala Koitsanlahden hovi
Savitaipale Kärnäkosken linnoitus
Taipalsaari Kuivaketveleen linnavuori

---

Anjalankoski Anjalan kartanomuseo

1700-luvun ja 1800-luvun vaihteen kartano

Kartanon nykyinen päärakennus on 1700- ja 1800-luvun vaihteesta. Kartano oli Wrede-suvun hallussa vuoteen 1837. Sen myöhemmistä omistajista voidaan mainita mm. kenraalikuvernööri, ruhtinas Aleksander Mensikov. Päärakennuksen huoneet on sisustettu 1700- ja 1800-luvun asuun. Kartanon pihapiirissä on puisessa viljamakasiinissa esillä kuvanveistäjä Carl H. Wreden (1890-1924) veistoskokoelma.

Asikkala Urajärven kartanomuseo

Urajärven kartanon alue on osa valtakunnallisesti merkittävää Urajärven kulttuurimaisema-aluetta. Urajärven säteritila mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1462. Vuosina 1672-1917 se oli von Heidemanien sukukartano. Kartano siirtyi tämän vuosisadan alussa Suomen Muinaismuistoyhdistykselle ja vuonna 1986 Suomen valtiolle, joka asetti sen Museoviraston hallintaan.

Päärakennuksessa toimii kartanomuseo, jota ympäröi 24 hehtaarin suuruinen maa-alue, josta kolmasosaa hoidetaan puistomaisesti. Loput alueesta on metsätalouskäytössä. Kartanon vanha kivinavetta on kunnostettu Helsingin yliopiston varastokirjastoksi vuonna 1954. Alueella on myös yliopiston uudisrakennus.

Urajärven kartanomuseon alueen hoitotyöt aloitettiin vuonna 1991, jolloin puistoalueella suoritettiin perushakkuu. Kaadetut puut on käytetty kartanoalueella olevan ladon, puuliiterin ja lantalan pärekattojen uusimiseen. Alueelle on laadittu maisemanhoitosuunnitelma, jonka mukaisesti kartanoa ympäröivästä metsästä on raivattu pois vesakkoa ja niitty- ja ketoalueita niitetty. Myös alueen rakennuksia (retkeilymaja sekä Valhalla-näköalapaikka) on kunnostettu.

Lisätietoa Urajärven kartanomuseosta.

Kotka Kyminlinnan linnoitus

1800-luvun alun linnoitus

Kyminlinna on Museoviraston ja ympäristöministeriön valtakunnallisesti merkittäväksi luokittelema kulttuurihistoriallinen ympäristö. Linnoitus on Kaakkois-Suomen toiseksi suurin maalinnoitus, jonka rakennutti venäläinen kenraali Suvorov vuosina 1803-1809. Linnoitus on varsin suuri, sen halkaisija on lähes kilometrin pituinen. Alue on puolustusvoimien hallinnassa.

Koko linnoitusalue on kooltaan noin 40 hehtaaria, ja hoitotyötä on tehty 20 hehtaarin suuruisella alueella. Työt linnoituksella aloitettiin vuonna 1988, jolloin alueella suoritettiin perusraivaus ja linnoituksen vallien nurmikon niitto. Vuonna 1989 raivaustyöt laajenivat koskemaan myös vallien ulkopuolisia alueita. Linnoitusta ympäröivää puustoa harvennettiin ja raivattiin, jotta näkymä Kymijoelle avautuisi. Linnoitusalueen hoitotöihin on sen jälkeen kuulunut raivattujen alueiden kunnossapitoa sekä vallialueen nurmikonhoitotöitä. Raivausjätteet on hävitetty alueelta polttamalla.

Lappeenrannan linnoitus

1700-luvun linnoitus

Lappeenrannan linnoitus on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Linnoittamisen vanhin vaihe ajoittuu 1600-luvulle, jolloin suojattiin Rapasaarenniemi - nykyinen linnoitus - kolmella vallirivillä, jotka vahvistettiin kiviverhouksilla ja erotettiin toisistaan vesihaudoiksi aiotuilla kaivannoilla. Isonvihan jälkeen vuonna 1722 Ruotsi alkoi itärajansa turvaamiseksi rakentaa Haminan ja Lappeenrannan linnoituksia. Lappeenrannan varustaminen jatkui vuoteen 1728 saakka. Turun rauhan jälkeen linnoitus joutui venäläisten haltuun, ja 1790-luvulla sitä varustettiin kenraali Suvorovin johdolla.

Lappeenrannan linnoituksen säilyneet osat ovat nykyisin lähes kokonaisuudessaan kaupungin puistona.

Lappeenranta Myllylammen luola

Salpalinjan puolustusvarustuksia

Myllylammen luola kuuluu osana Salpalinja-alueeseen, joka rakennettiin pääasiassa 1940-1941, talvisodan päättymisen jälkeen Suomenlahden ja Savukosken väliselle alueelle. Salpalinjaan kuuluvien taistelu- ja yhteyshautojen, kivi- ja piikkilankaesteiden, betonilaitteiden, luolien ja panssarintorjuntalaitteiden rakentamiseen osallistui enimmillään lähes 35 000 miestä ja 2 000 lottaa.

Lappeenranta Rutolan luola

Salpalinjan puolustusvarustuksia

Rutola kuuluu yhtenä osana Museoviraston ja ympäristöministeriön valtakunnallisesti merkittäväksi luokittelemaan Lappeenrannan alueen Salpalinja-rakennelmaan. Rutola sijaitsee noin 8 km länteen Lappeenrannasta Savitaipaleelle johtavan tien varrella. Rutolassa on Salpalinjaan kuuluvia panssariesteitä ja kallioon louhittu luola.

Luumäki Askola

Salpalinjan puolustusvarustuksia

Luumäellä oleva osuus Salpalinjaa on yksi Museoviraston ja ympäristöministeriön valtakunnallisesti merkittäviksi luokittelemista kulttuurihistoriallisista ympäristöistä. Salpalinjan puolustusvarustukset sijaitsevat noin 15 km Taavetista Lappeenrantaan johtavan valtatien molemmilla puolilla Kivijärven kaakkoispuolella. Askolan puolustusvarustuksiin kuuluu taisteluhautaa, betonikorsuja ja panssariesteitä.

Luumäki Taavetin linnoitus

1700-luvun lopun linnoitus

Taavetin linnoitus on yksi Museoviraston ja ympäristöministeriön valtakunnallisesti merkittäviksi luokittelemista kulttuurihistoriallisista ympäristöistä. Venäläiset aloittivat linnoitustyöt vuonna 1773. Linnoitus perustettiin Hämeenlinna-Viipuri-maantien varteen estämään läpikulkua Ruotsin rajalta Pietariin ja hyökkäämästä sitä kautta Viipuriin ja Haminaan. Linnoitustyöt edistyivät hitaasti ja sisälinnoitus oli lähes valmis vasta vuonna 1796.

Linnoitusta on hoidettu vuodesta 1989 lähtien. Ensimmäisenä vuonna linnoituksessa ja uloimpien varustusten alueella tehtiin metsänhakkuu. Hakkuun tarkoituksena oli saada alue valoisammaksi ja poistaa linnoituksen muurirakenteiden päällä kasvaneita ja sen rakenteita vaurioittaneita puita. Hakkuujätteet kuljetettiin pois ja uloimpien varustusten alueelta raivattiin vesakkoa. Raivausjätteet hävitettiin polttamalla. Perusraivauksen jälkeen Taavetin linnoitusta on hoidettu niittämällä vuosittain valleja ja raivaamalla vesakko pois.

Parikkala Koitsanlahden hovi

Kartanomuseo

Koitsanlahti on Suomen ainoa lahjoitusmaakartano. Se sijaitsee noin 10 km Parikkalan keskustasta Simpelejärven itärannalla korkean harjun laella. Koitsanlahden hovi perustettiin 1652, kun kuningatar Kristiina lahjoitti Parikkalan, Kurkijoen ja Jaakkiman pitäjät läänityksiksi kreivi Arvid Wittenbergille. Vuonna 1721 se jäi Uudenkaupungin rauhassa Venäjän alueelle. Keisarinna Elisabet lahjoitti hovin kreivi Mikael Vorontsoville ikuisiksi ajoiksi ja perittäväksi omaosuudeksi tiloineen, talonpoikineen ja karjoineen. Vuonna 1782 hovin talonpojat nousivat raskaiden päivätyövelvollisuuksien johdosta aseelliseen kapinaan, jonka sotaväki kukisti verisesti. Kapinan päätyttyä keisarinna Katariina II lunasti hovin ja antoi sen vuokralle. Maamme itsenäisyyden ajan Koitsanlahden hovi on ollut Suomen valtion omistuksessa. Vuoteen 1945 saakka se oli vuokrattuna, jonka jälkeen hovin maat jaettiin siirtoväen asutustoimintaan. Hovin kunnostaminen lahjoitusmaamuseoksi aloitettiin vuonna 1966 muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa. Vuodesta 1987 lähtien se on ollut Museoviraston hallinnassa oleva museo. Hovin päärakennus on 1840-luvulta.

Koitsanlahden hovi ympäristöineen muodostaa valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen ja kulttuurihistoriallisen ympäristön. Rakennuksia ympäröivässä puistossa kasvaa runsaasti jaloja lehtipuita ja puiston itärinteessä on niittyä.

Savitaipale Kärnäkosken linnoitus

1700-luvun lopun linnoitus

Kärnäkosken linnoitus kuuluu osana Museoviraston ja ympäristöministeriön valtakunnallisesti merkittäväksi luokittelemaan Kärnäkosken ja Partakosken linnoitusten kulttuurihistorialliseen ympäristöön ja maisema-alueeseen. Linnoitus kuuluu venäläisen kenraali Suvorovin vuosina 1791-1793 rakennuttamaan Kaakkois-Suomen linnoitusketjuun. Linnoitus sijaitsee eteläisellä Saimaalla ja se oli myös Venäjän Saimaan sisävesilaivaston tukikohta. Linnoitukseen liittyy pieni, erillinen etuvarustus, "Vuorilinnoitus", jonka alue siirtyi vuonna 1994 Museoviraston omistukseen. Alueen halki kulkee vanha historiallisesti merkittävä rajatie. Kärnäkosken kaksiaukkoinen kiviholvisilta on vuodelta 1886 ja yhdessä 1830-luvulla rakennetun myllyn kanssa se muodostaa kiintoisan kokonaisuuden.

Kärnäkosken linnoituksella on tehty vuonna 1987 kasvillisuuden inventointi. Kohteen hoitotyöt alkoivat vuonna 1988, jolloin linnoitusalue niitettiin, vuorilinnoitukselle johtavan polun varrella olevaa rantapuustoa harvennettiin ja vuorilinnoituksen alueelta raivattiin vesakkoa. Linnoituksella oli muutamia vuosia laidunnettu lampaita, mutta vuosi 1988 oli loisvaaran takia lampaille välivuosi. Vuodesta 1989 lähtien lampaat ovat jälleen vastanneet varsinaisen linnoitusalueen hoidosta.

Vuonna 1991 vuorilinnoituksen silloinen maanomistaja Kymmene Oy toteutti noin 10 ha:n suuruisella alueella Museoviraston esittämän metsänhakkuun. Hakkuun tarkoituksena oli saada alue valoisammaksi ja avata vuorilinnoitukselta näkymä Kuolimojärven suuntaan. Hakkuujätteet hävitettiin loppusyksyllä polttamalla. Vuorilinnoituksen aluetta on vuosittain hoidettu raivaamalla pois nuori vesakko. Kärnäkosken linnoituksen monivuotinen muurien kunnostustyö saatiin päätökseen vuonna 1997.

Taipalsaari Kuivaketveleen linnavuori

Kuivaketveleen linnavuori sijaitsee Lappeenrannan keskustasta noin 6 km luoteeseen sijaitsevan Kuivaketvele-nimisen saaren koillisrannalla, Taipalsaarelle johtavan maantien itäpuolella. Linnavuori on korkeimmalta kohdaltaan yli 40 m Saimaan pinnan yläpuolelle kohoava kalliopaljastuma, jonka rinteet kaakkoispuolta lukuunottamatta ovat erittäin jyrkät.

Linnavuorelta on löydetty noin 40 m pituinen kivi- ja puurakenteinen valli, joka on erottanut vuoren laelle lähes hehtaarin laajuisen turva-alueen.