
Kaadettuja puita kuljetetaan pois traktorilla Valkeakosken Rapolan muinaisjäännösalueelta.
Kuva: Olli Soininen.

Hakkuutyötä Valkeakosken Rapolan muinaisjäännösalueella kevättalvella 2004.
Kuva: Olli Soininen.
|
Metsä on muinaisjäännöksen tyypillisin ympäristö suuressa osassa Suomea. Etenkin kivikautiset asuinpaikat ja pronssikautiset haudat sijaitsevat usein talousmetsissä. Näiden hoito edellyttää perehtymistä metsänhoidon kysymyksiin alueella sekä toisinaan myös yhteistyötä metsäalan ammattilaisten kanssa.
Useimmiten kyse on maiseman avaamisesta ja muinaisjäännöksen rakenteita peittävän puuston poistamisesta, mutta tavoitteet ja käytännön toteutus vaihtelevat tapauskohtaisesti.
Harvennushakkuu
Harvennushakkuu on yleensä hoidon kannalta myönteinen toimenpide: muinaisjäännöstä ympäröivä maisema avautuu ja muinaisjäännös tulee selvemmin näkyville. Muinaisjäännöstä ympäröivien havupuuvaltaisten metsien harvennuksella pyritään sekametsärakenteeseen ja eri ikäiseen puustoon. Kaikki muinaisjäännösten näkyvissä rakenteissa kasvavat puut kaadetaan, koska juuret saattavat rikkoa jäännöstä.
Suositeltavaa on, että metsätyö tehdään metsurityönä talvella. Muinaisjäännöksen rakenteiden päällä ei saa ajaa ja työssä on syytä käyttää mahdollisimman kevyttä kalustoa, jotta vältyttäisiin syviltä ajourilta. Puiden korjuun muinaisjäännökselle aiheuttamia ongelmia voidaan välttää käyttämällä hevosmetsurin apua. Hevoskorjuussa ei maaperä vahingoitu yhtä helposti kuin konetta käytettäessä. Hevosen kanssa voidaan puuta korjata myös vaikeissa maasto-olosuhteissa alueilla, joihin koneilla ei päästä.
Metsän uudistaminen
Muinaisjäännöstä ympäröivän metsän paras uudistamistapa on siemenpuu- tai suojuspuuhakkuu. Maisemalliset arvot säilyvät ja metsä uudistuu luontaisesti. Avo- eli viljelyhakkuussa pienialaisen muinaisjäännöksen kuten röykkiön ympärille voidaan jättää puuryhmiä ja maisemapuita, jolloin muinaisjäännöksen ympäristön maisemalle aiheutuva haitta vähenee. Maanpinnan käsittely, kuten auraus tai laikutus, on muinaisjäännösalueella kielletty. Puutavara varastoidaan muinaisjäännösalueen ulkopuolelle ja hakkuutähteet korjataan pois.
Metsänhoitotyöt on monesti järkevää tehdä useassa vaiheessa, jolloin maisemakuvassa ei tapahdu äkkinäisiä muutoksia ja raivausta seuraava valoisuuden ja ravinteiden lisäyksen aiheuttama kasvillisuuden kasvusykäys on helpommin hallittavissa. Muinaisjäännösaluetta ympäröivän metsän uudistaminen tehdään alueelle sopivin kotimaisin puulajein. Muinaisjäännöksen päälle tai läheisyyteen ei uutta puustoa istuteta. Metsän uudistustyössä vaarana on muinaisjäännösten rakenteiden heinittyminen. Siksi on tärkeää, että muinaisjäännöksen siisteydestä huolehditaan. Taimikon ensiharvennuksen yhteydessä muinaisjäännöksen ympärille on varattava mahdollisimman paljon tilaa ja näkyvyyttä.
Muinaisjäännösaluetta ympäröivää metsää ei ole tarkoitus museoida eikä tavoitteena ole säilyttää muinaisjäännösaluetta luonnontilaisena. Metsämaisema on jatkuvasti muuttuva: muinaisjäännökset tuovat maisemaan syvyyttä ja kerroksellisuutta.
|