Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Muinaisjäännösten tutkimusluvat


Museovirasto voi muinaismuistolain (295/63 § 10) nojalla antaa määräämillään ehdoilla toiselle luvan muinaisjäännöksen tutkimiseen. Lupaa on haettava aina, kun tutkimuksessa käytetään muinaisjäännökseen kajoavia menetelmiä. Tutkimusluvan saamisen perusedellytyksenä on, että kenttätyöstä vastaa arkeologikoulutuksen saanut henkilö. Hakijan on huolehdittava siitä, että tutkimuksiin on varattu riittävät voimavarat ja resurssit.

Museovirasto voi myöntää muinaismuistolain perusteella luvan myös vedenalaisen muinaisjäännöksen tutkimiseen määräämillään ehdoilla. Luvanvaraiseksi toiminnaksi katsotaan kajoavien menetelmien lisäksi myös kohteen systemaattinen dokumentointi kuvaamalla ja/tai mittaamalla. Lupia kajoamattomaan tutkimiseen voidaan myöntää sellaisillekin henkilöille, joilla ei ole varsinaista arkeologista koulutusta. On kuitenkin tärkeää, että luvan anoja on osallistunut harrastajille tarkoitettuihin meriarkeologian kursseihin ja että Museoviraston henkilökunnan kanssa neuvotellaan ennen käytännön dokumentointityötä. Lupia kajoavaan tutkimukseen ja kaivauksiin voidaan myöntää vain sellaisille henkilöille ja yhteisöille, joilla on riittävä arkeologinen pätevyys kenttätöiden ja jälkitöiden tekemiseen sekä konservointimahdollisuus.

Tutkimusluvan hakeminen


Tutkimuslupaa haetaan kirjallisesti, joko Museoviraston lomakkeella tai vapaamuotoisella hakemuksella. Vapaamuotoisen hakemuksen tulee sisältää hakemuslomakkeessa pyydetyt tiedot. Hakemus on jätettävä hyvissä ajoin ennen suunniteltua kenttätöiden aloittamisaikaa. Tutkimuslupa-asiat käsitellään pääsääntöisesti 30 vuorokauden kuluessa. Etenkin laajamittaisia ja pitkäkestoisia tutkimuksia koskevissa hakemuksissa on varauduttava pidempään käsittelyaikaan.

Käsittelyaika kattaa ajan asian vireille tulosta sen ratkaisuun. Hakemus tulee vireille sen saavuttua Museoviraston kirjaamoon. Hakemuksen ollessa puutteellinen Museovirasto kehottaa lähettäjää määräajassa täydentämään hakemusta. Täydentämistarve pidentää lupa-asian käsittelyaikaa. Kiireellisissä tapauksissa tulee ottaa välittömästi yhteyttä Museovirastoon.

Tutkimuslupahakemukseen on liitettävä tutkimussuunnitelma, joka antaa luotettavat tiedot tutkimuksen kohteesta, tavoitteista, menetelmistä, voimavaroista ja muusta toteuttamisesta. Tutkimussuunnitelma voidaan tehdä Museoviraston lomakkeella tai vapaamuotoisena. Vapaamuotoisen suunnitelman tulee sisältää lomakkeessa pyydetyt tiedot. Yhdenmukaiset ja kattavat tiedot helpottavat ja nopeuttavat hakemusten käsittelyä ja vertailua. Hakemusta valmistellessa tulee perehtyä Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeisiin Museoviraston verkkosivuilla.

Tutkimuslupahakemuksesta on käytävä ilmi:
1. Tutkimuskohteen tiedot
2. Hakijan ja tutkimuksen vastuullisen johtajan nimi ja yhteystiedot
3. Liitteet (pakolliset)
  • Tutkimussuunnitelma (Museoviraston lomake tai sen tiedot sisältävä suunnitelma)
  • Selvitys kenttätyön johtajan arkeologisesta koulutuksesta ja kenttätyökokemuksesta
  • Suunnitelma resursseista ja niiden jakautumisesta
  • Kartat - tutkimuskohteen sijainti ja rajaus selvästi (riittävä mittakaava ja tarkkuustaso)
  • Museoviraston tai maakuntamuseon lausunto (muinaismuistolain 15 §:n nojalla suoritettavat kenttätutkimukset)
Muinaismuistolaki

Tulosta lomakkeet tästä:

Muinaisjäännöksen tutkimuslupahakemus

Tutkimuslupaan liittyvä tutkimussuunnitelma

Lupahakemukset liitteineen lähetetään Museoviraston kirjaamoon (PL 913, 00101 HELSINKI). Lupahakemukset käsitellään Museoviraston Kulttuuriympäristön suojelu -osastolla.




 



Sivukartta



Sivu päivitetty 8.3.2016
© Museovirasto