Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Gråharunan hylky


Gråharunan hylky löytyi 1998 Korppoosta, nykyisestä Länsi-Turunmaan saaristosta, puolustusvoimien sukeltajien kuntosukellusten yhteydessä. Kyseessä on tuntemattoman aluksen hylky. Hylyllä on tehty kajoamatonta dokumentointia Museoviraston luvalla ja ohjeistuksella vuosina 2001-2003. Hylky on noin 16 metriä pitkä ja limisaumainen. Aluksessa on ollut kaksi mastoa. Hylyn rakenteet ovat kuluneita ja hauraita. Hylyssä on paljon keramiikkavateja ja -patoja sekä erilaisten ainesosien sulattamisessa käytettyjä upokkaita.

Esinelöytöjen perusteella hylky on ajoitettu 1500-1600 -luvun vaihteeseen. Tältä ajalta peräisin olevia hylkyjä tunnetaan Suomessa vain muutamia, ja tämä hylky on niistä ainoa lähes alkuperäisessä tilassa säilynyt. Virkistyssukellustoiminta ja aikaisempien vuosikymmenten aikana tehdyt tutkimukset ovat vahingoittaneet ja muuttaneet muita saman aikakauden hylkyjä.

Lounais-Suomen ympäristökeskus vahvisti hylylle suoja-alueen Museoviraston ehdotuksesta keväällä 2004. Suoja-alueen avulla hylky halutaan säilyttää mahdollisimman koskemattomana tulevia tutkimuksia varten. Pyritään siihen, että hylyn rakenteita tai hylyssä olevia esineitä ei katoa tai tuhoudu dokumentoimattomina ja että arkeologeilla on tulevaisuudessa tutkittavanaan mahdollisimman vahingoittumaton löytökokonaisuus. Näin hylyn sisältämä tieto saadaan talteen ja hyödynnettäväksi muun muassa julkaisuissa.

Suoja-alueella kielletään kaikki sukellustoiminta ja ankkurointi, joka ei liity vaarassa olevan aluksen meripelastustoimintaan, Merenkulkulaitoksen merenkulun turvallisuutta parantaviin toimiin tai Museoviraston oikeuttamaan ja ohjaamaan sukellus- ja tutkimustoimintaan. Lisäksi Stor Gråharun -saaren käyttö sukellustukikohtana on kielletty. Suoja-alue ei estä veneellä kulkemista suoja-alueen läpi eikä Stor Gråharun -saarella liikkumista tai saaren käyttöä esim. telttailuun.


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty -
© Museovirasto