![]() |
![]() |
|
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute |
På svenska | In English |
![]() |
||||||
|
St:NikolaiVenäläinen sotalaiva St:Nikolai upposi Kotkan edustalle kesällä 1790 Ruotsinsalmen meritaistelussa, joka käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä. Hylky löytyi 1948 väylätöiden yhteydessä. Tuolloin yli 40 metriä pitkä runko oli kokonainen, tykit olivat paikoillaan laveteillaan ja kaljuuna oli vahingoittumaton. Pian hylyn löytymisen jälkeen hylystä nostettiin suunnittelemattomasti esineitä ja rakenneosia, ja koko hylky yritettiin nostaa alkeellisella menetelmällä. Valitettavasti nämä toimenpiteet vahingoittivat hylkyä pahoin. Tuolloin ei ollut voimassa nykyinen yli satavuotiaat hylyt rauhoittava muinaismuistolaki. Hylkyä on tutkittu useaan otteeseen 1960-1980 -luvuilla harrastajasukeltajien, Kymenlaakson maakuntamuseon ja Museoviraston yhteistyönä ja suuri määrä esineitä on nostettu. Hylkyä on mitattu ja kuvattu piirroksia varten. Nostettujen esineiden joukossa on aluksen rakenneosia, aseistusta ja käyttöesineitä sekä miehistön henkilökohtaisia tavaroita. Hylystä on löytynyt myös vainajien jäänteitä. Jo 1960-luvulla todettiin, että hylyn sijainti väylällä saa potkurivirrat vahingoittamaan hylkyä. 1970-luvulla hylkyä jouduttiin madaltamaan merenkulkulaitoksen vaatimuksesta, jotta väylälle saatiin 13 metrin syvyys. Hylyssä ajan mittaan tehdyistä ja tapahtuneista suurista muutoksista ja vahingoista huolimatta hylkyä haluttiin 1970-luvulla kunnioittaa merisodan muistomerkkinä ja säilyttää siinä olevaa esineistöä tutkimusta varten vahvistamalla sille suoja-alue. Kymen lääninhallitus vahvisti Museoviraston ehdotuksesta hylylle suoja-alueen syksyllä 1976. Kaikenlainen sukellustoiminta ja alusten ankkurointi, joka ei liity meripelastukseen, viranomaisten suorittamiin väylätutkimuksiin tai Museoviraston ohjaamaan tutkimukseen, kiellettiin 300 metrin säteellä hylystä. ![]() |
||||||||||
| |
Tietoa sivustosta Sivukartta |
Sivu päivitetty - © Museovirasto |
|||||||||