Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Taulut ja taide-esineet


Vrouw Marian taidelasti liittyy Venäjän Katariina Suuren taidekokoelman kartuttamiseen. Laajemmin katsoen keräily liittyi keisarinnan laskelmoituihin poliittisiin pyrkimyksiin kohottaa Venäjä eurooppalaisten valistusvaltioiden joukkoon.

Katariina Suuri tiedosti, että noustakseen merkittäväksi tekijäksi kansainväliseen politiikkaan hänen pääkaupunkinsa ja hovinsa piti olla yhtä loistokas kuin Preussin Fredrik Suuren ja muiden eurooppalaisten kilpailijoiden. Tähän liittyen hän piti tärkeänä, että Pietarissa oli laajuudeltaan ja laadultaan erittäin huomattava taidekokoelma. Edistääkseen asioitansa ja mahdollistaakseen taidekauppoja Katariina kävi vilkasta kirjeenvaihtoa eurooppalaisen älymystön kanssa ja pystyi muodostamaan vaikutusvaltaisen verkoston, johon kuuluivat mm Voltaire, Dennis Diderot, Friedrich Melchior Grimm, François Tronchin ja Étienne Falconet. Heidän ja valtavan budjettinsa avulla Katariina pystyi ostamaan yksittäisiä mestariteoksia ja kokonaisia kokoelmia ja saavuttamaan siten huomattavia "rauhanomaisia voittoja" kilpailijoistaan.

Vrouw Mariaan päätyneet taulut Katariina osti kesällä 1771 agenttiensa välityksellä Amsterdamista Gerrit Braamcamp -nimisen kauppiaan ja hyvin huomattavan taiteenkerääjän kuolinpesän huutokaupasta. Huutokauppa oli hyvin merkittävä tapahtuma eurooppalaisessa taidekentässä, koska kokoelma oli erittäin laadukas ja laajalti tunnettu. Näin ollen taidekokoelmaansa tuohon aikaan hyvin aktiivisesti kartuttava Katariina määräsi Haagin suurlähettiläänsä Prinssi Gallitzin palkkaamaan paikallisia taidekauppiaita ostamaan huutokaupan parhaimmat taulut itselleen.

Braamcampin huutokauppa sijoittuu Katariinan keräilyn aktiivisimpaan aikaan, vuoden 1769 Brühl- kokoelman ja vuoden 1772 Crozat-kokoelman hankintojen väliin. Nämä olivat suuria hankintoja, molemmat käsittivät satojen taulujen kokoelmat kokonaisuudessaan. Braamcamp-huutokauppa eroaa näistä, koska Katariinan joutui agenttiensa välityksellä huutamaan tauluja yleisessä huutokaupassa. 313 arvotaulua myytiin, mitkä niistä päätyivät Katariinalle?

Useita huutokaupan luetteloita on säilynyt ja niiden perusteella tiedetään ainakin kahden huutokaupan arvokkaimman taulun päätyneen Katariinalle. Näistä toinen on aikanaan erittäin arvostettu puupaneeleille maalattu triptyykki, jonka on maalannut Gerard Dou. Taulun ulkonäkö ainakin likimain tunnetaan nykyään Willem Joseph Laquyn tekemän kopion ansiosta. Triptyykin osat ovat Doulle tyypillisiä laatukuvia ja kokonaisuutena niiden on tulkittu muodostavan elinikäisen oppimisen allegorian. Toisaalta aiheet ja yksityiskohdat ovat Doulle niin tyypillisiä, että on arveltu taiteilijan vain yksinkertaisesti kuvanneen lempiaiheitaan ilman allegorista sisältöä.


Willem Joseph Laquy, Gerard Doun mukaan, 1748-1771. Rijksmuseum, Amsterdam.

Toinen Katariinalle varmuudella myyty taulu on niin ikään hyvin huomattavan, lähes muotokuvanomaisista eläinaiheistaan tunnetun taiteilijan Paulus Potterin kankaalle tekemä kymmentä härkää esittävä työ. Kolmas venäjälle varmuudella myyty taulu on Isaac Koedijckin interiööriaihe, jossa mies laskeutuu kierreportaita. Tämäkin työ tunnetaan Laquyn kopion kautta. Näiden kohdalla luettelot mainitsevat taulujen olevan nimenomaan Venäjän keisarinnalle tai, Koedijckin tapauksessa, Venäjälle ostettuja, mutta pääosin luetteloiden merkinnät kertovat vain myyntihinnat ja ostajan, eli agentin, nimen.


Willem Joseph Laquy, Isaac Koedijckin mukaan. Amsterdams Historisch Museum.

Clara Bille on tehnyt vuoden 1961 väitöskirjassaan De tempel der kunst of het kabinet van den heer Braamcamp (J.H. De Bussy Amsterdam) valtavan työn jäljittäessään huutokaupan taulujen kohtaloita. Näyttää siltä, että van de Bogaarde -nimisen agentin ostamat taulut ovat kaikki kadonneet huutokaupan jälkeen, ja niiden oletetaan olevan nyt Vrouw Mariassa. Nämä taulut edustavat etupäässä Doun ja Potterin töiden tavoin hollantilaisen taiteen kultakautta eli 1600-lukua. Nämäkin ovat etupäässä ns. laatukuvia, eli jokapäiväisiä kohtauksia esittäviä aiheita tai maisemia. Taiteilijoita ovat Gabriel Metsu, Jan van Goyen ja Philips Wouwerman, Isaac Koedijck, Abraham Storck, Adriaen van Ostade ja Adriaen van de Velde.

Näistä tulee yhteensä 11 taulua, mutta toden näköisesti Vrouw Mariassa olevien taulujen lukumäärä on suurempi. Haaksirikkoa seuranneesta Ruotsin ja Venäjän välinen diplomaattinen kirjeenvaihto viittaa huomattavasti suurempiin rahasummiin kuin mainituista 11 taulusta yhteensä maksettiin. Myös Katariinan omasta ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdosta (esim. Voltaire, Diderot, Falconet, Tronchin) saadaan viitteitä tauluista, mutta kadonneita tauluja sielläkään ei ole listattu. Joka tapauksessa on selvää, että huutokaupan tauluista useita on edelleen hukassa ja osa näistä on luultavasti Vrouw Mariassa. Siitä mitä nämä tarkalleen ovat, ei ole varmuutta. Sanallisia kuvauksia kadonneista tauluista on säilynyt Braamcampin huutokauppaluetteloiden lisäksi muissa vanhoissa luetteloissa. Näiden perusteella kadonneiden taulujen tiedetään olevan tekijöilleen hyvin tyypillisiä, jopa toisintoja, joten niiden tunnistaminen ja erottaminen muista tauluista on monesti hankalaa. Mutta jo mainittujen taulujen lisäksi huutokaupan jälkeen kadonneiden taulujen joukossa on esimerkiksi Gerard ter Borghin, Melchior d'Hondecoeterin, Willem Joseph Laquyn, Johannes Lingelbachin ja Philips Wouwermanin töitä.

On huomioitava, että kaikki Vrouw Mariaan lastatut taulut eivät olleet Katariinan. Keisarinnan lisäksi hänen Haagin suurlähettiläänsä, Prinssi Gallitzin, joka oli saanut tehtäväkseen järjestellä Katariinan hankintoja, näyttää ostaneen tauluja itselleen ja lastanneen niitä Vrouw Mariaan. Uppoavasta laivasta tiedetään pelastetun kuusi hänelle kuulunutta taulua. Yksi näistä on mitä luultavimmin Jan ten Compen maisemakuva Amsterdamista, joka on nykyään Amsterdamin kaupunginmuseossa. Tämä taulu myytiin huutokaupassa ja sen tiedetään kuuluneen Gallitzinin suvulle. Muista pelastetuista tauluista ei ole tietoa, eikä mahdollisista muiden venäläisten ylhäisten tekemistä ostoksista.


Jan ten Compe: De Munttoren gezien van het Singel, 1751. Amsterdams Historisch Museum.

Myös yksi Pietarin Eremitaasissa nykyisin oleva taulu liittyy Vrouw Marian tarinaan. Eremitaasin vuoden 1903 katalogi kertoo Pierre Mignardin Jeftan tyttären paluuta esittävän taulun olevan Braamcampin huutokaupasta, mutta se kuljetettiin jostain syystä eri laivalla. Katalogi mainitsee myös kyseisen taulun ostajan, J. Yverin, olleen se agentti, joka sai toimeksiannon ostaa Katariinalle, mutta tämä ei selvästikään ole koko totuus, koska muut ostivat yllä mainittuja tauluja. Muutoinkin on epäselvää, kuinka kyseinen taulu lopulta on Eremitaasin kokoelmiin päätynyt.

On mahdollista, että taulujen lisäksi hylyssä on muitakin taide-esineitä. Tähän viittaavat pelastetun tavaran luettelon mainitsemat ylellisyysesineet, kuten norsunluumunat ja kultaraamiset peilit. Braamcampin kokoelmasta myytiin myös hopeaa, posliinia ja muita ylellisyysesineitä, mutta ei ole tiedossa ostettiinko näitä venäjälle.

Taulujen pakkaustapa ja säilyminen


Taulujen pakkaustavasta, joka luonnollisesti vaikuttaa suuresti taulujen säilymiseen, ei ole varmuutta. Vesitiiviiksi sinetöityjä lyijylieriöitä on esitetty, mutta tämän todistavia lähteitä ei ole tiedossa, ja osa tauluista oli puupaneeleja ja siten mahdottomia pakata minkäänlaisiin lieriöihin. Lisäksi lyijylieriöteoria tai muunlainen vesitiivis pakkaustapa ei näytä todennäköiseltä haaksirikon jälkeisen kirjeenvaihdon valossa, jossa keskustellaan tauluja sisältävistä laatikoista ja nimenomaan kastuneiden taulujen pelastusyrityksistä. Lyijypakkausten mahdollisuutta ei kuitenkaan ole täysin suljettu pois ja arkistotutkimuksia pakkaustapaan liittyen jatketaan, mutta toistaiseksi taulujen oletetaan olevan puulaatikoissa vettyneessä tilassa. Tämä tietysti tarkoittaisi, että ne ovat pahoin kärsineitä, etenkin maalikerrosten suhteen. Tosin puupaneeleille maalattujen teoksien kohdalla taustamateriaali on luultavasti säilynyt suhteellisen hyvin, joskin tässäkään tapauksessa maalikerrokset eivät luultavasti ole pysyneet paikoilleen muun muassa vesiliukoisesta pohjustuksesta johtuen.

Jos siis taulut ovat olleet vettyneenä vuodesta 1771 asti, ne eivät toden näköisesti olisi enää siinä mielessä tauluja, että niitä voisi konservoida museon seinälle ripustettaviksi. Jos ne nostetaan, ne ovat luultavasti varsin fragmentaarisia meriarkeologisia löytöjä. Erittäin mielenkiintoisia tutkimuskohteita ne joka tapauksessa olisivat, ja konservointihaasteina ennen kokemattomia. Jos taulujen nostoa ryhdytään suunnittelemaan, konservointihaasteisiin on heti ryhdyttävä valmistautumaan. Kansainvälisen asiantuntijaryhmän käyttö olisi perusteltua taulujen noston ja konservoinnin suunnittelussa, koska vastaavaa projektia ei ole aikaisemmin tehty.

 



Sivukartta



Sivu päivitetty 24.11.2014
© Museovirasto