Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Luontokartoitus


Kronprins Gustav Adolfilla on aloitettu luontokartoitus. Hylyllä voit nähdä mm. seuraavia selkärangattomia eläimiä:

Kotilo. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Kotilot (Lymnea sp.)


Ekologiset pääpiirteet

Kotilot ovat nilviäisiä, mahajalkaisia, jotka ovat kasvattaneet suojakeen kierteisen kuoren. Kotilot esiintyvät erityyppisillä kovilla pinnoilla. Niillä on niiden lajityypilliseen ravinnonhankkimiseen erikoistunut kieli. Kotilot hankkivat ravintonsa nuolemalla alustaansa kulkiessaan. Kotilot ovat täysikasvuisina lajista riippuen muutamasta millistä muutamaan senttimetriin.

Tunnistus

Kotilot ovat muodollisesti laaja ryhmä. Jotkut kotilot on helppo tunnistaa paljain silmin, mutta toiset lajit vaativat mikroskoopin apua tunnistamiseen.

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Kulkiessaan kotilot nuolevat tai raastavat alustaansa, eikä sen vaikutuksesta hylkyrakenteeseen ole tietoa.

Sinisimpukka. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Sinisimpukka (Mytilus trossulus)


Ekologiset pääpiirteet

Sinisimpukka on rannikkomme yleisimpiä simpukoita. Se on kiinnittynyt alustaansa erittämillään rihmoilla. Tarpeen vaatiessa se voi irrottautua ja etsi uuden alustan. Sinisimpukka on filtraaja eli se suodattaa merivedestä ravintonsa. Joskus voi nähdä simpukan kuorten välistä pilkistävän sen putkimaisen suuaukon.

Tunnistus

Sinisimpukan erottaa helpoiten muista simpukoista sen pitkulaisen ulkomuotonsa ja sinertävän värinsä perusteella. Täysikasvuinen sinisimpukka on Suomen rannikkovesissä 25 – 35 mm mittainen. Sinisimpukka voi esiintyä yksittäin tai ryhmissä.

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Simpukat asettuvat mielellään alustoille, jotka ovat alttiina virtauksille. Virtaukset tuovat mukanaan niiden ravintoa. Useimmiten simpukoita näkee ylikaltevilla pinnoilla, jossa ne ovat suojassa vihollisilta ja pohjalle kasautuvalta irtoainekselta. Simpukat eivät itsessään vahingoita hylkyrakenteita, mutta jos ne kiskaistaan irti, hylkyainesta voi jäädä kiinni niiden kiinnitysrihmoihin.

Polyyppi. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Polyyppi (Hydrozoa)


Ekologiset pääpiirteet

Polyypit ovat polttiais- / onteloeläimiä ja ne ovat sukua mm. merivuokoille. Polyypit esiintyvät yleensä useamman yksilön muodostamina runkokuntina. Ne esiintyvät yleensä kovaan alustaan kiinnittyneenä virralle alttiilla paikoilla. Hylkyrakenteissa polyyppeja tapaa useimmiten parrujen yms. reunamilla ja päätyosissa, missä muodostuu mikrovirtauksia.

Tunnistus

Kauempaa katsoen polyyppirunkokunta näyttää vaalealta pensasmaiselta ja heiluu hennosti virran mukana. Lähempää katsomalla voi erottaa yksilöitä. Yksilöt rakentuvat enemmän tai vähemmän haaroittuvista varsimaisesta osasta, joiden päässä on paksunnos. Paksunnoksessa sijaitsee eläimen suuaukko ja polttiaissoluilla varustetut lonkerot, joilla se pyydystää ravintoa ympäröivästä vedestä.

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Polyypit ovat hentorakenteisia eikä niillä tiedetä olevan vaikutusta hylkyrakenteisiin.

Levärupi. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Levärupi (Electra crustulenta)


Ekologiset pääpiirteet

Levärupi kuuluu sammaleläimiin. Se muodostaa kovaa pintaa pitkin levittäytyvän verkkomaisen kolinan. Yksittäiset yksilöt muodostavat ympärilleen kalkkikuosisen tuskin edes milli metriä korkean rakennelman. Yksilön kuollessa kalkkikuorinen rakennelma jää. Levärupi kiinnittyy yleisesti simpukoiden, kivien ja hylkyrakenteiden pinnoille.

Tunnistus

Kauempaa katsottuna levärupi näyttää verkkomaiselta, mutta lähempää katsottuna voi havaita, että verkon ”silmät” ovat itse asiassa eläinyksilöitä.

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Levärupi voi muodostaa laajojakin alueita, jolloin se voi peittää hylkyrakennetta merkitsevästi. Leväruven vaikutuksesta hylkyrakenteisiin ei ole tietoa.

Merirokko. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Merirokko (Balanus improvisus)


Ekologiset pääpiirteet

Merirokko on äyriäinen, joka on kiinnittynyt niskastaan alustaansa, ja kasvattanut ympärilleen kalkkikuorisen suojuksen. Kuori koostuu kuudesta sivulevystä ja päällä on kahden levyn muodostama luukku. Merirokko hankkii ravintonsa ympäröivästä vedestä. Se avaa luukut ja työntää ulos jalkansa, joita heiluttamalla se pyydystää ravintonsa. Se esiintyy yleisimmin virtaavissa paikoissa, etenkin ylikaltevilla pinnoilla. Yksilön kuoltua, sen kalkkikuori jää luukkuja lukuun ottamatta jäljelle. Merirokko aistii uhan, ja vetäytyy tarpeen vaatiessa kuoreensa.

Tunnistus

Merirokko on rannikollamme ainoa laatuaan eikä sitä voi sekoittaa muihin vastaaviin lajeihin.

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Merirokko kiinnittyy yleisesti hylkyrakenteisiin ja voi muodostaa täysin rakenteet peittäviä yhteisöjä. Toistaiseksi ei ole tietoa, vaikuttaako se hylkyrakenteisiin.

Liejusimpukka. Kuva: Ari Ruuskanen (2009)

Liejusimpukka (Machoma baltica)


Ekologiset pääpiirteet

Liejusimpukka kuuluu rannikkomme runsaslukuisimpiin simpukoihin. Se esiintyy kaivautuneena hiekka- yms. pehmeisiin pohjiin, minkä takia eläviä liejusimpukoita on vaikea havaita. Kaivautunut simpukka työntää pohjasta ulos putkimaisen elimen, jonka avulla se imee ympäröivää vettä ja suodattaa siitä ravintonsa. Kuolleena simpukasta jää pelkkä kuori, joka paljastuu kun virtaukset kuljettavat pohja-ainesta pois.

Tunnistus

Liejusimpukka on hento, litteä ja vaaleanpunertavana se muistuttaa peukalonkynttä. Täysikasvuisena liejusimpukka on noin 20 mm mittainen

Merkitsevyys hylylle / hylyllä

Liejusimpukka ei kiinnity itse hylkyrakenteisiin. Pohjaan kaivautuneen sillä on tuskin merkittävää vaikutusta hylkyrakenteisiin.


 



Sivukartta



Sivu päivitetty 13.7.2015
© Museovirasto