|
Etusivu |
|
Lamminahon tila sijaitsee Vaalassa Oulujoen rannalla entisen Niskakosken törmällä. Lamminahon rakennusryhmä on poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki Oulujokivarren rakennuskannasta. Päärakennus on 1800-luvun alkuvuosikymmeneltä ja vanhimmat aitat ovat 1700-luvulta. Myös rakennuksissa oleva irtaimisto on Lamminahon omaa, talon käytössä ollutta ja sen tarpeisiin tehtyä esineistöä. Lamminahon tila on säilynyt jakamattomana saman suvun hallussa lähes 200 vuoden ajan. Se lahjoitettiin vuonna 1992 testamentilla ja lahjakirjalla irtaimistoineen Museovirastolle Suomen valtion omistukseen. Rakennusryhmä lähiympäristöineen on suojeltu rakennussuojelulain nojalla. Museovirasto on luovuttanut peruskorjatut rakennukset lähialueineen Vaalan kunnan käyttöön. Lamminahon talo on avoinna yleisölle kesäaikana. Lamminahon pirttiä voi käyttää myös pienimuotoisten kulttuuritilaisuuksien ja kokousten järjestämispaikkana sopimuksen mukaan. Lamminahon talo [Vaalan kunnan verkkosivut] |
![]() Lamminahon tilan asuinrakennus on peräisin 1800-luvun alusta. Kuva: Lea Murto-Orava |