Etusivu Arkeologia Muinaisjäännösten hoito Arkeologinen kulttuuriperintö Suomen esihistoria

Suomen esihistoria

Suomen esihistoria alkoi n. 10000 vuotta sitten. Jääkauden päättyessä ihmiset seurasivat Suomen alueelle saapuvia suuria riistaeläimiä. Erityisesti hirvi, karhu ja majava olivat haluttua riistaa, rannikolla pyydettiin lisäksi hyljettä ja kalaa. Asutuksen vanhinta vaihetta nimitetään kivikaudeksi (n. 8000–1300 eKr.). Aseet, työkalut ja korut tehtiin kivestä tai orgaanisista aineista kuten puusta, luusta tai sarvesta. Saviastioiden valmistustaito opittiin n. 4500 eKr. Vaikka kivikaudella elanto saatiinkin lähinnä metsästämällä, kalastamalla ja luonnonkasveja keräämällä, niin ensimmäiset merkit karjanhoidosta ja maanviljelyksestä ajoittuvat jo kivikauden lopulle.

Piikkiön Ylikatarin pronssikautinen hautaröykkiö.
Kuva Kaisa Lehtonen.

Pronssikausi (n. 1300–500 eKr.) erottui kivikaudesta lähinnä pronssiesineiden, uuden hautaustavan ja lisääntyneen läntisen vaikutuksen vuoksi. Pronssi saapui maahamme useimmiten valmiina esinenä, mutta varsinkin Suomen itäosissa, joka oli itäisen pronssikulttuurin vaikutuspiirissä, osattiin pronssiesineitä myös valaa itse. Pronssiesineiden merkitys arkielämän kannalta oli vähäinen, lähinnä kyse oli harvinaisista statusesineistä. Suomen rannikolla pronssikaudesta ovat edelleen merkkinä näyttävät kiviröykkiöhaudat. Haudat rakennettiin useimmiten merenrantakallioille, mutta maankohoamisen vuoksi röykkiöhaudat sijaitsevat nykyisin usein jopa kymmeniä kilometrejä merenrannasta sisämaahan päin.

Raudan valmistuksen omaksuminen Itämeren alueella aloitti uuden vaiheen Suomen esihistoriassa. Rautakauden (n. 500 eKr.–1150/1300 jKr.) alussa kauppareitit muuttuivat, eivätkä ne enää koskettaneet Suomen rannikkoa. Asutusmerkitkin ovat Suomessa tuolta ajalta vähäisiä. Ajanlaskun vaihteen tienoilla yhteydet meren yli jälleen vilkastuivat. Tätä osoittavat mm. useat kalmistot, jotka kertovat sekä aktiivisesta kaupankäynnistä, että siirtolaisten saapumisesta Suomen rannikolle. Rautakauden kuluessa karjanhoidon ja maanviljelyksen merkitys vahvistui ja ne muuttuivat vähitellen pääelinkeinoiksi pyynnin ja metsästyksen rinnalle. Samalla asutus keskittyi: Siirryttiin yksittäistaloista useamman talon ryhmiin. Useat keskiajalta tunneituista kylistä syntyivät jo rautakauden aikana.