|
Etusivu |
Muinaisjäännösten hoito aloitettiin 1800-luvun lopulla kansallisromanttisessa hengessä. Taustalla oli halu kohottaa kansallista itsetuntoa ja siksi hoidettaviksi valittiin etenkin monumentaalisia kohteita kuten linnanraunioita. Maatalouden murros tapahtui 1950-luvulla. Luonnonlaitumista luovuttiin, hakamaat kasvoivat umpeen ja joutomaat metsittyivät. Samalla monet muinaisjäännökset peittyivät kasvillisuuteen. Yleisen ympäristötietoisuuden lisääntyessä kasvoivat vaatimukset myös muinaisjäännösten hoidon järjestämisestä.
1970- ja 1980-luvuilla hoitotöitä tehtiin vapaaehtoisin voimin. Museoviraston organisoima muinaisjäännösten hoito käynnistyi vuonna 1988. Hoidon toimintamallit ovat kehittyneet vuosien varrella. Aluksi keskityttiin muinaisjäännösten rakenteiden esillesaamiseen. Myöhemmin hoito laajennettiin luonnollisesti rajautuviin maisemallisiin kokonaisuuksiin. Nykyisessä hoitotyössä keskeisellä sijalla on muinaisjäännöksen ja sen ympäristön vuorovaikutus. Siinä tarkastellaan kokonaisuutta, jonka muodostaa kiinteä muinaisjäännös ja ihmisen eri ikäiset toiminnan jäljet. Piikkiön Huttalan linnavuori.Kuva Kaisa Lehtonen. |