Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Suomessa on monenlaisia museoita


Suomalainen museokenttä on runsas ja monipuolinen. Valtion taidemuseo, Suomen kansallismuseo ja Luonnontieteellinen keskusmuseo ovat valtakunnallisia museoita, jotka ohjaavat osaltaan oman toiminta-alansa museoita.

Lisäksi Suomessa on 16 valtakunnallista erikoismuseota, joiden tehtävänä on muun muassa edistää ja ohjata museotoimintaa omalla erikoisalallaan. Alueellisella tasolla on 22 maakuntamuseota ja 16 aluetaidemuseota, jotka edistävät ja ohjaavat kulttuurihistoriallisten museoiden ja taidemuseoiden toimintaa ja kehittävät museoyhteistyötä omalla alueellaan.

Paikallismuseoiden ryhmään kuuluu sekä ammattimuseoita että ei-ammatillisesti hoidettuja museoita. Ammattimuseossa työskentelee vähintään kaksi päätoimista museoalan koulutuksen saanutta henkilöä. Lisäksi on satoja lähinnä yhdistysten ja kuntien ylläpitämiä pääasiassa kesäisin avoinna olevia paikallismuseoita ja kokoelmanäyttelyitä.

Ammattimuseoita on Suomessa yli 160. Suomen valtio tukee museolain perusteella kunnallisten museoiden sekä säätiöiden ja yhdistysten museoiden toimintaa valtionosuudella, joka määräytyy museoiden henkilötyövuosien mukaan.
Syysmarkkinat Yli-Lauroselassa

Syysmarkkinat Yli-Lauroselassa. Kuva: Irma Kortesuo 2009.

 
Lisätietoa museoalasta:  


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 25.2.2013
© Museovirasto