Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Pihapiiri ja puisto


Alikartanon purolaakso

Alikartano oli aikanaan eräänlainen mallitila, jonka pelloilla kokeiltiin jo 1700-luvun puolivälissä uusia viljelystapoja. Kartanon puutarhassa kasvatettiin ennen tuntemattomia hyötykasveja. Perunanviljelyksessä Alikartano oli yksi ensimmäisistä tiloista maassamme. Kaupallisiin tarkoituksiin viljeltiin mm. tupakkaa ja omenoita.

Carl Fredrik Nordenskiöldin (1702-1779) aikana istutettiin kartanon kasvihuoneeseen ulkomailta tuotuja eksoottisia hedelmiä esimerkiksi viinirypäleitä ja aprikooseja. Monia lajikkeita edustavat kukkaryhmät koristivat kartanon pihaa ja puutarhaa. Kartanoon on kuulunut hedelmä- ja marjatarhat sekä oma pato patolampineen. Padotusta vedestä on saanut käyttövoimansa vesimylly. Kartanon läheisyydessä sijaitsee myös Nordenskiöldien sukuhauta, jonne on haudattu 22 suvun jäsentä.      Alikartanon viereisessä purolaaksossa kiertää historia- ja luontopolku, jossa kulkija voi tutustua Alikartanon puutarhan historiaan sekä kartanoa ympäröivään luontoon. 



 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 20.7.2012
© Museovirasto