Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg


KULTTUURIEN MUSEO PÄHKINÄNKUORESSA



Kohteena maailman kansat

Kulttuurien museo tutkii ja esittelee maailman kansoja ja kulttuureita ja tallentaa niiden kulttuuriperintöä. Museon kokoelmat ovat karttuneet pääosin 1800-luvun alusta, ja nykyisen keruu- ja tutkimustoiminnan pääpaino on nykyajan kulttuuri-ilmiöiden dokumentoinnissa. Yleisetnografiset ja suomalais-ugrilaiset kokoelmat muodostavat Kulttuurien museon toiminnan ytimen.

Näyttelytoiminta

Museon näyttelytoiminta avaa näkökulmia sekä menneeseen että nykymaailman tapahtumiin ja ihmisten elämäntapoihin eri puolilla maailmaa, myös monikulttuurisessa Suomessa. Näyttelyiden tavoitteena on tarjota vaihtoehtoisia tapoja tarkastella maailman ilmiöitä ja myös muistuttaa pienten, katoavien tai alistettujen kansojen ja ryhmien olemassaolosta.

Kaukaa haettua -perusnäyttelyn lisäksi vuosittain on esillä vähintään yksi suuri ja yksi pienempi vaihtuva näyttely. Näyttelyissä järjestetään yleisötapahtumia ja viikonloppuisin maksuttomia yleisöopastuksia.

Opetus

Näyttelytoiminnan lisäksi Kulttuurien museo palvelee opetusta mm. tuottamalla näyttelyihin liittyviä opetusmateriaaleja sekä järjestämällä työpajoja. Monet näyttelymme soveltuvat mm. historian, uskonnon, elämänkatsomustiedon, äidinkielen, maantiedon ja taideaineiden opetukseen. Opetuksen yhteyhenkilö on museolehtori Pilvi Vainonen.

Tiedotuslistat

Ilmoittautumalla Kulttuurien museon tiedotuslistalle saat uusista näyttelyistä ja tapahtumista tiedot suoraan omaan postilaatikkoosi. Opettajat voivat ilmoittautua myös opettajien tiedotuslistalle, jonka kautta tiedotamme museon koululaistarjonnasta.





 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty 30.12.2011
© Museovirasto