|
JULKAISUT
Kulttuurien museon näyttelyjulkaisut
Kulttuurien museon näyttelyjulkaisu 1
Heli Lahdentausta, Marjatta Parpola, Pilvi Vainonen, Pirjo Varjola
SATUMAA JA SEN ASUKKAAT
Gunnar Landtman Papua-Uudessa-Guineassa 1910-1912
PARADISE AND THE PEOPLE WHO LIVED THERE
Gunnar Landtman in Papua New Guinea 1910-1912
2001, 74 s., nid., ISBN 951-616-068-9, ISSN 1458-0497, 1 €
Gunnar Landtman oli ensimmäisiä suomalaisia sosiaaliantropologeja. Hän teki ainoan kenttätyömatkansa 1910-1912 Papua-Uuteen-Guineaan. Kenttätyö osui kiwaipapualaisen kulttuurin murroskauteen, jolloin Australian siirtomaahallinto ja lähetystyö muuttivat vanhoja käytäntöjä. Monet tavat olivat jo muuttuneet, mutta oli kuitenkin vielä mahdollista kerätä tietoja perinteisestä elämänmuodosta ja hankkia siihen liittyviä esineitä. Julkaisu perustuu Landtmanin keräämään aineistoon ja kuvituksena on hänen ottamiaan valokuvia. Kirja on suomen- ja englanninkielinen.
Kulttuurien museon näyttelyjulkaisu 2
Eija-Maija Kotilainen, Heli Lahdentausta, Ildikó Lehtinen, Pilvi Vainonen
KAUKAA HAETTUA
Kulttuurien museon kokoelmia
2006, 96 s., nid., ISBN 951-616-145-6, ISSN 1458-0497, 6 €
Kulttuurien museon perusnäyttelyä esittelevä julkaisu kertoo ihmisen uteliaisuudesta uutta ja outoa kohtaan, matkustamisesta, kaupankäynnistä ja eri aikakausien aatevirtauksista - Suomen kontakteista muuhun maailmaan, joiden tuloksena Kulttuurien museon yleisetnografiset ja suomalais-ugrilaiset kokoelmat ovat syntyneet.
Kulttuurien museon näyttelyjulkaisu 3
Marjatta Parpola
JÄLJET JOHTAVAT INTIAAN
A PASSAGE TO INDIA
2006, 139 s., nid., ISBN 951-616-144-8, ISSN 1458-0497, 5 €
Kirja esittelee Intian rikasta käsityöperinnettä ja sen vuorovaikutusta erityisesti eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Raaka-aineiden lisäksi Intian niemimaalta on jo tuhansien vuosien ajan viety käsityönä valmistettuja tuotteita Kaakkois- ja Itä-Aasian maihin sekä Afrikkaan ja Eurooppaan. Suomessa on kansainvälisesti tunnettuja Intia-asiantuntijoita ja intialaisen taiteen kerääjiä, ja kirjan esittelemä esineistö on koottu Kulttuurien museon laajasta Intia-aineistosta sekä merkittävistä yksityiskokoelmista.
Elcoteq ja Nokia ovat tukeneet kirjan julkaisemista. Kirja on suomen- ja englanninkielinen.
Kulttuurien museon näyttelyjulkaisu 4
RAJANTAKAISTA KARJALAA
Toim. Ildikó Lehtinen
ISBN 978-951-616-182-5, ISSN 1458-0497, 18 €
Kirjan artikkelit valottavat Suomen ja rajantakaisen Karjalan vuorovaikutussuhteita 1900-luvulla sekä suomalaisten että venäläisten tutkijoiden näkökulmasta. Neuvostoliiton alkuvuosina venäläiset tutkijat kartoittivat karjalaisten, inkeriläisten, vepsäläisten ja vatjalaisten kulttuuria. Mielenkiintoisena lisänä on Helmi Helmisen aikaisemmin julkaisematon jatkosodan aikainen matkapäiväkirja Repolasta. Erilaisten perheiden kertomusten kautta esiin nousevat myös kolttasaamelaiset, Kuolan niemimaan komilaiset ja inkeriläiset. Artikkeleista on englanninkieliset lyhennelmät.
Muut julkaisut
Peter Tygesen
KOHTAAMISPAIKKANA KONGO
Kongo ja Pohjoismaat 2006, 95 s., nid., ISBN 91-85344-49-4, 5 €
KONGOSPÅR
Norden i Kongo - Kongo i Norden
2005, 95 s., häftad, ISBN 91-85344-48-6, 5 €
Yhteispohjoismaiseen kiertonäyttelyyn Kohtaamispaikkana Kongo / Kongospår liittyvä näyttelyjulkaisu kertoo 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa entisessä Belgian Kongossa työskennelleiden skandinaavien osuudesta maan kolonisoimisessa sekä Belgian kuninkaan Leopold II:n aikana, kun Kongo oli hänen henkilökohtainen siirtomaansa, että maan siirryttyä suoraan Belgian hallintaan. Kongossa toimineet pohjoismaiset virkamiehet, sotilaat, lähetyssaarnaajat ja jokilaivojen miehistöt keräsivät myös etnografisia esineitä paikallisilta kansoilta.
Tanskalainen kirjoittaja Peter Tygesen on Afrikasta kiinnostunut journalisti ja luennoitsija. Kirja on julkaistu Pohjoismaisen kulttuurirahaston tuella sekä suomen-että ruotsinkielisenä.
AMBOMAAN KOKOELMA
Martti Rautasen Ambomaan kokoelma Suomen kansallismuseossa
Martti Rautanen's Ambo Collection at the National Museum of Finland
Toim. Pirjo Varjola
1983, 89 s., nid., ISBN 951-9074-75-9, 1 €
Kirja esittelee lähetyssaarnaaja Martti Rautasen (1845-1926) Ondongan alueelta keräämän varhaisen kokoelman. Kirjassa on englanninkielinen tiivistelmä.
C. G. MANNERHEIMIN KESKI-AASIAN MATKA 1906-1908 1999, 128 s., nid., ISBN 951-616-044-1, 10 € (loppuunmyyty)
C. G. MANNERHEIM IN CENTRAL ASIA 1906-1908 1999, 128 s., nid., ISBN 951-616-048-4, 10 €
Toim. Petteri Koskikallio, Asko Lehmuskallio
Kirja kertoo C. G. E. Mannerheimin 40-vuotiaana Venäjän armeijan everstinä ratsain tekemästä tiedustelumatkasta halki Kiinan Keski-Aasiaan. Hän kokosi matkansa aikana yli tuhannen esineen kokoelman, otti yli 1200 valokuvaa, keräsi satamäärin käsikirjoituksia sekä teki aikansa menetelmin antropologista tutkimusta. Julkaisussa monipuolista aineistoa lähestytään kulttuuri- ja taidehistorian, kansatieteen, gemmologian sekä numismatiikan näkökulmista. Kirja on julkaistu sekä suomen- että englanninkielisenä.
Harry Halén
MIRRORS OF THE VOID - Buddhist Art in the National Museum of Finland
1987, 240 s., nid., ISBN 951-9075-18-6, 5 €
Kirja esittelee harvinaisen thangka-ikonien kokoelman, jonka G. J. Ramstedt ja Sakari Pälsi hankkivat Mongoliasta 1909. Englanninkielinen.
ISO KARHU - THE GREAT BEAR
Toim. Ildikó Lehtinen, Jukka Kukkonen
SKS, 1980, 154 s., sid., ISBN 951-9074-50-3, ISBN 951-717-230-3, 5 €
Arkistokuvia etäisten kielisukulaistemme asuinsijoilta. Englanninkielinen.
Jukka O. Miettinen, Reijo Lainela, Marjatta Parpola
INDONESIA - Saarien kulttuurit
INDONESIA - Island cultures
1993, 40 s., nid., ISBN 951-9075-59-3, 1 €
Julkaisu esittelee Indonesian, maailman suurimman saariryhmän, kulttuureita. Suomen- ja englanninkielinen.
Marjatta Parpola
INTIALAINEN KYLÄ - A VILLAGE IN INDIA
1995, 40 s., nid., ISBN 951-9075-94-1, 1 €
Julkaisussa kerrotaan eteläintialaisen kylän ja yhden pappisperheen elämästä. Se käsittelee myös mm. Veda-kulttuuria, hindulaisuutta ja kastilaitosta. Suomen- ja englanninkielinen.
Pirjo Varjola
Gustaf Nordenskiöld MESA VERDE 1891
1992, 48 s., nid., ISBN 951-9075-54-2, 1 €
Gustaf Nordenskiöld teki vuonna 1891 merkittäviä arkeologisia kaivauksia Yhdysvalloissa Coloradon Mesa Verdessä anasazi-intiaanien asuinpaikoilla, jotka olivat jääneet käytöstä n. 1200-luvulla. Julkaisu esittelee hänen keräämänsä kokoelman, josta osa on esillä Kulttuurien museon Kaukaa haettua -perusnäyttelyssä. Suomen- ja englanninkielinen.
Pirjo Varjola with contributions by Julia P. Averkieva and Rosa Liapunova
THE ETHOLÉN COLLECTION
The ethnographic Alaskan collection of Adolf Etholén and his contemporaries in the National Museum of Finland
1991, 335 s., sid., ISBN 951-9075-42-9, 8 €
Luettelo esittelee Kulttuurien museon Alaska-kokoelman, joka muodostuu amiraali Adolf Etholénin ja muiden suomalaisten entisessä Venäjän Amerikassa 1800-luvun alkupuolella keräämästä etnografisesta aineistosta. Englanninkielinen.
Pirjo Varjola
IRANIN MATTOJA - IRANIAN CARPETS
2001, 80 s., nid., ISBN 951-616-067-0, 7 €
Iranin matonsolmintataide on tuhansien vuosien ikäinen. Kirja kertoo mattojen historiasta, tuotannosta, käyttötarkoituksista ja merkityksestä, materiaaleista, kudonnan tekniikasta, väreistä ja värjäyksestä, kuvioista ja symboliikasta. Kirjassa esitellään mattotyypit myös alueittain. Suomen- ja englanninkielinen.
Pirjo Varjola, Simo Hankaniemi
TAKU WAKAN
Ernest Ericksonin kokoelma Pohjois-Amerikan intiaanien taidetta Suomen kansallismuseossa
The Ernest Erickson Collection of North American Indian Art in the National Museum of Finland
1995, 206 s., sid., ISBN 951-9075-82-8, ISSN 1236-7265, 8 €
Luettelo amerikansuomalaisen keräilijän, insinööri Ernest Ericksonin lähes 200 esineen kokoelmasta, joka sisältää mm. korkealuokkaisesti valmistettuja sulkapäähineitä, aseita, soittimia, naamioita, laukkuja, koruja, kudonnaisia ja keramiikkaa useimmilta Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuurialueilta. Suomen- ja englanninkielinen.
Kaikkia julkaisuja voi tilata osoitteesta kirjatilaus@nba.fi.
|





|
|
|