OLIPA KERRAN IHAN PIMEETÄ
Opetusmateriaali peruskouluille | Tehtävät ja työpajat
OLIPA KERRAN IHAN PIMEETÄ -näyttelyyn liittyvän oppimateriaalin tehtävät on jaoteltu näyttelyosioiden mukaan viiteen kokonaisuuteen, jotka ovat:
Keksintöjen kronologia
Alue ja energia
Aurinko ja elementit
Toimintahuoneet
Kierrätys
Opettaja voi valita omalle ryhmälleen sopivimmat tehtäväkokonaisuudet. Tehtävät sopivat parhaiten näyttelykäynnin yhteydessä tehtäviksi, mutta osan voi mainiosti tehdä ennen käyntiä tai sen jälkeen. Tehtävät on suunnitellut Anna Kemiläinen Helsingin yliopiston Opettajakoulutuksen harjoitustyönä.
Näyttely toimii ennenkaikkea visuaalisin keinoin, ja tekstien osuus on siksi pidetty pienenä. Voit tutustua ennalta osioiden laajempiin taustateksteihin esinetietoineen.
Kouluryhmät ovat tervetulleita myös opettajan johdolla tehtäviin maksuttomiin OMATOIMI-työpajoihin näyttelyn työpajatilaan. Täällä voi tehdä esimerkiksi leijan tai pelikortit tai esitellä muulle luokalle tekemänsä tehtävät kuvittamalla ne taululle näyttelyn aiheita sisältävillä magneeteilla. Työpajat on suunniteltu kestämään noin tunnin. Ohjeet, materiaalit ja työvälineet ovat valmiina näyttelyn työpajatilan laatikostoissa. Voit tutustua työpajamalleihin ja tulostaa ohjeet myös täältä. Työpajoissa käytetään näyttelyn hengen mukaisesti paljon kierrätysmateriaaleja.
Koska työpajatilaan mahtuu kerrallaan vain yksi luokka, aika on hyvä varata etukäteen. Voit varata ajan puhelimitse numerosta 040 128 6432. Työpajatila on avoinna ti-pe 11-17, varaukset tehdään tasatunnein.
Maksullisia opastuksia kaikkiin näyttelyihin voi varata puhelimitse numerosta 040 128 6432.
Tutustu näyttelyn Olipa kerran -osioon ja sen aikajanaan ennen seuraavien tehtävien tekemistä.
1 Auto, lentokone ja juna mahdollistavat ihmisten liikkumisen nopeasti paikasta toiseen. Ne ovat kuitenkin varsin uusia keksintöjä.
Miten ihmiset matkustivat ennen näitä keksintöjä?
A) Nimeä seuraavat liikkumiseen liittyvät keksinnöt vanhimmasta uusimpaan ja kerro lyhyesti miten niillä liikuttiin.
B) Minkä avulla nämä välineet liikkuivat (esim. lihasvoima, sähkö jne.)? Käytä apunasi Keksintöjen kronologia -vitriiniä.
| 7000 eaa. |
. |
. |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
 |
. |
| 1900-luku |
. |
2 Nykyisin valoa saadaan napsauttamalla valokatkaisijasta lamppu päälle. Miten valoa saatiin ennen sähkölampun keksimistä?
Listaa valaistuksen kehittymisen vaiheet ristikkoon. Käytä apunasi Keksintöjen kronologia -vitriiniä.
1 Valaistuksen suuri läpimurto, joka keksittiin 1800-luvun lopulla ja on edelleen käytössä.
2 Hyvin vanha, mutta nykyisinkin yleinen valonlähde. Valmistettiin ennen vahasta ja talista, nykyisin steariinista.
3 Esihistoriallinen valonlähde, joka muodostui öljysäiliöstä ja lampun sydämestä.
4 Jo esihistoriallisella ajalla käytetty kannettava valonlähde.
5 Varhainen tulen ylläpitotapa, jota käytetään edelleen esimerkiksi makkaraa paistettaessa.
6 Pieni ja nopea tulentekoväline, joka keksittiin 1600-luvulla. Käytetään edelleen.
7 1800-luvulla kehitetty valaistuksen muoto, jota käytettiin ensimmäisissä katulyhdyissä.
8 Esihistoriallinen lamppu, jota poltettiin eläinten ja kalojen rasvalla.
9 Valonlähde, joka perustuu männyn lastujen polttoon. Käytetty mm. Suomessa.
|
 |
3 Valaistuksen kehittyminen on muuttanut suuresti ihmisten maailmaa. Mieti, millä tavoin sähkölampun keksiminen ja käyttöönottaminen vaikutti ihmisten arkielämään (kuten työhön, ulkona liikkumiseen, vuorokausirytmiin jne.)?
4 Hevonen on ollut suomalaisille merkittävä apu menneinä vuosisatoina. Pohdi hevosen tehtävien ja merkityksen muutosta ajan kuluessa.
A) Kirjoita ainakin kaksi asiaa, joissa hevosta käytettiin ennen sekä kaksi asiaa, joissa hevoset toimivat nykyään.
B) Mistä hevosen aseman ja käyttötarkoituksen muutos johtuu?
5 Mitä kaikkia vitriinissä näkemiäsi liikkumisen muotoja olet kokeillut? Mitä välineitä haluaisit kokeilla?
6 Mikä vitriinin esineistä on mielestäsi kiinnostavin ja miksi? Kerro esineestä.
7 Tarkastele Keksintöjen kronologia -vitriiniä ja kiinnitä huomiota esineissä tapahtuneeseen muutokseen ja kehitykseen ajan kuluessa. Pohdi:
A) Voisiko nykyistä liikkumista ja valaistusta kehittää vielä joillain tavoilla paremmiksi?
B) Millaisia esineitä tulevaisuudessa keksitään ja valmistetaan?
|