|
På svenska In English
Myllymäen torppa
Nummi-Pusulassa sijaitseva Myllymäen torppa on valtakunnallisesti merkittävä, arvokas harvinaisuus. Kokonaisuutena säilyneeseen tilaan kuuluu asuinrakennuksen lisäksi parikymmentä muuta rakennusta. Perinteistä kansanrakentamista edustavat rakennukset ovat pääosin 1800-luvun loppupuolelta. Rakennuksissa on myös lähes täydellinen irtaimisto.
Rakennukset irtaimistoineen ja ympäröivät viljelykset lahjoitettiin vuonna 1976 Museovirastolle Suomen valtion omistukseen. Loput kotipalstasta lunastettiin vuonna 1980. Myllymäki on suojeltu valtion rakennusten suojelusta annetulla asetuksella.
Torppa on Museoviraston pysyvä tutkimus- ja korjauskohde. Rakennukset korjattiin vuosina 1995-2001 perinteisin menetelmin. Korjaustyötä avusti Euroopan unioni.
Myllymäki sijaitsee Nummi-Pusulassa Kärkölän kylässä Valtatie 2:n tuntumassa.
Torpan esittelystä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Museovirastoon puh. (09) 40 501.
|

Myllymäen asuinrakennus.
Kuva: Museovirasto
|
 |
Pirkko Sihvo
MYLLYMÄEN TORPPA
Elämää Pusulan Kärkölän erämaassa
2000, 111 s., sid., ISBN 951-616-056-5, 30,30 € (sis. alv)
Kirja kertoo Myllymäen torpan historiasta ja elämästä Kärkölänmaan metsissä, joissa vielä 1800-luvun lopulla asustivat sudet ja karhut.
Julkaisutilaukset
|
|