Torpan historiaa

Paikkarin torppa on Elias Lönnrotin, kansanrunouden kerääjän ja Kalevalan kokoonpanijan syntymäpaikka ja lapsuudenkoti, joka senaatin vuonna 1889 tekemällä päätöksellä päätettiin säilyttää muuttumattomana muistona tämän suomalaisen suurmiehen varhaisvaiheista. Torpan rakennutti Elias Lönnrotin isä räätäli Fredrik Johan Lönnrot vuoden 1800 tienoilla Sammatin kappelin Haarjärven kylän yhteismaalle kauniin Valkjärven rannalle. Torpassa oli alkuaan vain yksi huone. Eteisen ja sen perällä olevan kamarin rakennutti vuonna 1825 torpan seuraava omistaja Fredrik Juhanan vanhin poika Henrik Johan Lönnrot, joka samana vuonna muutti perheineen asumaan torppaan ja harjoitti siellä isältä oppimaansa räätälin ammattia. Henrik Johanin kuoltua 1838 torppaan jäi hänen leskensä Stiina Liisa lastensa kanssa asumaan vuoteen 1867, jolloin hän tyttärensä kanssa muutti toiseen rakennukseen jättäen torpan avioituneen tyttärensä ja vävypoikansa kodiksi. Nämä asuivat torpassa vuoteen 1875, jonka jälkeen se joutui vieraiden haltuun.

Vuonna 1840 suoritetun isojaon yhteydessä oli tämä Fredrik Juhana Lönnrotin kylän yhteismetsään rakentama mökki peltoineen joutunut Paikkarin virkatalon maalle. Sakari Topelius oli kuvitetussa teoksessaan "Finland framstäldt i teckningar", joka ilmestyi vuonna 1845-52, nimittänyt Elias Lönnrotin syntymäkotia "Paikkarin torpaksi" ja siitä nimi osaksi Topeliuksen Maamme-kirjan välityksellä on levinnyt koko Suomen kansan tietoisuuteen ja tullee myös siellä säilymään. Viisi vuotta Elias Lönnrotin kuoleman vuonna 1884 jälkeen senaatti oli tehnyt päätöksensä Paikkarin torpan säilyttämisestä alkuperäisessä asussaan ja siitä, että sitä ei enää luovutettaisi asuttavaksi. Kun maisteri, myöhemmin professori Theodor Homén 1895 kävi torpassa, hän havaitsi sen pahoin rappeutuneeksi. Rakennuksen kunto oli huono ja sen kalustus varsin puutteellinen. Suomen Matkailijayhdistyksen johtokunnan jäsenenä hän anoi senaatilta varoja torpan kunnostamiseksi. Myönnetyn 700 markan määrärahan turvin torppaa ryhdyttiin korjaamaan. Varsinaisia rakennuksen korjaustöitä johti ja valvoi nikkarimestari K. Sylvander, joka oli Lönnrotin sukulaisia. Torpan sisustus pyrittiin saamaan mahdollisimman likelle sitä asua, missä se oli ollut Elias Lönnrotin siellä eläessä vuosina 1802-1822. Tässä työssä oli suurena apuna Henrik Juhanan tytär Wilhelmina (Miina) Lönnrot, jolta saatiin kaikki suvun hallussa olevat entiset torpan esineet ja joka puuttuvien tilalle toimitti alkuperäisen kaltaisia esineitä. Paikkarin torppa oli nähtävyyskohteena ensin Matkailijayhdistyksen sitten Sammatin kunnan hallinnassa. Valtion museo siitä tuli 1928 ja se siirrettiin Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston hoitoon.