Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto YhteystiedotPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg
5.6.2009

SAARI, SATAMA JA MERI - siveltimellä ja kynällä


Kuvataidenäyttely Merikeskus Vellamossa 6.6.–30.8.2009


Saari, satama ja meri on Alpo Tuurnalan akvarelli- ja akryylimaalauksista koostuva näyttely, joka katsoo taaksepäin, menneisyyteen ja muistoihin. Tekijä tarkastelee elämää merellä ja meren rannoilla maalauksin ja niitä täydentävin tekstein neljästä eri näkökulmasta.

KUNINKAANSAARI kertoo humoristisen, mutta paikoin haikean kuvitetun päiväkirjan muodossa perheen kolmen vuosikymmenen kesistä suljetulla, historian ja luonnon hallitsemalla linnakesaarella miltei Helsingin sydämessä. Aiheesta julkaistun kuvateoksen ”Kuninkaansaari. Akvarellinkeveä saaripäiväkirja kolmelta vuosikymmeneltä” on kustantanut John Nurmisen Säätiö.

SATAMA on seitsemän akryylimaalauksen sarja, jonka kuvista osa tarkastelee Kotkan satamaa ja siellä vierailevia laivoja 1800-luvun lopulla, jolloin purjeet olivat vaihtumassa höyryyn. Toinen maalausten aihepiiri liittyy 1950-lukuun, jolloin monien lippujen alla purjehtivat alukset kuljettivat lastinsa ohella myös viestiä uudesta, paremmasta elämästä sodasta ja pulasta toipuvalle maalle. Maalaukset pohjautuvat väljästi vanhoihin valokuviin sekä tekijän omiin lapsuusmuistoihin Kotkasta.

RANNIKON ELÄMÄÄ kertoo kuvin ja sanoin siitä, miten monin tavoin meri toi menneinä aikoina leivän rantojen ja saariston väestölle. Osansa meren annista saivat niin kalastajat, rannikon laivurit, veneen- ja laivanrakentajat, majakanrakentajat, satamatyöläiset kuin rannikkokaupunkien asukkaatkin.

KAPTEENI JOHNSONIN LAIVAT on kuvitusta Matti Tulenheimon valmisteilla olevaan kirjaan, joka kertoo hänen esi-isänsä kapteeni Carl Johnsonin rajumyrskyjen, sotien ja laivakapinoiden värittämistä merenkulkijan urasta ja kaukomatkoista 1800-luvun puolivälin tienoilla. Kuvat ja tekstit perustuvat Tulenheimon kokoamiin tietoihin Johnsonin elämästä ja hänen purjehtimistaan aluksista.

Alpo Tuurnala (s. 1940) vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkassa. Hän valmistui vuonna 1967 Teknillisestä korkeakoulusta laivanrakentajaksi ja teki työuran insinööriupseerina Merivoimien palveluksessa. Tuurnalan lapsuutta, työtä että vapaa-aikaa leimasivat meri, laivat ja saaristoluonto. Jäätyään eläkkeelle vuonna 2000 hän saattoi ryhtyä kuvaamaan muistojaan ja elämyksiään siveltimellä ja kynällä teoksissa, joihin usein yhdistyvät lyhyet, joskus runon muotoa tavoittelevat tekstit.

Alpo Tuurnalan töitä on ollut esillä mm Galleria Caisassa, Forum Marinumissa, John Nurmisen näyttelytiloissa, Itämeri-komission tiloissa ja Herttoniemen kirjastossa.

Vuonna 2004 John Nurmisen säätiö julkaisi Tuurnalan teoksen Harmaat laivat, joka on asiapitoinen, mutta kevyellä kädellä kirjoitettu ja akvarellein kuvitettu kronikka Merivoimien aluksista.


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty -
© Museovirasto