|
Trafiikkia postimerkeissä 3.3. - 31.5.2009
"Trafiikkia postimerkeissä" esittelee liikenne- ja viestintäalaa kuvaavia suomalaisia postimerkkejä. Postimuseon tuottama näyttely on kahdeksan liikenne- ja viestintäalan museon muodostaman museoketjun yhteinen kiertonäyttely. Näyttelyssä esitellään kuvina noin sata postimerkkiä ja lisäksi näytteillä on kuhunkin museoon liittyvä esine sekä ensipäiväkuori.
Trafiikki-museoihin kuuluvat Lahden Radio- ja tv-museo, Mediamuseo Rupriikki Tampereella, Mobilia Kangasalla, Postimuseo Helsingissä, Suomen Ilmailumuseo Vantaalla, Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä, Suomen merimuseo Kotkassa ja Tekniikan museo Helsingissä. Trafiikki-museoiden toimiala on näkyvästi esillä suomalaisen postimerkin historiassa. Kaikkiaan liikenne- ja viestintäaiheisia merkkejä on julkaistu noin 250. Vanhin merkki on vuonna 1929 ilmestynyt höyrylaiva Borea kuvaava merkki, joka kuuluu samalla Suomen ensimmäisiin kuvallisiin postimerkkeihin.
Liikenneaiheisia postimerkkejä on julkaistu pääasiassa erilaisten juhlavuosien johdosta. Aero Oy:n ensimmäinen reittilento tehtiin 20.3.1924. Päivää juhlistettiin 20 vuotta myöhemmin postimerkillä. Säännöllisen postinkuljetuksen perustamiseen johtanut kuningatar Kristiinan kenraalikuvernööri Per Brahelle lähettämä kirje puolestaan on vuonna 1979 ilmestyneen merkin kuva-aihe. Rautateiden 100-vuotistaivalta juhlittiin vuonna 1962 julkaistulla kolmen postimerkin sarjalla.
Suomi on niittänyt mainetta maailmalla menestyneiden ralli- ja formulakuskiensa ansiosta. Maineikkaiden hurjapäiden eli Juha Kankkusen sekä Timo ja Tommi Mäkisen ralliautot komeilevat postimerkeissä. Formula I:n maailmanmestari Mika Häkkinen ikuistettiin postimerkkiin vuonna 1999. Kuorma-auto- ja taksiliikenne ovat ehtineet toimia Suomessa jo sata vuotta ja siksi myös niiden toiminnan historiasta on julkaistu omat postimerkkinsä.
Säännöllinen yleisradiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1926. 50 vuotta myöhemmin ilmestynyt postimerkki kuvasi radion ja television kaikkialle maailmaa ulottuvaa toimintaa. Merkin runsas värimaailma kuvasti väritelevision kasvavaa osuutta. Itse tv-vastaanotin pääsi merkkiin vasta vuonna 2006 ilmestyneessä perhe-elämää kuvaavassa merkissä. Ensimmäisen polven matkapuhelimet (NMT) otettiin käyttöön 1980-luvun alussa ja matkapuhelin esiintyi postimerkissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1988.
"Trafiikkia postimerkeissä" on esillä Suomen merimuseossa Merikeskus Vellamossa 3.3.-31.5.2009, jonka jälkeen näyttely siirtyy Hyvinkäälle Suomen Rautatiemuseoon.
Trafiikki-museoiden verkkosivut ovat osoitteessa www.trafiikki.fi
|

Taitelija Torsten Ekströmin talvimerenkulkuaiheinen
postimerkki vuodelta 1977. Kuva: Postimuseo

Taiteilija Torsten Ekströmin postimerkki Kotkan
satamasta ilmestyi 2.1.1978. Kuva: Postimuseo
|
|