Vasen-bg Museovirasto  
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute

På svenska | In English

Oikea-bg

Suomen itsenäisyyden aika Viaporissa


Kun Suomen senaatti antoi 6.12.1917 itsenäisyysjulistuksen, sai Suomi vihdoin kauan kaipaamansa itsenäisyyden. Itsenäistyminen sai kuitenkin aikaan poliittista levottomuutta ja epävakaat yhteiskunnalliset olot johtivat siihen, että oikeisto alkoi muodostaa vapaaehtoisia suojeluskuntia ja vasemmisto järjestäytyä aseistautuneiksi punakaarteiksi. Tammikuun 28.päivänä 1918 punakaartilaiset julistivat vallankumouksen alkaneeksi nostamalla punalipun Helsingin työväentalon torniin. Sisällissota oli syttynyt. Katkera sota kesti vajaa neljä kuukautta ja se päättyi valkoisten voitonparaatin saman vuoden toukokuussa. Noin 80 000 punaista tuomittiin vankeuteen.

Suomen valtionhoitaja P. E. Svinhufvud julisti senaatin päätöksen, jonka mukaan Viaporin nimi olisi tästedes Suomenlinna. Uuden nimen saaneessa linnoituksessa alkoi kuitenkin nyt sen historian onnettomin jakso, kun siitä tuli punavankien kuolemanleiri. Linnoitukseen, joka juuri oli ollut venäläisten upseerien ja heidän perheidensä täyttämä vilkas kaupunki, siirrettiin nyt yhteensä 8500 vankia.

Vankeja sijoitettiin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja pahimmillaan ahtaus oli niin suuri, että vangit joutuivat nukkumaan vuoroissa. Kustaanmiekalla, nykyisen ravintola Walhallan edessä, sijaitsi vankien teloituspaikka. Hygieeniset olot leirillä olivat kurjat ja pian taudit alkoivat levitä. Kuolleisuusluvut olivat suuret.

Lopulta suuri osa vangeista armahdettiin ja leiri päätettiin lakkauttaa vuoden 1918 lopulla. Tämän jälkeen Suomenlinna alkoi kehittyä rauhallisena varuskunta-alueena. Merisotakoulu aloitti toimintansa Suomenlinnassa 1920-luvulla, jossa se sijaitsee edelleen.

Ulkopuolisille Suomenlinna oli pitkään suljettu sotilasalue. Kun kulkuluvat 1948 poistuivat, linnoitusta alettiin kehittää määrätietoisesti myös matkailukohteena. Vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten linnoitusta kunnostettiin ja sen matkailupalveluita parannettiin. Siitä lähtien Suomenlinna on ollut yksi suosituimpia matkailu- ja virkistyskohteita maassamme. Tällä hetkellä saarilla asuu noin 900 asukasta ja siellä sijaitsee mm. peruskoulu, lastentarha ja kirjasto. Suomenlinna kuuluu myös maailmanperintökohteisiin.


 



Tietoa sivustosta
Sivukartta



Sivu päivitetty -
© Museovirasto