Linnoituksen historiaa

Ruotsi-Suomi varustautui 1700-luvun puolivälissä venäläisten hyökkäyksiä vastaan rakentamalla Viaporin ja Svartholman merilinnoitukset. Loviisanlahden suulla sijaitsevan Svartholman tehtävä oli yhdessä Loviisaan suunnitellun maalinnoituksen kanssa ehkäistä vihollisen eteneminen rajalta Ruotsin valtakunnan alueelle. Loviisan suunnitellun keskuslinnoituksen kuudesta bastionista valmistuivat vain Ungern ja Rosen. Pommerin sota keskeytti työt 1757 eivätkä ne enää jatkuneet.

Rakennustyöt etenivät ripeästi alkuvuosina

Vanhin tunnettu esitys Svartholman linnoittamisesta on Suomen linnoitusprikaatin päällikön, päämajoitus-mestariluutnantti A.J. Nordenbergin laatima suunnitelma vuodelta 1744. Vanhin toteutettua linnoitusta muistuttava suunnitelma on Augustin Ehrensvärdin käsialaa. Suunnitelma on päiväämätön ja allekirjoittamaton.

Svartholman rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748. Linnoituksen pohjakaavaa mitattiin maastoon, saaren rantavesiä luodattiin ja rakennettiin uusia majoitus- ja työtiloja.

Vuoden alussa oli mantereella Degerbyssä (Loviisassa) 24 Pohjanmaan rykmentin sotilasta sekä seitsemän hengen linnoitusesikunta. Kuukausi kuukaudelta väkimäärä lisääntyi ja kesällä paikkakunnalla työskenteli jo yli 1500 sotilasta ja käsityöläistä.

Parhaimmillaan Loviisassa oli vuonna 1752 ruotuväkeä noin 4000. Töitä tehtiin 12 työpisteessä ja koko työmaan vahvuus kohosi 4500 henkeen. Svartholman saarella oli tuolloin keskimäärin 350 sotilasta.

Linnoituksen rakensivat sotilaat, käsityöläiset ja vangit

Kaikki Suomen linnoitustyömaat alistettiin Augustin Ehrensvärdin johtoon. Svartholmassa töitä johti luutnantin tai kapteenin arvoinen upseeri. Rakennustöiden ohjaus oli uskottu erillisille valvojille. Varsinaisena työvoimana olivat jalkaväen ruotusotilaat ja laivamiehet. Lisäksi töihin oli palkattu kirvesmiehiä, puuseppiä, muurareita ja komennettu rangaistusvankeja. Sotilaille, käsityöläisille ja vangeille maksettiin työstä kuuden äyrin päiväpalkkaa. Töitä tehtiin kuutena päivänä viikossa 12 tuntia päivässä. Työvuosi kesti tavallisesti huhtikuusta syyskuuhun. Kotimaiset joukko-osastot kotiutettiin yleensä lokakuussa. Talvella saareen ajettiin jäätä myöten rakennustarvikkeita ja töitä tehtiin pajoissa ja verstaissa. Työvoimaa tarvittiin talvella myös puunhakkuuseen ja vartiointiin.

Svartholma toi seudulle työtä ja huvia

Rakennustarpeita Svartholmaan hankittiin lähiseutujen vesisahoilta sekä tiili- ja rautaruukeilta. Kaikki kiviaines saatiin saareen louhinnoista ja käyttämällä maaston irtokivet. Hiekkaa saatiin lähisaarilta, savea ja turvetta tuotiin mantereelta. Seudun porvarit, säätyläiset ja talonpojat toimittivat saarelle kaikkea mahdollista työmaan tarvitsemaa tavaraa: paperia, kynttilöitä, heinää, talia ja hevosia. Rakennustyön alkuvaiheessa sotilaita majoitettiin lähialueiden kyliin ja taloihin, sillä saaressa ei ollut majoitustiloja. Ehrensvärdin ohjeiden mukaan saarelle oli majoittunut vain yksi upseeri kerrallaan. Muu upseeristo asui yleensä linnoitusten läheisyydessä sijaitsevilla maatiloillaan. He seurustelivat mielellään läheisten kartanoiden herrasväen kanssa.

Salaseura juhli viininjumala Bacchusta

Rakennuskauden alkuaikoina ruotsalaiset upseerit matkustivat usein Helsinkiin ja Viaporiin osallistuakseen seurapiiritapahtumiin. Myöhemmin he osallistuivat myös Loviisan seuraelämään. Silloin tällöin kaupungissa pidettiin näyttäviä juhlia vierailulle saapuneiden korkeiden linnoitusupseerien kunniaksi. Myös kuninkaan syntymäpäivänä järjestettiin kutsut, joissa ei kustannuksia säästelty. Upseereilla ja kaupungin porvareilla oli omia veljeskiltoja ja salaseuroja. Svartholmassa kokoontui salaperäinen juomaseura Hypotenus, joka järjesti erikoisia seremonioita viininjumala Bacchuksen kunniaksi. Seremonioihin kuului raittiiden mieliharmiksi tehtyjä puheita ja lauluja.

Sotilaiden ruokalistalla suolaa, viinaa ja tupakkaa

Sotilaat söivät 1700- ja 1800-luvuilla leipää, puuroja ja keittoja. Ruokaa valmistettiin myös herneistä, lihasta, kalasta ja silavasta. Mausteena käytettiin suolaa ja yrttejä. Juomaksi he saivat viinietikkaan sekoitettua vettä ja viinaa. Ruoka-annoksiin laskettiin myös tupakka.

Rauhan aikana sotilaat saivat vain päivärahaa sekä leipää tai jauhoja. Vangit saivat ilmaiseksi vain kuivaa leipää. Muu ruoka oli ostettava linnoitustöistä saadulla pienellä palkalla.

Sotilaiden muonitus toi lisätuloja kaupungin porvareille ja seudun kalastajille ja talonpojille. Loviisaan tuotiin hollantilaista tupakkaa ja vuonna 1754 kaupunkiin perustettiin oma tupakkakehräämö. Olutta ja viinaa valmistettiin aluksi lähinnä kotipoltolla, mutta 1770-luvulla laillinen viinanpoltto siirtyi kruunun haltuun. Anniskeluun oikeutettuja kievareita oli kaupungissa 1700-luvun jälkipuoliskolla aluksi yli 20, mutta pian maaherra rajoitti niiden määrän kymmeneen.

Svartholma ei tullut koskaan täysin valmiiksi

Svartholma noudatti aikansa vallitsevaa linnoitusoppia - bastionijärjestelmää. Sen perustana oli tykistöön ja linnoituksen pohjakaavan geometriaan perustuva puolustus. Varustukset porrastettiin niin, että etummaiset suojasivat taaempia suoralta tykkitulelta. Etuluiskan ja vallihaudan avulla päämuurit saatiin niin korkeiksi, että ne estivät suorat rynnäköt. Linnoitusteknisesti Svartholman suunnitelma seurasi samoja linjoja, joiden mukaan Viaporikin rakennettiin.

Svartholman rakentaminen aloitettiin vuonna 1749 pohjoisesta tenaljista ja kahdesta bastionista. Nelibastioninen keskuslinnoitus ja sen pohjoispuolinen rantavarustus saatiin vuoteen 1754 mennessä lähes valmiiksi. Bastionit saivat rakennustöitä johtaneiden upseerien mukaan nimet Nordenskiöld, Qveckfelt, von Schantz ja Röök.

Linnoituksen pystysuorien muurien korkeus vaihteli 7, 2:n ja 9 metrin välillä. Bastionien holvatut, pomminkestäviksi tarkoitetut kasematit olivat takaa avonaisia ja bastionien päällä kulkivat avoimet vallikäytävät kivisine rintamuureineen. Kurttiinit muodostivat kahdessa kerroksessa holvattuja, pomminkestäviä miehistö- ja huoltotiloja.

Töitä saarella jatkettiin koko 1750-luvun ajan. Päälinnoitus valmistui vuonna 1764. Syksyllä 1766 bastionit oli suurimmaksi osaksi muurattu täyteen korkeuteensa, mutta kurttiinit eivät vielä olleet kunnossa. Työt jatkuivat seuraavina vuosina hiljaisessa tahdissa. 1770-luvun kuluessa linnoitus valmistui siihen asuun, mihin se ruotsalaisella kaudella jäi.

Vuonna 1788 Svartholma saatiin tilapäiseen puolustuskuntoon täydentämällä rantavarustuksia ja tekemällä uusia pattereita. Suomen sodan syttyessä 1808 tärkeät rantavarustukset olivat vielä keskeneräisiä ja kanuunoita ja mörssäreitä oli vain kolmasosa tarvittavasta määrästä.

Svartholma ei koskaan joutunut todelliseen taisteluun. Laivoja vastaan se olisi ehkä pystynyt puolustautumaan, mutta jo 1760-luvulla arvioitiin, ettei pieneen linnoitukseen olisi voitu sijoittaa riittävästi tykistöä ja että sen eteläsivun varustukset olivat riittämättömät.

Venäläisellä kaudella linnoituksessa oli varusväkeä ja vankeja

Venäläiset aloittivat sodan yllättäen helmikuussa 1808. Loviisa oli venäläisen armeijan ensimmäisen päivämarssin päämäärä ja pääosa armeijasta ylitti 21.2.1808 rajan Ahvenkoskella. Venäläiset piirittivät pari viikkoa Svartholmaa, jota puolusti 700 miestä. Tykistö ampui saarta vain harvakseltaan eikä linnoitukselle koitunut mainittavaa tuhoa. Upseeriston päätöksellä Svartholma antautui miltei ilman vastarintaa 18. maaliskuuta 1808.

Venäjän yhteydessä Svartholmalla ei ollut enää aiempaa strategista merkitystä. Linnoitusta käytettiin osittain sotilastukikohtana ja osittain suomalaisten vankien vankilana.

 Linnoituksen pieni vartiotupa toimi myös venäläisten poliittisten vankien vankilana. Vuoden 1825 dekabristikapinan jälkeen seitsemän karkotettua dekabristia sijoitettiin sinne.

Svartholma oli vankilaksi täysin sopimaton ja valitusten lopputuloksena vankila lakkautettiin ja vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuoden 1847 alussa. Joitakin vuosia myöhemmin vietiin Svartholmaan jälleen joukko vankeja, mutta Krimin sodan puhjettua heidät siirrettiin Hämeenlinnaan. Venäläinen varuskunta jatkoi toimintaansa vuoteen 1853, jolloin linnoitus tyhjennettiin.

Englantilaiset räjäyttivät Svartholman

Krimin sodan alkaessa Suomenlahden linnoitukset olivat huonossa kunnossa. Sodan uhan kasvaessa alkoi kiireellinen varustautuminen. Useita jo lakkautettuja linnakkeita aiottiin ottaa uudelleen käyttöön. Myös Svartholmaa varten tehtiin korjaussuunnitelmia. Varustuksessa ja huoltotavoissa ilmeni kuitenkin ylivoimaisia puutteita ja Svartholma päätettiin tyhjentää. Aseistus poistettiin ja puutalot sekä kivirakennusten puiset ovet ja ikkunat vietiin mantereelle.

Englantilaisen laivasto-osaston saapuessa Loviisan edustalle 4. heinäkuuta 1855 Svartholma oli jo tyhjä. Seuraavana päivänä laivoista siirrettiin tuhansia kiloja ruutia linnoitukseen ja iltapäivällä se räjäytettiin raunioiksi.

 Raunioilta alettiin hakea rakennusmateriaalia heti räjäyttämisen jälkeen. Loviisan paloa seuranneissa jälleenrakennustöissä käytettiin raunioista purettuja tiiliä. Pohjoisen ja läntisen kurttiinien tiiliä käytettiin raatihuoneen ja kirkon rakennustöissä.

Purkutöiden jälkeen saarta käytettiin lähinnä laidunmaana. Muurien sortuminen jatkui kosteuden ja pakkasen vaikutuksesta. Linnoitus peittyi vähitellen purkujätteen ja kasvillisuuden alle. Linnoituksesta oli 1900-luvun alussa tunnistettavissa enää osia rantavarustuksesta ja bastioneista.

Lähteet:
Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisu 1/1975 Linnat ja linnoitukset, ISBN 951-9074-17-1
Svartholman historian näyttely